Aikuisten Disneyland

Turistirantoja & tarkastuspisteitä: matka Israelin ja Palestiinan rinnakkaistodellisuuksiin.

Makaamme aurinkoisella hiekkarannalla Tel Avivissa toisten turistien ympäröiminä. Ainoat asiat, jotka aiheuttavat harmia, ovat joka paikkaan tunkeutuva hiekka ja pian loppuva olut. Mistään ei voi päätellä alle sadan kilometrin päässä käytävän sotaa, kunnes Gazasta palaavat taisteluhelikopterit lentävät rannan yli tehtävänsä suoritettuaan.

Tel Aviv on juhlimisen ja hedonismin pääkaupunki, jossa helposti unohtaa olevansa sotaa käyvän maan taloudellisessa keskuksessa. Saapuessamme hostelliimme, vastaanottotiskin nuori virkailija tiedustelee matkasuunnitelmiamme. Kertoessamme suuntaavamme seuraavana päivänä kohti Ramallahia hän hämmästyy.

”Ramallahiin? Olen käynyt siellä kerran asepalvelusta suorittaessani.”

Omien sanojensa mukaan virkailija oli Ramallahissa terroristijahdissa, eikä hän tunnu ymmärtävän, miksi Israeliin tuleva turisti haluaisi ylipäätään mennä sinne. Olemme selkeästi vähemmistö Tel Avivin klubeja kansoittavien jenkkinuorten ja Jeesuksen jäljillä kulkevien uskovien parissa. Täällä sota ja uutisissa välkkyvä konflikti tuntuu kaukaiselta ja epätodelliselta.

”Monet israelilaiset eivät edes tunnista Palestiinan lipun värejä saati tiedä, mitä miehitetyllä alueella tapahtuu”, suomalainen järjestötyöntekijä kertoo.

Illan hämärtyessä pakkaamme laukkumme ja lähdemme kohti Länsirantaa ja Ramallahia. Matka kestää huomattavan pitkään verrattuna siihen, miltä etäisyys Tel Avivin ja Ramallahin välissä näyttää kartalla. Saavumme yön keskellä Ramallahin lähellä sijaitsevaan majataloomme ja vasta aamun valjetessa huomaamme katselevamme hämmentävää maisemaa.

Kukkulat ovat täynnä muureilla ympäröityjä asuinalueita, kiemuraisia teitä, lisää muuria ja siellä täällä yksittäisiä kyliä. Erään kukkulan laelta näemme horisontissa suuren asutuskeskuksen.

”Se on Tel Avivin esikaupunkialuetta”, taksikuski kertoo. Kaupunki on siis matkan ajallisesta kestosta huolimatta kirkkaalla säällä näkömatkan päässä.

”Nämä kylät ovat perinteisesti olleet kristittyjen arabien asuttamia. Viime vuosina tänne on kuitenkin rakennettu neljä uutta moskeijaa. Kylään muuttaneet ovat lähialueilla asuneita muslimeita, joiden kodit Israelin armeija on tuhonnut uusien siirtokuntien tieltä”, kertoo majatalomme isäntä aamiaispöydässä. Hänen perheensä on asunut alueella aina. Isäntämme lapsuudenkodin paikalla on nyt vesipuisto.

”Vietin vuosia siivoten lattioita hotellissa, joka oli rakennettu entisen kotikyläni tilalle”, kertoo toinen oppaamme.

Kylät on tuhottu tekaistun perustein lähtien epäselvistä maanomistussuhteista Israelilaisten turvallisuustilanteen parantamiseen. Paikallisten näkökulma on kuitenkin selvä: siirtokuntien jatkuva rakentamisen tarkoitus on hajottaa palestiinalaisalueiden yhtenäisyys ja tuhota heidän mahdollisuutensa elää kansana.

Samaan aikaan hyvinvoinnin kertyminen, palestiinalaisin voimin toimiva talous ja mahdollisuus kehittää yhteiskuntaa palestiinalaisen työn avulla ovat asioita, joita ei voi sivuuttaa minkään valtion kehityksessä. Näin kertoo yrittäjäperheen tytär Aini Khoury vieraillessamme Ramallahin lähellä sijaitsevalla Taybehin pienpanimolla.

”Israel pyrkii selkeästi edistämään koulutettujen palestiinalaisnuorten aivovuotoa ulkomaille”, hän kuvailee. ”Olisin voinut jäädä opintojeni jälkeen asumaan Yhdysvaltoihin, mutta halusin palata takaisin rakentamaan kotimaatani”, hän jatkaa.

Ei ole kuitenkaan lainkaan tavatonta, että poissaolon aikana palestiinalaisnuoret menettävät vähäisetkin kansalaisoikeutensa, eikä heillä välttämättä ole pääsyä koteihinsa maasta lähtemisen jälkeen.

Yrittäminen on tehty vaikeaksi, mutta niin myös normaali työssäkäynti. Israelilaiset ovat monin tavoin riippuvaisia arabityövoimasta, ja Ramallahin ja Jerusalemin välisellä tarkastuspisteellä onkin päivästä ja ajankohdasta riippumatta jono. Kalandian pisteellä tapaamamme palestiinalaiset kertovat jonotuksen vievän pahimmillaan viisikin tuntia.

”Joudun heräämään jo kahdelta aamulla ehtiäkseni töihin Jerusalemiin kahdeksaksi”, edellämme jonottava mies kertoo odotuksen lomassa. Jonottajat ovat tarkastuspisteitä miehittävien, asepalvelustaan suorittavien nuorten miesten ja naisten armoilla, jotka tylsistyessään päätyvät usein kohtelemaan jonossa tavallisia palestiinalaisia kuin terroristiepäiltyjä.

”Sotilaita on tarkastuspisteillä niin vähän, että ainut keino pitää palestiinalaiset kurissa on pelon lietsonnan ja nöyryyttämisen kautta”, nuori sotilas kertoo. Hän edustaa Breaking the silence-nimistä järjestöä, jonka tavoitteena on paljastaa israelilaisille, miltä sotilaiden arki miehitetyillä alueilla näyttää.

Perjantaiseen rukoushetkeen jonottavien lisäksi tapaamme karsinaa muistuttavalla tarkastuspisteellä israelilaisia vapaaehtoistarkkailijoita, joiden läsnäolo pitää huolen siitä, etteivät sotilaat riko palestiinalaisten ihmisoikeuksia ainakaan julkeasti. Heillä on tarvittavat verkostot tavoittaa jopa korkean tason sotilasjohtoa, mutta itse järjestelmään heillä ei ole mahdollisuuksia puuttua.

Suomalaisen ihmisoikeustarkkailijan mukaan järjestelmä ei kuitenkaan pyri israelilaisten turvallisuuden lisäämiseen vaan ensisijaisesti palestiinalaisten ihmisarvon totaaliseen polkemiseen.

Työssäkäynti Jerusalemissa on monille Länsirannalla asuville palestiinalaisille ainoa varteenotettava vaihtoehto. Israel rajoittaa ihmisten lisäksi myös tavaroiden liikkumista rajan yli halvaannuttaen palestiinalaisyrittäjien elinkeinomahdollisuudet. Jopa monien strategisiksi nähtyjen alojen, esimerkiksi tiettyjen insinööritieteiden, opiskelu on tyystin kielletty Länsirannan korkeakouluissa, mikä osaltaan edistää koulutusta haluavien muuttoa ulkomaille.

Jerusalemiin palattuamme tunnelma muuttuu oudon painostavaksi. Kolmen suuren uskonnon ja lukemattomien epämääräisten hiippakuntien pyhä kaupunki vaikuttaa epätodelliselta.

”Aikuisten Disneyland”, kiteyttää toverimme osuvasti. Hartaan uskovaiset turistit todella näkyvät katukuvassa. Via Dolorosalla törmäämme ristiä kantaviin puolalaisiin, jotka taakkaan väsyessään voivat poiketa osuvasti nimettyyn Pizza Dolorosaan.

”Jeesus ei käyttänyt bussia, miksi sinä käyttäisit”, kysyy matkailumainos kadulla.

Käytämme vapaapäivän käymällä Betlehemissä katsomassa Jeesuksen syntymäkirkkoa. Matka julkisilla liikennevälineillä käy varsin sujuvasti, tosin Betlehemissä joutuu kävelemään muutaman korttelinvälin. Kaikki matkailijat eivät näe kaupungista senkään vertaa: kirkon edustalla parveilee länsimaisia turisteja, jotka pääsevät kätevästi hotelleiltaan ilmastoiduilla busseilla suoraan ovelta ovelle.

Myös Betlehemin ja Jerusalemin välinen tarkastuspiste on huomattavasti miellyttävämpi kokemus kuin Kalandian vastaava. Pääasiassa tällä tiellä tarkastetaankin turisteja, mikä on aistittavissa myös sotilaiden käytöksestä tapaamamme naissotilas uskaltautuu jopa flirttailemaan kanssamme.

Paluumatkalla Tel Aviviin palestiinalaisalueilla vietetty aika vie meidät pohtimaan valtionmuodostuksen rakennuspalikoita. Palestiinalaisilla on kieli, jonkinasteinen hallinto ja kulttuuri.

Onkin selvää, että elinkeinoelämän ja toimeentulomahdollisuuksien halvaannuttaminen on yksi isoimmista tekijöistä, mikä tällä hetkellä estää alueen kehittymistä osaksi tulevaa Palestiinan valtiota. Ilman yrittäjyyttä, työtä ja mahdollisuutta kehittää valtiota niin materiaalisen kuin henkisen varallisuuden kasvattamisen kautta, yhtenäisen Palestiinan rakentaminen vaikuttaa mahdottomalta.

Tel Avivissa kaikki on kuten lähtiessämme, tunnemme itsekin tulleemme kuin toiseen maahan. Kaoottiselta tuntuneen Länsirannan ja Jerusalemin jälkeen ranta tarjoaa hetken unohduksen ja lepoa väsyneille matkaajille. Vasta saapuessamme lentokentälle todellisuus tulee iholle.

Epämiellyttävät, vainoharhaisilta tuntuvat kuulustelut ja matkatavaroiden penkominen kestävät reilusti yli kolme tuntia keskellä yötä:

”Poistuitko Tel Avivista? Osaatko arabiaa? Oletko varma?”, kuulemme useaan otteeseen. Tällaiseen on tarvetta vain sotaa käyvässä maassa. Monelle turistille kokemus lentokentällä on kuitenkin ainut muistutus todellisuudesta.

Kirjoittajat opiskelevat Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa. He vierailivat Israelissa ja Palestiinassa marraskuussa 2011.

Aleksi Mallea, Oona Rautiainen & Antti Tarvainen

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu