Äidin on pakko laulaa

Itseoppinut jazzlaulaja Saara Soisalo toivoo, ettei maailmassa olisi rasismia.

Saara Soisalo on jo lavalla, kun saavun torstai-ilta helsinkiläiseen Sir Einoon. Tummalla puulla sisustettu baari on juuri sopivan hämyisä jazzkeikalle, jonka Soisalo vetää taitavan bändin kanssa. ”Saara on niin herkkä ja ujo”, joku pöydässäni kommentoi keikkaa. Mutta kukaan ei voi sanoa, että Soisalolta puuttuisi lavakarismaa, kappaleiden tulkinta on niin intensiivistä.

”Olen aina ollut live-esiintyjä”, Soisalo kertoo. ”Se välitön responssi yleisöltä merkitsee musiikinteossa minulle eniten.”

Uudelle levylleen Second life Soisalo on saanut valita kappaleita, jotka ovat hänelle tärkeitä, niiden säveltäjien, kuten Kurt Weillin tai Leonard Bernsteinin, tai aiempien tulkitsijoiden takia. Levyn kappaleet ovat alun perin ilmestyneet 1920–70-luvuilla.

Soisalo tunnetaan myös Nina Simone Projectista. Yksi Simonen kappaleista on myös Soisalon uudella levyllä. Soisalo kertoo, että kaikki alkoi, kun eräällä pikkujoulukeikalla rumpali Tomas Rönnholm sanoi Soisalolle, että tämän lauluääni muistuttaa Nina Simonen ääntä.

”Lapsesta asti minua ovat kiinnostaneet mustien kansalaisoikeustaistelut. Ja siis olenhan minä Juuret-sukupolvea”, Soisalo sanoo ja viittaa televisiosarjaan, jossa seurattiin 1800-luvun orjakauppaa. Sarja esitettiin 1970-luvun lopulla Suomessa.

”Onhan minun lapsenikin musta”, Soisalo nauraa. Muutamaan otteeseen Soisalo toistaa haastattelun aikana, että jazzlaulajan tie on vaikea.

”Toki olen lyönyt hanskoja tiskiin monta kertaa. Kun poikani oli pieni, hän sanoi ystävättärelleni, että kun meidän äidin on pakko laulaa. Olin varmaan lähdössä taas keikalle”, Soisalo kertoo.

Lue Saara Soisalon koko haastattelu Fifistä. Soisalo levynjulkaisukeikalla 12.11. kello 21 Helsingin Storyvillessä. The Fabulettes Helsingin Kokomossa 7.12.

Hannele Huhtala

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu