Kirjoittanut Jari Tamminen

Agit pop

Lukuaika: 2 minuuttia

Agit pop

Sanan- ja ilmaisunvapauden esitaistelijan Ron Englishin mielestä mainosten kritisoiminen kuuluu jokaisen kansalaisvelvollisuuksiin. Kulttuurihäirinnän kummisetä on reilu nelikymppinen kahden lapsen isä.

Read between the lies. Työmies liimaa mainostauluun suurta ilmoitusta keskellä päivää. Ison katumaasturin yläpuolella kerrotaan Jeesuksen ajaneen katumaasturilla ja Mohammedin pumpanneen hänen bensansa. Raivostunut taksikuski huutaa työmiehille.

Seuraavassa taulussa ehdotetaan ohikulkijoille “Juodaan kännit ja tapetaan Jumala”, vieressä auto hyrrää tyhjäkäynnillä. Kadun toisella puolella ryhmä miehiä viettää sunnuntaiaamupäiväänsä olutta juoden. Kun ilmoitus on saatu seinälle, työmiehet juoksevat autoihinsa ja tien toiselta puolelta ryntäävät vielä hetkeä aiemmin olutta ryystäneet miehet heidän peräänsä baseball-mailoja heiluttaen. Ron Englishille tämä oli taas yksi päivä töissä.

One God,One Party. Kulttuurihäirinnän kummisetä, kuvataiteilija Ron English aloitti julkisen uransa 1980-luvun alussa Teksasissa liisteröimällä maalauksiaan mainostauluihin. Nuoren opiskelijan ajatuksena oli hankkia yleisö töilleen hieman poikkeavalla tavalla. Teksasissa gallerioita oli niukasti, mutta ilmoitustauluja senkin edestä. “Halusimme vain antaa ihmisille ruuhkatuntitaidenäyttelyitä,” English kuvaa ratkaisuaan.

Yhteiskunnalliset maalaukset muuttuivat vähitellen mediaan paremmin sopiviksi. Ne alkoivat mukailla mainoksia. Sittemmin niitä on liimattu katujen varsiin reilusti yli 1 000 kappaletta.

Ron English kertoo, että hänelle tärkein syy aloittaa ja jatkaa mainostaulujen valtaamisia on se, että mainonta on saarnaavaa käännytystä, ei dialogia. Hänen mielestään on jokaisen ihmisen kansalaisvelvollisuus esittää kritiikkiä mainoksia kohtaan.

“Mikäli yritykset ja niiden mainostoimistot mielestäsi käyttäytyvät röyhkeästi, olisi mielestäni melko helppoa perustella että on jokaisen kansalaisvelvollisuus vastata vastuuttomiin viettelyksiin.”

Kaikille kiinnostuneille English toteaakin: “Just do it.”

Ja kannustaa tekemään sen kirkkaassa päivänvalossa. “Jos työskentelet yöllä jokainen ohikulkija ymmärtää teon laittomaksi. Keskellä päivää kukaan ei epäile mitään.”

Cancer Kid. Uransa suurimmaksi menestykseksi English uskoo Joe Camelin vastaisen kampanjan. Camel-tupakan kampanja muutettiin taannoin dramaattisesti yhtiön luopuessa Camel-miehestä ja siirtyessä Joe Cameliin, piirrettyyn kamelihahmoon, joka vetosi erityisesti lapsiin ja nuoriin. Tupakkateollisuuden tutkimukset osoittivat nuorena opittujen mielikuvien säilyvän läpi elämän. Tällä logiikalla tupakkaakin kannatti siis mainostaa nuorille.

Englishin julisteet, joissa nuori Joe Camel tupakoi ja ylisti tupakan hyvyyttä herättivät laajaa huomiota. Vähitellen Englishin aatetovereineen jatkama kampanja johti Joe Camelin hyllyttämiseen.

Joe Camelin lisäksi myös MacDonald’s on ollut vuosien ajan Englishin julisteiden kestosuosikki. Vaikka molemmat ovat korjanneet toimintatapojaan. Saavutettuaan tavoitteensa niiden kanssa Englishin seuraava kohde on selvä. “Jeesus.” Uskontoa kritisoivat julisteet ovat olleet myös vaarallisimpia liimata, väkivallalla uhkailu on ollut tavallista niiden ilmestyessä seinille.

Uskonnolliseen ilmoitukseen liittyy myös uran ainoa onnistunut laillisen ilmoitustilan vuokraus. Teksasissa Englishin onnistui vuokrata ilmoitustaulu kirkon takapihalta, jossa taiteilija oli maalannut Jeesuksen omilla kasvoillaan varustettuna ja siteerasi raamatusta Jeesuksen perhearvoja ja jumalan vihaa. Vastaanotto oli positiivista, mutta muutaman viikon päästä juliste poistettiin, vaikka tila oli vuokrattu kahdeksi kuukaudeksi.

Sittemminkään onni ei ole ollut myötä. “Mainostauluja vuokraavat yritykset ovat käännyttäneet minut ovella joka kerta, kun olen yrittänyt vuokrata tilaa, tuota yhtä kertaa laskematta.”

Mc Super Sized. Suurelle yleisölle Englishin työt tulivat tutuiksi Super Size Me -dokumentin myötä. Morgan Spurlockin McDokumentissa käytettiin runsaasti Englishin maalauksia. Gallerioissa esillä olevat maalaukset poikkeavat kadunvarsille liisteröitävistä julisteista, mutta viesti on sama mediasta riippumatta. “Just Do It.

Dokumentti POPaganda: The Art & Crimes of Ron English esitetään LensPolitica Festivaaleilla elokuvateatteri Andorrassa Helsingissä 23.3.

www.popaganda.com

Jari Tamminen