Ousmane Sembene käsittelee elokuvissaan siirtomaavaltaa, arvostelee afrikkalaista porvaristoa ja kertoo vahvasta afrikkalaisesta naisesta.
Ohjaaja Ousmane Sembene käsittelee elokuvissaan siirtomaavaltaa, arvostelee afrikkalaista porvaristoa ja kertoo vahvasta afrikkalaisesta naisesta. Afrikkalaisen elokuvan isä on pohjimmiltaan griot, tarinankertoja.
Vuonna 1923 Senegalissa syntynyt Sembene on lähtöisin vaatimattomista oloista. Hän työskenteli Dakarissa nuoruusvuotensa ja lähti toisen maailmansodan jälkeen Ranskaan paremman elämän toivossa. Marseillessa hän kiinnostui marxismista ja liittyi kommunistiseen puolueeseen. Ruumiillinen työ jäi selkäsairauden takia, ja hänestä tuli työväen oppinut älykkö ja protestiliikkeen aktivisti. Senegaliin hän palasi 1960-luvun alussa.
Sembenen taiteellisesta työstä heijastuu huoli afrikkalaisen elämän poliittisesta ja sosiaalisesta muutoksesta. Hänen työnsä eivät kuitenkaan ole poliittisia julistuksia vaan persoonallisia ja vilpittömiä teoksia.
Taiteellisen uransa Sembene aloitti kirjailijana 1950-luvulla, mutta oivalsi, ettei kirjoitus koskaan tekisi täyttä oikeutta afrikkalaiselle maisemalla, ihmisille ja äänille – eikä tavoittaisi lukutaidottomia afrikkalaisia. Hän oli jo 40-vuotias aloittaessaan uran elokuvaohjaajana ja pääsi vihdoin tavoitteeseensa liikuttaa suurta afrikkalaisyleisöä ensimmäisellä wolofinkielisellä elokuvallaan Mandabi (1968).
Tänä päivänä hän on kansainvälisesti arvostetuimpia afrikkalaisohjaajia, joka säännöllisesti pitää Cannes’n elokuvajuhlilla mestariluokkaa tai luentoja.
Ousmane Sembenen tuotantoa voi pitää afrikkalaisen elokuvahistorian läpileikkauksena. Hänen varhaiset 1960-luvun elokuvansa olivat ensimmäisiä afrikkalaisia elokuvia, jotka keräsivät kansainvälistä arvostusta ja samalla toivat mantereen elokuvamaailman kartalle. Mustan Afrikan elokuvat, Borom sarret (1963) ja La Noire de.. (Black Girl, 1966) nostivat siirtomaasorrosta toipuvan maanosan kärsimyksen eurooppalaisen sivistyneistön tietoisuuteen.
Yhteiskunnallisissa satiireissaan Sembene nauraa monesti modernin ja perinteisen kulttuurin kohtaamiselle. Kyytiä saavat niin vanhoilliset tavat kuin pyrkimys kiinnittyä ulkopuoliseen vieraaseen kulttuuriin. Usein kärki osuu afrikkalaisen yhteiskunnan moraalittomuuteen, korruptioon ja välinpitämättömyyteen, samalla kuin arvoiksi nousevat solidaarisuus ja kunniallisuus. Kriittisyydestään huolimatta Sembene on ensimmäinen afrikkalaisohjaaja, joka myös aidosti arvostaa kulttuurinsa kuvastoa.
Mandabi kertoo lukutaidottoman Ibrahimin kamppailusta modernin yhteiskunnan byrokratiaa vastaan. Ibrahim saa Ranskassa työskentelevältä veljenpojaltaan rahalähetyksen, joka lopulta suistaa miehen epätoivoon. Kerjäläiset ja rahaa vaativat ystävät piirittävät Ibrahimin nopeasti, mutta tämä ei saa rahaa ulos pankista ilman henkilöllisyystodistusta.
Xalassa (1974) nauretaan ranskankielisen porvariston halulle leimautua eurooppalaisiksi – salaa jokainen käy kuitenkin poppamiehen puheilla.
Elokuvan keskiössä on itsetyytyväinen El Hajdi, joka aikoo ottaa kolmannen vaimon, vaikka asiaan on sanottavaa myös perheen muilla naisilla. Hääyönä häntä kohtaa kyvyttömyyden kirous, Xala, joka murtaa miehen kunnian ja uskottavuuden bisnesmaailmassa.
Naisten ympärileikkausta ja kapinaa koskettavasti käsittelevä, värikylläinen Moolaadé (2004) todistaa, että Ousmane Sembene on vielä 80-vuotiaana ajankohtainen elokuvaohjaaja ja elinvoimainen griot, perinteinen tarinankertoja, jota muinoin keräännyttiin kuuntelemaan tulen ympärille.
Suomen elokuva-arkiston Orionissa Ousmane Sembenen elokuvia 28.3.–21.4.
Ohjaaja vierailee Helsingissä maaliskuun lopulla.
Lisätietoja ohjelmistosta www.sea.fi
Kirsi Raitaranta
