Afrikan öljyparatiisi

Köyhästä Tšadista uusi ökyvaltio? Afrikan öljyvaroissa kytee uusi maailmanjärjestys.

Äkkipäätä ei uskoisi, että autonkuljettaja-Manasella on kaksi vaimoa. Farkut ja kauluspaita antaisivat ymmärtää, että keski-ikäisen ja pönäkän miehen elämäntapa olisi muutenkin länsimainen. Mutta Manase on keski-ikäinen vain meidän tilastojemme mukaan. Nyt ollaankin Tšadissa, jossa eletään keskimäärin vain 47-vuotiaiksi.

Kituliaat ennusteet ihmisen elämän pituudesta Tšadissa saattavat kuitenkin kääntyä nousuun lähivuosina. Luvassa olevilla öljytuloilla voisi periaatteessa muuttaa Tšadissa kaiken, vaikka aavikot golfkentiksi.

Tšad on tuottanut öljyä maailmanmarkkinoille vuodesta 2003 alkaen, ja öljytuloja on tähän saakka kertynyt jo miltei 300 miljoonaa dollaria. Tšad saattaa siis tulevaisuudessa olla kuten Saudi-Arabia tai Norja: itseriittoinen öljyvaltio, jonne virtaa ulkomailta nuoria naisia sairaanhoitajiksi ja kotiapulaisiksi. Silloin Manasen kaltaiset sinnikkäät pienyrittäjät muodostavat hyvin pärjäävän keskiluokan.

Saharan eteläpuolisessa Afrikassa on viiden viime vuoden aikana alettu hyödyntää uusia öljylähteitä enemmän kuin missään muualla maailmassa.

Jo nyt Länsi-Afrikassa tuotettu öljy kattaa 15 prosenttia Yhdysvaltojen käyttämästä öljystä, ja vuoteen 2015 mennessä osuuden arvellaan nousevan yli neljännekseen maan kokonaiskulutuksesta.

Saharan autiomaan keskellä sijaitsevassa Tšadissa ihmisiä ja kulutettavaa on aina ollut vähän. Vuosisatojen ajan maata ovat halkoneet kauppareitit, joita pitkin on kuljetettu orjia, kultaa ja suolaa. Paikallisille asukkaille on kehittynyt taju raa’asta bisneksestä, pitkistä etäisyyksistä ja siitä, että kaukana eri ilmansuunnissa on valtavasti enemmän ihmisiä ja suuria markkinoita. Imperiumeja, jotka nousevat ja kaatuvat.

Vielä tänään Yhdysvallat kuluttaa öljyä eniten maailmassa, noin neljänneksen kokonaistuotannosta. Samaan aikaan kehitysmaat ja etenkin Kiina ovat kovaa vauhtia kasvattamassa osuuttaan. Afrikkalaisiin uusiin öljymaihin investoivat öljy-yhtiöt ovat yhä useammin aasialaisomisteisia.

Tšadin öljyesiintymistä Tšad-järven alueella Doban alangoilla tiedettiin jo 1970-luvulla, mutta koeporaukset piti sittemmin keskeyttää maan eteläisten ja pohjoisten kansojen välille puhjenneen sisällissodan vuoksi. Vasta vuonna 1989 monikansallisen Exxon-yhtymän maaperätutkimukset pääsivät uudelleen käyntiin. Keskellä mannerta sijaitseva Tšad on kuitenkin kuljetusten kannalta hankala öljynporauskohde.

Kuusi vuotta sitten Maailmanpankki lähti rahoittamaan 3,5 miljardilla eurolla 1070 kilometrin pituista öljyputkea, joka kulkee Etelä-Tšadista Kamerunin halki Guineanlahteen. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, jolloin Maailmanpankki suuntasi kehitysmaalle annetun tuen yksityiselle öljy-yhtiölle.

”Se on ihan sama, kaikilla niillä on sama isoisä”, sanoo Manase, kun tulee puheeksi minkäniminen öljy-yhtiö öljyputkiprojektissa oli tuolloin kyseessä. Manaselle öljy-yhtiöt ovat yhtä ja samaa ylikansallista perhettä.

Sopimuksen mukaan projektin suurin omistaja on Exxon Mobil, joka toimii projektissa nimellä EssoChad, ja jonka osuus on kattanut lähes puolet öljyprojektista. Muita osakkaita ovat malesialainen Petronas Malaysia ja amerikkalainen Chevron. Tšadin ja Kamerunin hallitukset osallistuvat projektiin yhdessä vain kolmella prosentilla.

Jo lokakuussa 2000 kävi ilmi, että Tšadin hallitus oli käyttänyt 4,5 miljoonaa dollaria 25 miljoonan dollarin öljysopimusbonuksesta ostaakseen aseita Taiwanista.

”Kehitystä tulee suojella”, presidentti Idriss Déby oli ilmoittanut ykskantaan.

Maailmanpankin sopimusta alun perin kritisoineet tahot nousivat takajaloilleen. Kansalaisjärjestöt painostivat EssoChadin, Tšadin hallituksen ja Maailmanpankin vuonna 2003 keskinäiseen sopimukseen, jonka mukaan öljytulot käytetään suurimmilta osin kehitykseen kansan hyväksi: koulutukseen, teihin ja ympäristönsuojeluun. Maailmanpankki teki lopulta sopimuksen öljyputken tukemisesta Kamerunin ja Tšadin kanssa kesäkuussa 2005.

Lokakuussa 2005 Tšadin hallitus ilmoitti yllättäen Maailmanpankille muuttavansa öljytuloja koskevia lakeja, koska varoille on kiireellisempää käyttöä valtion puolustusmenoissa idässä uhkaavaa Sudanin Darfurin kriisiä vastaan. Maailmanpankki reagoi katkaisemalla 102 miljoonan euron lainanmaksun Tšadille ja jäädyttämällä englantilaiset pankkitilit, joille öljytulot kertyivät.

Tšad vastasi uhkaamalla keskeyttää öljynviennin kokonaan, minkä seurauksena Maailmanpankki taipui neuvotteluihin maan hallituksen kanssa. Lopulta huhtikuussa 2006 Maailmanpankki antoi Tšadin hallitukselle oikeuden käyttää 30 prosenttia öljyvaroista valtion menoihin – käytännössä aseisiin – aikaisempaan sopimukseen kirjatun kymmenen prosentin sijasta.

Joitakin vuosia aikaisemmin presidentti Déby provosoi myös Ranskaa passittamalla kolme suurlähetystön sotilasneuvojaa takaisin kotimaahansa juonittelusta epäiltynä. Episodin seurauksena ranskalaisomisteinen Elf-yhtiö vetäytyi Doban öljykentiltä.

Imagoiltaan herkkänahkaisiksi tulleille länsimaisille öljy-yhtiöille on alkanut käydä yhä vaikeammaksi toimia Afrikassa. Öljynporausten aloittaminen johtaa konflikteihin siitä, kenelle öljyvarat kuuluvat ja paikalliset asukkaat täytyy häätää jonnekin porausten ja öljyputkien tieltä.

Ensimmäisenä tulleet länsiyhtiöt joutuvat ennen pitkää vetäytymään, ja porauksia jatkavat aasialaisomisteiset yritykset. Niiden kanssa afrikkalaisten hallitusten ei tarvitse neuvotella kehityspolitiikasta, ympäristövaikutuksista tai ihmisoikeuksista. Kun Kiina sekä intialaisomisteinen Talisman Corporation rahoittivat vielä pidemmän öljyputken Etelä-Sudanin öljykentiltä Punaisellemerelle, Sudanin hallitukselle ei esitetty ihmisoikeuksia koskevia ehtoja.

Ammattinsa vuoksi Manase tahrii kätensä mustaan kultaan joka päivä, sillä bensa ostetaan kanistereissa ja lorotetaan suppilolla maastoauton tankkiin. Sakkaumien ja kaikkialle tunkeutuvan hiekan vuoksi bensa on pakko suodattaa kankaan läpi.

Muutamassa vuodessa öljy on ehtinyt sotkea myös Tšadin jo ennestään mutkikkaita valtasuhteita: presidentti Idriss Débyn kannattajakunnasta zaghawa-kansasta osa on liittoutunut itäisen naapurimaan Sudanin hallituksen tukemiin janjaweedeihin eli arabisotureihin, jotka hyökkäävät Sudanin etelän kansoja vastaan. Débyä vastaan on viime vuosina suunnattu useita vallankaappausyrityksiä.

Hankkeiden takana on Itä-Tšadin ja Sudanin Darfurin välisen vuoriston luolissa majaileva ”Muutoksen, kansallisen yhteyden ja demokratian perusta” -niminen liike SCUD. Sen rahoittajina uskotaan olevan upporikkaiden Erdimin kaksosveljesten, toinen oli Débyn entinen kansliapäällikkö ja öljyputkiprojektin koordinaattori, ja joista toisen tiedetään paenneen Yhdysvaltoihin. Ikääntynyt ja sairas Déby on lirissä, sillä SCUD:in joukoissa on paljon hänen omia sukulaisiaan.

Tšadin itäosissa on tällä hetkellä yli 200 000 sudanilaista pakolaista. Leirien läheisyydessä on jatkuvia yhteenottoja köyhien, laidunmaitaan puolustavien tšadilaisten, Tšadin armeijan ja sudanilaisten pakolaisten välillä. Tšadin ja Sudanin välisissä yhteenotoissa on kuollut jo satoja ihmisiä.

Sudanin raja on yli 600 kilometrin päässä Tšadin pääkaupungista Ndjamenasta. Autonkuljettaja-ammatistaan huolimatta Manase ei ole koskaan liikkunut kotinurkiltaan sataa kilometriä kauemmaksi. Mutta Samsungin trendikännykkä piippaa vähän väliä tekstiviestejä Euroopassa asuvilta sukulaisilta. Kaukaa, sieltä missä ihmisiä on enemmän ja markkinat suuremmat.

Kirjoittaja on Ranskassa asuva vapaa toimittaja, joka on väitellyt Afrikan-tutkimuksesta ja työskennellyt Helsingin yliopiston Afrikan-tutkimuksen yliopistonlehtorina.

Maaria Ylänkö

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu