50/50 riittäisi

Yli 20 vuotta ilmastopolitiikkaa seurannut Andrew Steer on oppinut, että hyvät suunnitelmat vaatisivat oikeanlaista psykologiaa toteutuakseen.

Maailmanpankin ilmastopolitiikan erityisasiantuntija Andrew Steer on tyytyväinen. Hän kiittää Niukkenevat luonnonvarat -raporttia.

”Jos halutaan vähentää köyhyyttä, on investoitava, on laitettava pääomaa, on ymmärrettävä, millaiset suhteet erilaisilla rahastoilla on, on ymmärrettävä, että eri toimijoilla on erilaiset roolit”, Steer kiteyttää raportin johtopäätökset eli ”vihreä tien”.

”Luulen että olemme kaikki samalla puolella.”

Hän katselee ympäri EU:n komission ovaalia pöytää ja kysyy: ”Jos tämä kaikki on selvää, niin miksi on tehty niin vähän?”

Ennen vastaustaan Steer hän muistuttaa, että kyllä kehityspolitiikassa jotakin on saatu aikaiseksikin.

”Viimeiset 20 vuotta meillä on ollut mahtava ohjelma, ja 80 prosenttia todellisesta kasvusta on tapahtunut kehittyvissä maissa. 660 miljoonaa ihmistä on nostettu köyhyydestä vuoden 1992 jälkeen. Eikä kyse ole vain Kiinan noususta vaan myös Afrikasta, esimerkiksi Ghanasta. Afrikka on hyvällä tiellä”, Steer sanoo.

Teollisuusmaat toivovat, että etelä kasvaisi vähemmän maapalloa kuluttaen kuin ne itse. Siitä länsimaiden tosin pitää maksaa etelälle – kehitystukea.

On katsottava tukipolitiikkaa silmiin ja mietittävä, mikä on idealismin ja käytännön suhde.

”Poliittinen talousanalyysi kritisoi sellaisia raportteja, jotka esittävät ainoastaan ideaalisia tai ’parhaiten toimivia’ kehitysehdotuksia”, Steer lainaa uutta raporttia.

Steer on vanha kettu, joka myöntää ilmastopolitiikan idealistiset sudenkuopat.

”Vuonna 1992 kirjoitimme briljantin raportin, jossa kerrottiin, mitä pitää tehdä, ja olimme kaikessa oikeassa. Vielä kymmenen vuotta myöhemmin kaikki oli edelleen oikein. Kaikki vanhat suosituksemme olivat edelleen oikeita. Ainoa ongelma oli, että kukaan ei totellut suosituksiamme. Emme tarvitse enää raporttia, jossa kerrotaan mitä pitää tehdä, vaan tarvitsemme raportin jossa kerrotaan, miten toteuttaa päämäärät”, Steer toteaa.

Steerin mukaan vuodessa käytetään tuhat miljardia dollaria siihen, että tuetaan ympäristölle haitallista energiaa, kuten fossiilista polttoainetuotantoa.

”Miksi emme tajua tätä?” Steer kysyy ja toteaa, että tarvitsemme enemmän psykologiaa.

Steerin mukaan kyse on kognitiivisesta likinäköisyydestä. Emme näe lähihetkeämme pitemmälle.

”Yksilöt eivät jaksa odottaa tulevaisuuden hyötyjä, jos joutuvat maksamaan niistä etukäteen”, Steer sanoo.

”Väitetään, että muutoksien tekeminen on hyvin kallista, mutta kaikki investoinnit ovat kalliita. Vitsi on siinä, että investoinnit uusiutuvaan energiaan maksavat itsensä takaisin lyhyessä ajassa. Meidän on vain osoitettava ihmisille tämä uskottavammin”, Steer sanoo.

Kuinka asiat voidaan esittää houkuttelevammin?

Steer hakee esimerkkejä. Jos ihmisiltä kysytään, haluavatko he maksaa lennollaan New Yorkista Los Angelesiin hiilidioksidiveroa 20 dollaria, vain 15 prosenttia vastaa kyllä. Jos taas kysytään, haluavatko he maksaa lennolla New Yorkista Los Angelesiin hiilidioksidiveroa 20 dollaria ja samalla vähentää ongelmia, joita lentäminen tuottaa, 60 prosenttia vastaa kyllä.

Asioita voidaan muuttaa. Esimerkiksi Indonesiassa vaadittiin energian hinnan nostamista, ja neljä vuotta sitten presidentti tuplasi sen.

”Iran teki vielä enemmän. Se vähensi energiatukia 50 miljardia dollaria ja käytti 20 miljardia dollaria köyhien tukemiseen”, Steer kertoo.

Iranissa leikattiin radikaalisti bensan hintatukea, ja sen hinta nelinkertaistettiin. Samalla asetettiin kuukausittainen käyttöraja, jonka jälkeen löpöstä joutui maksamaan vielä enemmän.

Energiapolitiikan muutokselle on syynsä. Iranissa käytetään energiaa noin kymmenen kertaa enemmän kuin Euroopassa. Steer on valmis tyytymään vähään Riossa.

”Voisimme tyytyä 50/50-ratkaisuun. Aluksi sopimuksen allekirjoittaisi 50 maata ja 50 suuryhtiötä. Se riittäisi. Muut tulisivat mukaan myöhemmin.”

Lue myös artikkelit Rio ohoi ja Kehitysavun uusi alkemia.

Kimmo Jylhämö

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu