deadpool0

Deadpool versus the Punisher – Sensuuri iski liian rankkaan ilmaisuun

Mitä tapahtuu kun kaksi Marvel-sarjakuvakustantamon väkivaltaisinta antisankaria, Tuomari ja Deadpool kohtaavat toisensa sarjakuva-albumissa? Juuri sitä mitä voisi olettaa – luoti räiskyy ja ruumiskasat nousevat heidän ympärillään, kun nämä toistensa kurkkuun takertuneet ammattitappajat yrittävät tehdä toisistaan hakkelusta.

Tuomari on omankädenoikeuttaan jakava entinen sotilas, joka on päättänyt kostaa perheensä traagisen kuoleman kaikille maailman rikollisille. Tällä kertaa hänen tähtäimessään on herra Bank, rahaa pesevä multimiljardööri, joka diilaa aseita ja rahaa rikollisorganisaatioille.
Tarina paukahtaa käyntiin Tuomarin saapuessa herra Bankin ylellisyyksistä pursuavan huvilan etupihalle, missä hän kohtaa vanhan tuttavansa Deadpoolin. Tuomarin järkytykseksi tämä umpihullu, täysin tunteeton palkkatappaja on kuitenkin jollakin ilveellä kyennyt kiintymään uuden työnantajansa, Bankin vaimoon ja poikaan. Hänen kohteekseen joutuneen rikollisen ampuminen kylmäksi ei tule Deadpoolille kysymykseenkään.
Väistämätön taistelu kovanaamojen välillä potkaisee rytinällä käyntiin tapahtumien tulvan, jonka aikana ei säästellä verta, luoteja eikä mustaa huumoria.

Juoneltaan Deadpool versus the Punisher on pääosin viihdyttävää luettavaa, eikä sen tarinassa ole monia porsaanreikiä, jotka herättäisivät pyhää vihaa Marvelin universumiin perehtyneen fanin mielessä. Sarjakuva-albumin tarinassa kiehtoo erityisesti se, ettei Tuomaria ole yritetty romantisoida, vaan hänestä huokuu vanha kunnon ”mutkat rynnäkkökiväärillä suoriksi” -fiilis.

deadpool2
Tuomari omassa elementissään. (Ote Deadpool versus the Punisher -sarjakuvasta.)

Myös sarjakuvakokoelman tumma ja synkkä piirrostyyli on omiaan visualisoimaan lukijalle sen silmitöntä väkivaltaa, joka sopii tarinaan yhtä hyvin kuin Tuomarin ampuma luoti Deadpoolin kalloon.

Kevyeen antisankarien fiilistelyyn Deadpool versus the Punisher on kaiken kaikkiaan helposti neljä luotia viidestä. Nykyään sarjakuvasankarien ei kuitenkaan tarvitse pysyä pelkästään paperilla, vaan he siirtyvät sujuvasti ja usein myös eläviin kuviin. Nämäkin Marvelin pahat pojat ovat päässeet myös valkokankaalle ja striimattaviksi nettiin.

Deadpool sai nimikkoleffansa vuonna 2016, jonka jatko-osa Deadpool 2 on rantautumassa Suomeen toukokuun 16. päivänä.

Ensimmäinen Deadpool-leffa ei kuitenkaan päässyt elokuvateattereihin ongelmitta.
Näyttelijä ja elokuvatuottaja Ryan Reynoldsin tähdittämä aikaisempi supersankarileffa, Green Lantern, oli ilmestyessään vuonna 2011 taloudellinen katastrofi, jonka haukkuivat niin kriitikot kuin katsojatkin. Se viivytti rankasti ensimmäisen Deadpool-leffan julkaisua.
Fox Studion johtajat olivat tuolloin myös huolissaan elokuvan R-luokituksesta, joka ei sopinut heidän mielestään sarjakuvasankarien filmatisointiin.
Suomessa ikärajaksi tuli K16, joka on korkeampi kuin sarjakuvafilmatisoinneilta on totuttu näkemään.

Fox Studio sopi pitkällisten neuvotteluiden jälkeen, ettei elokuvaa voitu muuttaa perinteisempään ja nuoremmille sallivampaan PG-13-luokitukseen, mutta se antoi kuitenkin vuonna 2012 elokuvaohjaaja Tim Millerille mahdollisuuden kuvata testimateriaalia. Silti lopputulos ei vakuuttanut Foxia näyttämään vihreää valoa kokonaisen elokuvan tuottamiselle.
Testimateriaalin vuodettua – taatusti tarkoituksella – nettiin vuonna 2014, se sai tavoittamaltaan yleisöltä hämmästyttävän positiivisen vastaanoton. Pian tuotantoyhtiö Fox ilmoitti, että Deadpool saa ensi-iltansa helmikuussa 2016.

Vaihtokauppana tästä diilistä, että filmi saataisiin tehdä kaiken ikäisille sallitussa R-formaatissa, Fox antoi leffan tuottamiseen paljon muita supersankarielokuvia pienemmän budjetin, kuin se on niille tavanomaisesti myöntänyt.
Ilmestyessään Deadpool räjäytti yleisön mielen lisäksi Foxin odotukset ja pankit. 58 miljoonaa dollaria maksanut leffa tuotti kaikkiaan yli 783 miljoonaa.
Deadpoolin ansiosta myöskin Foxin tuottama Marvel-filmatisointi Logan sai R-merkin. Tämän myötä elokuvan päähenkilön Wolverinen eläimellistä raivoa ja muita vähemmän sankarillisia ominaisuuksia saatiin tuotua paremmin esille, joita ei ole juurikaan aikaisemmissa Marvelin-leffoissa nähty.
Kylmäverinen antisankari, Tuomari, sai puolestaan viime vuonna omalla nimellään julkaistun tv-sarjan The Punisher, ja sen ensimmäinen tuotantokausi on myös saamassa jatkoa.

Juuri ennen tv-sarjan ensimmäisen kauden julkaisua Yhdysvalloissa tapahtui hirveitä: mies ampui 26 ihmistä Sutherland Springsin kirkossa Las Vegasissa. Tragedia herätti pohdintaa siitä, olisiko silmittömän väkivaltaisen ja ympärilleen kuolemaa jakavan antisankarin, Tuomarin, tarinaa epäeettistä julkaista.
Marvelin synkempien tarinoiden ystävät ovat tyytyväisiä siihen, etteivät nämä todellisuuden ongelmat estä ihmisiä näkemästä rakastamiaan antisankareita liikkuvan kuvan muodossa.  Samalla nämä Tuomari ja Deapool -teosten sarjat herättävät keskustelua siitä, voiko väkivallan käyttö olla koskaan oikeutettua.

Kommentoi Facebookissa
Lumme Energia
Sideways 2018