_MG_1163

Yökylässä lähiötemppelissä

Teksti Saga Sinisalo Kuvat Nauska

Temppelille ei ole Malmin juna-asemalta pitkä matka. Krishna-liikkeelle kuuluva punainen kartano näyttää kutsuvalta keskellä kylmää tammikuista lauantaita. Oven avaa oranssiin kaapuun pukeutunut Gopal Krishna Das, eli Nikita Egorov, joka toivottaa hymyillen tervetulleeksi.

”Hare Krishna!”

Temppelillä on rauhallista, harvat paikalla olevat ihmiset tuntuvat hajaantuneen ympäri isoa kartanoa. Eteisestä seuraavassa temppelihuoneessa joku soittaa harmonia ja laulaa Hare Krishna -mantraa. Lattialaudat narahtelevat hiljaa munkkioppilaiden villasukkien alla.

Temppelin väki on ollut päivällä myymässä kirjoja Helsingin keskustassa. Kauppa on käynyt hieman huonosti. Feissareiden ja vaalikojujen seassa ihmisiä on vaikea saada pysähtymään, saati kiinnostumaan tuhansia vuosia vanhasta ­Veda-kirjoista, joihin liikkeen ­filosofia perustuu. Myyntityö vaatii välillä nokkeluutta ja huumorintajua.

Gopal kertoo naureskellen kirjoja ovelta ovelle kaupanneesta tutustaan. Kerran oven oli avannut mies, joka totesi olevansa saatananpalvoja. ”Eikö sanota, että vihollinen kannattaa tuntea?” kirjojen myyjä oli vastannut saatananpalvojalle, joka oli lopulta ostanut kirjan.

Krishna-liike ISKCON on toiminut Suomessa virallisesti rekisteröityneenä uskonnollisena yhdyskuntana vuodesta 1984. Se on osa laajaa kansainvälistä Krishna-liikettä, jonka pääasiallisena tehtävänä on levittää Krishna-­tietoisuutta.

Hare Krishnat palvovat korkeimpana henkilönä ja jumalana Krishnaa. Liikkeen kannattajat uskovat henkiseen ja ikuiseen sieluun. Sielu ei kuitenkaan kuulu vain ihmisille vaan myös kasveille ja eläimille, vaikka tietoisuuden taso vaihtelee erilaisissa aineellisissa ruumiissa. Ihmiselle on annettu kyky kyseenalaistaa ja ymmärtää, mikä on merkki kaikista korkeimmasta tietoisuuden tasosta.

Liikkeen jäsenet keskittyvät palvelemaan Krishnaa myös arkisten asioiden välityksellä, kunnioittamalla ja auttamalla muita ihmisiä sekä tekemällä vapaaehtoistyötä.

”Jos ei pärjää normaalissa palkkatyössä, niin ei pärjää täällä temppelilläkään. Ei tänne päädy yhteiskunnan hylkiöitä. Ei me ainoastaan istuta jossain meditaatiossa vaan osallistutaan aktiivisesti yhteiskunnan toimintaan omalta osaltamme”, Gopal selittää.

Gopal on kotoisin Kazak­stanista, josta hän on muuttanut Suomeen perheensä kanssa. Kristitty perhe suhtautui aluksi varovaisen neutraalisti poikansa uuteen elämäntapaan, mutta monet asiat ratkesivat keskustelemalla. Nykyään Gopalin äidillä on Suomessa farmi, jossa hän kasvattaa vihanneksia myös temppelin tarpeisiin.

Krishna-pappi sovittaa rituaalia alttarilla.
Krishna-pappi sovittaa rituaalia alttarilla.

Malmilla mielikuvat punaisesta tuvasta ja perunamaasta yhdistyvät tunnelmallisella tavalla intialaiseen eksotiikkaan ja estetiikkaan. Eteisen pöydällä on pinoissa paksuja kirjoja täynnä myto­logioita, meditaatiota ja ruoanlaitto-­ohjeita.

Myös temppelipresidentti Tapo Divyam Dasa, eli Tapio Paljakka, on ollut päivällä myymässä kirjoja. Hän asuu vaimonsa Tapasvinin kanssa temppelin lähistöllä. Ennen avioitumistaan Tapo Divyam ehti asua yhdeksän vuotta temppelillä. Vaikeinta oli hänen mukaansa ”luopua suku­puolisesta viehtymyksestä”. Usein temppelielämä loppuukin silloin, kun oikea kumppani löytyy.

Miestä pidetään perheen päänä, mutta naista perheen keskipisteenä. Sekä Tapo Divyam että Tapasvini sanovat, ettei kyse ole tasa-arvon puutteesta vaan täydentämisestä ja tasapainosta.

”Mun mielestä tasa-arvo ei voi toteutua niin, että yritetään työntää ihmisiä samaan laatikkoon, koska me ollaan luonnostaan erilaisia. Feminiiniset ominaisuudet, kuten pehmeys, pääsevät parhaiten esille silloin, kun ne ovat yhteydessä maskuliinisuuteen, johon liittyy esimerkiksi suojan tarjoaminen”, Tapasvini sanoo.

”Me kuitenkin ymmärretään, että sekä ruumis että mieli ovat aineellisia. Joskus voi tietysti olla niin, että mieli on enemmän mies ja ruumis enemmän nainen, mikä voi aiheuttaa tietynlaista risti­riitaa.”

Tiedonjanoiseksi itseänsä kuvaileva Tapasvini opiskelee fysiikkaa Jyväskylän yliopistossa. Vielä kymmenen vuotta sitten hän haaveili tutkijan urasta, mutta huomasi jossain vaiheessa kaipaavansa jotain pysyvämpää selitystä vastapainoksi yliopistossa vallitsevalle tieteelliselle ajattelulle, joka perustuu tiedon jatkuvalle ­uusiutumiselle.

_MG_1217
Gopal Krishna Das esittelee myytävänä olevien kirjojen valikoimaa.

Pitkän keskustelun jälkeen syön päivällistä pariskunnan kanssa ja seitsemän aikaan osallistun iltaohjelmaan temppelihuoneessa. Esittäydyn muutamille ihmisille, joita en ole vielä tavannut.

”Aiotko kirjottaa meistä vaarallisena kulttina?” aikaisemmin samassa huoneessa mantroja laulanut silmälasipäinen mies kysyy englanniksi. Kaikki repeävät nauramaan.

Tapasvini soittaa rumpua ja saa myöhemmin kehuja taitavasta säestyksestä. Yritän seurata sanskritinkielisiä sanoja laminoidulta paperilapulta. Kaikki tuntuu vieraudessaan omituisella tavalla arkiselta, ja ”vaarallisiin kultteihin” yhdistämästäni äärimmäisestä uskonnollisesta hurmoksesta ei ole tietoakaan.

Illan tullen vetäydyn kartanon yläkertaan naisten puolelle. Nukun huoneessa, jossa on pari kerrossänkyä. Vaatekaapissa on oveen teipatun lapun mukaan lainasareja, joita saa halutessaan myös omaksi. Käyttäjiä on varsin vähän.

Temppelillä asuu yksi nunnaoppilas, Amanda Saksman. Juttelemme Saksmanin kanssa niitä näitä, ja nukkumaanmeno venähtää myöhäiseksi, ottaen huomioon, että aamun ohjelma alkaa viikonpäivästä riippumatta kello 4.30.

Temppelihuoneen alttarin ­Krish­na ja Balarama -hahmojen vaatteita on vaihdettu yön aikana. Niitä vaihdetaan vietettävän juhlan ja vuorokauden ajan mukaan. Aamuviideltä, ohjelman ensimmäisen osan jälkeen, Saksman hakee minulle yläkerrasta ylimääräiset japa-helmet. Suljen silmäni ja siirrän sormiani pienen kankaisen pussin sisällä helmeltä toiselle lausuen samalla Hare Krishna -mantraa, jonka opin nopeasti ulkoa. Yhdessä nauhassa helmiä on 108.

Aamiaisella naiset ja miehet istuvat lattialla eri puolilla huonetta. Gopal tarjoilee kaikille ruokaa isoista metallisista astioista ja täyttää lautasia sitä mukaa, kun ne tyhjenevät. Voisin syödä ämpärillisen puuroa, johon on sekoitettu siemeniä ja kuivattuja hedelmiä. Nokkosteen tilalle kaipaisin kahvia, jota temppelillä ei juoda.

Aamiaisen jälkeen kuunnellaan lyhyt ­luento, käydään kaupassa ja siivotaan. Saksman katoaa huoneeseensa päiväunille.

Iltapäivällä kuorin perunoita temppelin ravintolan keittiössä, jossa valmistetaan ruokaa jokaviikkoista sunnuntaijuhlaa varten. Koska juhla-aterian valmistamiseen kuluu tavallista enemmän aikaa, sunnuntaisin syödään lounaaksi mitä jääkaapista tai hellalle jätetyistä kattiloista sattuu löytymään. Valikoima tosin on parempi kuin monen ravintolan noutopöydässä.

Keittiössä
häärättyäni tapaan Avadhuta Chandra Dasin eli Ari Oravan, joka on tullut käymään sunnuntaijuhlassa. Juhlat eivät ole hänen ensimmäisensä, sillä hän on asunut temppelillä yhteensä 17 vuotta, ensin Ruoho­lahdessa ja sitten Malmilla. Nykyään Chandra asuu avopuolisonsa kanssa Helsingin Kalliossa. Hän työskentelee hierojana ja opiskelee akupunktiota, mutta on edelleen aktiivisesti mukana liikkeen toiminnassa.

”En koe olevani osa tätä instituutiota, mutta en välitä instituutioista muutekaan. Ulkopuolinen ohjaus, joka liittyy aina tällaisiin henkisiin yhteisöihin, ei tunnu kovin inspiroivalta. Koen silti, että tällä liikkeellä on mulle paljon tarjottavaa. En kumarra ketään vain siksi, että se on joku suuri guru, vaan siksi, että se osaa opettaa tätä filosofiaa tavalla, jolla kukaan muu ei osaa. Olen saanut täällä paljon oivalluksia.”

Chandra pyrkii edelleen elämään mahdollisimman yksinkertaista mutta omannäköistä elämää, valikoiden liikkeen filosofiasta sellaisia asioita, jotka hän kokee omalla kohdallaan toimiviksi. Kello neljän herätykset ovat saaneet jäädä, ja tilalle on tullut uusia rutiineja. Nykyään Chandra aloittaa aamunsa astangajoogalla ja järjestää Kalliossa yhteislaulutapahtumia eli kirtanoita, jotka ovat hieman samankaltaisia kuin temppelillä järjestettävät tilaisuudet, mutta muodollisuuksia on vähemmän.

Temppelihuoneen ovensuussa paikalle saapuneet vieraat kilistävät pientä kelloa ja kumartavat kohti alttaria. Alttarilla sariin pukeutunut nainen piirtää ilmaan kuvioita suitsukkeilla. Vieressäni mies heittelee ja suukottaa nauravaa lastaan.

Ajattelen sitä tuntematonta ihmistä, joka on uhannut polttaa vanhan kartanon, tappaa Tapo Divyamin ja raiskata hänen vaimonsa.

Olen varma, että yhteiskuntamme vaarallisin kultti ei löydy Malmilta eikä luultavasti muistakaan uskonnollisista yhteisöistä. Vaarat kytevät yksittäisten ihmisten päiden sisällä, kyvyttömyydessä kohdata asioita, joita ei ymmärrä.

Tältä se näyttää ulkoa.
Tältä se näyttää ulkoa.

Suomen Krishna-liike

Maailmanlaajuiseksi kasvaneen ISCKON-yhteisön on perustanut Yhdysvalloissa vuonna 1966 intialainen munkki Srila Prabhupada. Liikkeen pääkeskus sijaitsee Intian Mayapurissa.

Suomessakin kansainväliset verkostot ovat liikkeelle tärkeitä. Intiassa vieraileminen on suositeltavaa, ja isoista päätöksistä, kuten kansallisten johtajien valinnoista, kysytään neuvoa aina kansainvälisiltä henkisiltä opettajilta.

Suomen Krishna-liikettä vuodesta 2013 asti johtanut Tapo Divyam Dasa korostaa temppelin presidentin roolia muiden palvelijana. Vapaaehtoisuuteen perustuvassa organisaa­tiossa johtaminen on hänen mukaansa iso haaste. Ihmissuhteista on pidettävä erityisen hyvää huolta.

Tapo Divyan uskoo, että lopulta hyvät ihmissuhteet ovat ratkaisu myös talous- ja henkilöstöongelmiin. Hän myöntää, että liikkeen toiminnassa on ollut suvantovaiheita, ja välillä jäsenmäärät ovat tippuneet.

Tällä hetkellä Malmin temppelillä asuu vakituisesti vain neljä ihmistä, jotka ovat munkki- tai nunnaopiskelijoita, mutta liikkeeseen kuuluu myös seurakuntalaisia ja muita kannattajia, jotka tekevät vapaaehtoistyötä ja tukevat liikettä myös rahallisesti.

”Jossain vaiheessa kirjojen myynti oli suurin tulonlähde, mutta juuri nyt isoin osa rahoituksesta tulee sitoutuneilta seurakuntalaisilta tai yksittäisinä lahjoituksina sunnuntaijuhlassa. Myös kasvisruoan myynnistä tulee jonkin verran rahaa”, Tapo Divyam kertoo.

Malmin temppelillä toimi jonkin aikaa kasvisravintola, joka on sittemmin muuttunut tilausravintolaksi. Govindam-ravintoloita voi löytää ympäri maailmaa. Myös Tapo Divyam on syönyt Krishnalle pyhitettyä ruokaa ensimmäistä kertaa opiskellessaan Etelä-Amerikassa.

Vaikka ravintola ei ole enää päivittäin auki, voi muita temppelillä valmistettuja tuotteita, kuten toffeeta, ostaa erilaisista tapahtumista.

Rahaa kuluu tällä hetkellä vanhan rakennuksen kunnostamiseen. Tarkoituksena olisi esimerkiksi siirtyä öljylämmityksestä johonkin ekologisempaan järjestelmään.

Suomen toistaiseksi ainoa temppeli löytyy Helsingistä, mutta toimintaa on myös Oulussa, Tampereella ja Turussa.

”Etenkin pääkaupunkiseudulla on niin paljon erilaisia kulttuureja, ettei tämä paljon enää hätkähdytä. Sitten on tietenkin aina eri asia, jos jonkun oma lapsi tulee mukaan toimintaan. Yleensä asiat kuitenkin selviävät keskustelemalla”, Tapo Divyam pohtii liikkeeseen kohdistuvia ennakkoluuloja.

Parin vuoden takaisia uhkauksia hän pitää asiana, joita uskonnollisten yhteisöjen johtajat joutuvat työssään nykypäivänä käsittelemään. Hän on keskustellut aiheesta myös muiden uskontokuntien edustajien kanssa.

”Meitä ei pidetä samanlaisena uhkana kuin ehkä joitain muita. Maailma menee tietyllä tavalla koko ajan epävarmempaan suuntaan, ja väkivallan uhasta kannattaa olla tietoinen.”

Vuonna 2013 liike yritti ostaa Helsingin kaupungilta Puotilan kartanoa, mutta kaupat kaatuivat paikallisten vastustukseen.

”Kokemus oli ikävä, mutta saimme osaksemme paljon myötätuntoa. Myös Helsingin kaupunki toimi tilanteessa esimerkillisesti. Loppu hyvin, kaikki hyvin.”

Kommentoi Facebookissa
Lahen Luomu ja Luonto 2018
Helsinki liikkuu