FOUCAULT

Sairaiden markkinoiden hoitajat

Teksti Pasi Huttunen Kuvat Elsa Piela

Sote-uudistus näyttää sekasotkulta. Foucault’n teoriat tarjoavat ­ yhden mahdollisuuden sen tulkintaan.

Kuinka kontiolahtelaismummo saa kupillisen kahvia terveyskeskuskäynnin jälkeen? Asiaa on palloteltu lähes vuoden ajan, mutta vielä siitä ei ole tietoa.

Aamulla ei saa syödä eikä juoda mitään ennen terveyskeskuksessa tehtäviä kokeita, joten kahvi maistuisi sen jälkeen. Terveyskeskuksessa ei ole kahvilaa tai edes kahviautomaattia, joten mummo pyytää kunnanvaltuutettua tekemään automaatin hankkimisesta valtuustoaloitteen. Veren­sokerista saadaan mitattava asia, jonka katsotaan kelpaavan aloitteen argumentiksi.

Sote-uudistukseen varaslähdön ottaneessa Pohjois-Karjalassa toimii koko maakunnalle sosiaali- ja terveyspalvelut tuottava Siun sote. Kunta omistaa terveyskeskuskiinteistön, jossa Siun sote on vuokralaisena. Kunnassa aloite lähetetään vasta perustetun Siun soten neuvottelukunnan käsiteltäväksi.

Neuvottelukunnan kokouksessa Siun sote ilmoittaa, että he eivät automaattia hanki, joten asia palaa takaisin kunnan tekniseen toimeen, joka taas toteaa, että asia kuuluu Siun sotelle. Asia käy neuvottelukunnan lisäksi teknisen lautakunnan kokouksessa, kahdessa kunnanhallituksen kokouksessa, kunnanvaltuustossa sekä pyörii aloitteena myös Siun soten byro­kratiassa.

Kolmisensataa euroa kuussa maksavan kahviautomaatin kohtalosta ei ole tietoa. Kukaan ei varsinaisesti vastusta automaatin hankkimista. ­Itse ­asiassa kaikki tuntuvat olevan yhtä mieltä siitä, että se olisi tarpeen. Asia ei vain kuulu kenellekään.

Twitter-fiidissä silmien eteen lävähtää Mehiläisen mainos, jossa kerrotaan, kuinka ”sinä olet oman jaksamisesi paras asiantuntija. Mehiläinen on tuke­nasi joka päivä. Sinä riität.” Kuvassa tyylikäs ja hyvin toimeentulevan näköinen nainen katsoo peiliin vakavana. Peilikuva hymyilee pirtsakkana ja energisenä takaisin. Edessä näkyy parempi elämä, kun vain tekee asialle jotain.

Sote-uudistuksessa on mukana sekä hallinnollisia kysymyksiä että syvempiä biopoliittisia ulottuvuuksia.

Läntisissä maissa on viimeistään 1800-luvulla ryhdytty tiukan kurinpidon sijaan koulimaan ihmisiä itsensä hallitsemiseen. Opettamalla, valistamalla, ohjaamalla ja paimentamalla on yritetty koulia ihmiset itse tavoittelemaan valtiollisesta näkökulmasta oikeanlaisia tavoitteita, kuten tuottavuutta ja halutunlaista ”normaaliutta”. Muun muassa tätä kutsutaan biopolitiikaksi. Paljon ihmisiä jää tämän ”normaalin” rajojen ulkopuolelle.

Sosiaalivaltio perustuu siihen, että ihmisiä kannustetaan auttamaan ­itseään: näin hyvinvointi lisääntyy ja valtio vahvistuu. Valtiosta on tullut katalysaattori, joka pyrkii kiihdyttämään joitakin kehityskulkuja ja jarruttamaan toisia.

Syntyy syvää ristiriitaisuutta, kun yhteiskunta perustuu yhä keskeisemmin vaatimukseen siitä, että il­miöiden ja asioiden täytyy olla laskettavissa. Ihmisten hoivaamisen lisäksi valtio on ottanut tehtäväkseen myös markkinoiden hoivaamisen.

Määritelmä siitä, mitä tarkoitusta ja ketä varten ihmisten on itsensä hallinnalla jotain tavoiteltava, on jatkuvassa muutoksessa. Ihmisen on jatkuvasti sopeuduttava markkinoiden vaihteleviin vaatimuksiin.

Sosiaali- ja terveysasioista tuotetaan paljon tilastotietoa, mutta ihmisen löytäminen sote-uudistuksen syövereistä ei ole aivan yksinkertaista. Yksinkertaista ei ole myöskään selvyyden saaminen siihen, miten, missä olosuhteissa ja kenen toimesta tieto syntyy.

Tiedon tuottamista ja elämän hallitsemista tutkineen Michel Foucault’n ajattelua ruotivan Elämän politiikat -kirjan kirjoittaja ­Ilpo Helén sanoo, että sote-uudistuksessa mietityttää, mikä politiikan ja käytäntöjen suhde tietoon on. Biopolitiikan näkökulmasta asia vaikuttaa hänen mukaansa selkeältä.

”Mitä kuuluisi tehdä? Hoitaa sairauksia, estää niitä sekä lievittää sosiaa­lista hätää ja sosiaalisia ongelmia. Käytännössä ollaan tekemässä niin, että kepu saa maakuntien Suomen ja kokoomus sai läänitettyä Suomen Mehiläiselle ja Terveystalolle. Poliittinen pyrkimys ja linja suuntautuivat siis aivan ­muualle. Kyse ei ollut terveystaloudesta, tehokkuudesta tai edes markkinoiden avaamisesta”, hän arvioi.

”Näyttää siltä, että päätöksiä ei ohjaa minkäänlainen asiantuntijatieto. Asiantuntijat analysoivat jotain, ja päätös on analyysin vastainen.”

Moni puhaltaa nyt pilliin saadakseen pelin poikki. Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepo­mäki turhautui poliittisiin kompromisseihin ja ilmoitti helmikuun lopussa, että sote-esitys ei täytä sille asetettuja tavoitteita. Lepomäen mukaan valinnan­vapaus vähenisi eikä säästöjä saataisi.

Espoon sosiaali- ja terveystoimen talous- ja hallintojohtaja Markus Syrjänen sanoo, että tässä vaiheessa kukaan ei vielä pysty laskemaan, onko uusi sote-malli taloudellisesti järkevä. Uudistuksen vastustus on kiivasta pääkaupunkiseudun kunnissa.

Helén muotoilee asiaa elämän politiikan ja hallinnan analytiikan näkökulmasta.

”Kriitikot usein lähtevät siitä, että biopolitiikka, ihmisten elämään ja ruumiiseen kohdistettavat toimet, ovat aina pahoja. Ehkä olisi parempi todeta vaikka niin, että meidän pitäisi vaatia Sipilän hallitukselta parempaa bio­politiikkaa.”

Biopolitiikassa koko elämän kirjo otetaan hallinnan kohteeksi. Ainoa tiedon muoto, jota hallinnossa ymmärretään, on laskettuihin indikaattoreihin perustuva numerotieto. Kun toimitaan vain tällaisen tiedon varassa, ei ihmiselämän sotkuista monimutkaisuutta saada näkyviin.

”Tutkimuksissa on huomattu, että kun asiakastyössä pitää kategorisoida ihmisiä tietojärjestelmään sopivalla tavalla, heitä ei ole oikein saatu sopimaan niihin.”

Sosiaalitoimen sosiaalityöntekijät ry:n jäsenet ilmaisivat helmikuun lopussa huolensa sote-uudistuksesta kannanotossaan.

”Uhkakuvana on, että työn organisointi perustuu tiukkaan normitukseen, mikä kaventaa asiakkaiden yksilöllisten palvelutarpeiden huomioon ottamista ja sosiaalityöntekijän itsenäistä harkintaa”, kannanotossa todetaan ja jatketaan: ”Taloudellisten näkökulmien ensisijaisuus inhimillisen kärsimyksen hoitamisessa on eettisesti kestämätön ratkaisu. Palveluiden järjestäminen kilpailutusten perusteella estää sosiaalityölle keskeisen pysyvyyden, joka turvaisi asiakkaiden tilanteen.”

Sosiaali- ja terveyspalveluita uudistettaessa vedetään palvelujen rajoja monella tavalla uusiksi. Terveyskeskuksia vähennetään ja palveluita keskitetään. Hyvin toimeentuleville ja kasvaville kaupunkialueille suunnitellaan laajan palvelun keskuksia, muualla karsitaan. Esimerkiksi hammaslääkäriin saattaa jatkossa joutua kulkemaan pitkänkin matkan.

Sen lisäksi pyritään karsimaan sitä, mitä kaikkea julkisena palveluna tarjotaan. Eduskunnan oikeusasiamies totesi vuonna 2012, että kaihileikkauspotilaiden ohjaaminen jälkitarkastukseen yksityiselle lääkärille potilaan omalla kustannuksella on laitonta. Eläkkeensaajien keskusliitto teki viime vuoden lopulla asiasta taas kantelun ja selvityspyynnön eduskunnan oikeusasiamiehelle ja Valviralle, sillä käytäntö jatkui edelleen esimerkiksi Kainuussa.

Sote-keskustelussa puhutaan lopulta hyvin vähän ihmisestä tuntevana, ruumiillisena olentona. Keskusteluissa esiintyvät maakuntamalli ja valinnanvapaus.

Kontiolahtelaismummon tulisi kantaa vastuunsa hallituspuolueiden valtadynamiikasta sekä markkinoiden hyvinvoinnista ja kestää valittamatta alhainen verensokerinsa. Koko sote-uudistus muistuttaa yhtä suurta kahvi­automaattialoitetta, jossa kukaan ei kanna vastuuta kokonaisuudesta, eikä ole selvää, mikä kenellekin kuuluu.

Foucault’laisessa analyysissa ihmisyyttä ei palauteta pelkästään työn tekemiseen ja uusintamiseen. Kiinnostuksen kohteena on elämä kokonaisuudessaan haluineen, himoineen, toiveineen ja ristiriitaisuuksineen.

Kontiolahtelaismummolla on valinnanvapaus. Hän voi olla ilman kahvia, tuoda omat kahvinsa termoksessa tai vaeltaa terveyskeskuksesta noin puolen kilometrin päässä sijaitsevaan kahvilaan kupilliselle. Indikaattorit viittaavat siihen, että hän selviää sinne saakka.

Biopolitiikka
Michel Foucault’n ajattelussa bio­politiikka on hallinnan mekanismi, jonka avulla tuotetaan normia siitä, mikä on oikeaa ja luonnollista. Käyttövoimaa se saa siitä, että ihminen sosiaalisena eläimenä pyrkii toimimaan normien mukaan tullakseen hyväksytyksi yhteisössään. ­Ilpo Helénin mukaan normalisointi on tekemässä tilaa optimoinnille, jossa ihmiset suhtautuvat itseensä yhä enemmän bio­logisesti ja biolääke­tieteellisesti muokattavina olioina. Normaali sukeltaa syvemmälle ihmisruumiiseen, ja itsen hallinta muuttuu yhä konkreettisemmaksi. Valtasuhteet ja -tekniikat voidaan paikallistaa ja niiden toimintaa tutkia. Kun valtasuhteet kirjoitetaan auki ja tehdään näkyväksi, voidaan niitä tarkastella kriittisesti ja kenties vaikuttaa niihin.
Kommentoi Facebookissa
Graffiti HAM
Route Couture