hh2_2

Rakkauden kriitikko

Kuvat Velda Parkkinen

Elokuvantekijä Hannaleena Haurun mukaan on aika kyseenalaistaa elokuvien romanssikäsitys – ja samalla koko perinteinen elokuvakerronta.

”Länsimainen draama ja kirjallisuus pohjaa aina lopulta Raamattuun. Se on järkyttävä miehisen ylivallan ohjekirja. Ja elokuvakerronta, sen juuret ovat siinä samassa paskassa.”

Tähän oivallukseen herää Meta­titanic-lyhytelokuvan hahmo Rose, jota näyttelee elokuvan käsikirjoittaja-ohjaaja-­leikkaaja Hannaleena Hauru. Hän on tullut tavallaan samaan oivallukseen kuin hahmonsa. Hänen oivalluksensa ulottuu myös tosielämään.

”Elokuvat ohjaavat meitä rakastamaan tietyllä tavalla. Ne ohjaavat meitä asettumaan rooleihin. Paras keino purkaa tätä on tehdä asiat näkyväksi, jotta kukin voi sitten havainnon jälkeen miettiä vaikka sitä, miten paljon omissa suhteissaan haluaa olla se, joka tekee kaiken tunnetyön, miten paljon sietää epämukavuutta tai miten paljon alistuu tai dominoi.”

Rakkauden opitut roolit tulivat Haurulle omakohtaisesti selväksi, kun hän katsoi joululomalla James ­Cameronin Titanicin (1997). Hauru havaitsi omaksuneensa elokuvasta nyansseja omaan romanttiseen elämäänsä.

Havainnosta syntyi viime kesänä Metatitanic, joka otti Titanicin löyhäksi rungokseen. Lyhäri tosin rikkoo innoittajansa kaavan. Ohjaaja Hauru puhuu välillä suoraan kameralle tai neuvottelee näyttelijöiden esittämien feministifilosofien kanssa siitä, miten elokuvan pitäisi jatkua.

Hannaleena Hauru on rikkonut romanssikerrontaa ennenkin, vaikka on pysynyt perinteisemmässä muodossa.

Vuonna 2014 hän sai palstatilaa lyhyt­elokuvallaan Säälistäjät, jossa työvoimatoimiston naiset harrastivat sääliseksiä syrjäytymisuhan alla olevien nuorten miesten kanssa. Yksi virkailijoista tykästyi asiakkaaseensa.

Haurun ensimmäinen täyspitkä elokuva Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset, joka valmistui viime vuonna, lisäsi romanssigenreen ironisia kissanpennun kuvia, toimintaa ja iloista satiiria. Reippaassa komediassa kaksi kaverusta lähtee taisteluun rakkauden kaupallisuutta ja ankeita sukupuolistereotypioita vastaan.

Tuuheissa ripsissä huomasin, että henkilögallerian uudelleen järjestäminen ja näkökulmakerronnan uudistaminen eivät yksin riitä. Niin kauan kuin ollaan kiinni päähenkilökeskeisessä kerronnassa, päätyy uudismielinenkin elokuva lopulta vain toisintamaan ne samat jo-kerrotut tarinat. Näkökulman muuttaminen on väliaikainen ratkaisu”, Hauru kertoo.

Metatitanic on eräänlainen jatko­teos Lauri Mäntyvaaran tuuheille ripsille, mutta se vie ilottelun paljon pidemmälle. Se hajottaa koko kerronnan osiin ja asettaa filosofisen taide-elokuvan romanssin revittyihin kääreisiin.

”Kyllähän Metatitanic selkeästi halusi purkaa Tuuheita ripsiä”, Hauru myöntää.

”Tuntuu hyvältä, että tein sen itseäni sensuroimatta tai tyhmentämättä. En myöskään jäänyt miettimään, että olenkohan mä ajatellut tämän teoreettisen ajatuksen ihan loppuun. No ehkä en, mutta haluan puhua tästä tämänhetkisestä tilanteesta.”

”Dekonstrukio-termin hahmottaminen
tekisi hyvää kaikille elokuvia tekeville
ja katsoville.”

Elokuvaura ei ollut Haurun ensisijainen haave. Sitä paitsi Lauri Törhösen luonnehdinta alan koulutuksesta kuulosti pahalta. Hyvinkääläinen lukiolainen kävi tutustumassa Taideteolliseen korkeakouluun, jossa Törhönen toimi elokuvataiteen professorina.

”Muistan, kun Törhönen esitteli korkea­koulun tiloja ja sanoi, että tässä on ’Suomen kallein huone’. Koko se viesti, mitä hän välitti Taikista, tuntui tosi elitistiseltä. Ajattelin, että ei tämä elokuva-ala ole minulle”, Hauru muistelee.

Sen sijaan hän pyrki teatterituottajaksi. Hauru opiskeli Tampereen ammattikorkeakoulussa av-tuottamista ja Tampereen yliopistossa teatteria ja draaman tutkimusta. Ensiksi mainittua opinahjoa hän kuvaa eräänlaiseksi ”nuokkariksi, jossa oli kalustoa”. Siellä Hauru teki myös ensimmäiset elokuvakäsikirjoituksensa.

Yhdellä lyhytelokuvan käsiksellään hän osallistui eurooppalaisen elokuvajärjestön Nisi Masan kilpailuun ja pääsi sen finaaliin. Hänet kutsuttiin Ranskaan workshoppiin muiden finalistien kanssa.

”Olin vissiin 20- tai 21-vuotias. Yhtäkkiä olen huoneessa, jossa on omanikäisiä ympäri Eurooppaa, ja ne sanovat, että tämä sinun käsiksesi on todella hyvä. Ja sitten sitä analysoidaan. Oman tekijyyden ja kirjoittamisen kohdalla ei ollut aiemmin sellaista vuorovaikuttamisen kokemusta.”

Kokemus vei Taikiin. Opiskeluaikansa laitosta Hauru kuvailee kuitenkin dino­saurusmaiseksi.

”Isoimmaksi ongelmaksi koin sen, että siellä käsikirjoituspuolella opetushenkilökunnasta suurin osa ei ollut tehnyt alan töitä tosi pitkään aikaan.”

Toinen ongelma koski henkilöstön ryhmähenkeä.

”Ihmisillä saattoi olla vierekkäiset työhuoneet, mutta he eivät puhuneet keskenään. Siellä oli myös työpaikkakiusaamista ja kaikenlaisia arpia, jotka näkyivät ja tekivät luonnollisesti opiskelun hankalaksi.”

Tärkeimmän oppinsa Hauru on saanut tovereiltaan ja kollegoiltaan. Hän on ollut aktiivinen Kino Euphoria -toiminnassa, jossa tehdään lyhytelokuvia porukalla käytännössä rahatta ja ällistyttävän nopeasti.

”Kino Euphoria -workshopeissa olen oppinut leikkaamaan ihan vaan sen vertaistuen avulla. Nyt teen keikkaa myös leikkaajana”, Hauru kertoo.

Hän on ollut perustamassa vertaisoppimiseen pohjaavaa Helsingin elokuva-akatemiaa, jossa elokuvantekijät opettavat toisilleen ja oppivat toisiltaan. Hiljattain hän on lähtenyt mukaan myös elokuvakasvatushanke IhmeFilmiin, joka haluaa tuoda laadukkaita elokuvia nuorten ulottuville.

Jälkimmäiseen liittyy toive siitä, että samalla kun Hauru kehittyy tekijänä, yleisö kehittyy katsojina.

”Tämä kiteytyy siihen, että haluan tehdä teoksia yleisölle, joka ymmärtää sitä kieltä. Elokuva on kuitenkin koko ajan kirjoittamista ja lukemista.”

Hauru haluaa käydä elokuvillaan myös keskustelua ympäröivän maailman kanssa. Muun muassa tästä syystä Metatitanic syntyi nopeasti. Hauru halusi välttää sen olon, että aika on valunut aiheen ohi.

”Tiesin kyllä kokemuksesta, että jos saan huhti–toukokuussa kirkkaan ­idean ja haluan tehdä elokuvan heti, niin sille ei ole olemassa rahoitussysteemiä. Nyt kuitenkin päätin, että alan kirjoittamaan tätä välittömästi ja tehdään se sitten niillä resursseilla, mitä on.”

Elokuva tehtiinkin hyvin vähällä rahalla. Kallein kuluerä oli Haurun mukaan autopesula, joka on yhden koh­tauk­sen tapahtumapaikka.

”Senkin kohdalla me tosin odotimme, että Porvoonkadun huoltsikalla auto­pesut tulivat 50 prosentin aleen”, Hauru nauraa.

Hän muistuttaa, ettei ilmaista elokuvaa todellisuudessa ole olemassakaan. Metatitanic tehtiin tiiviissä yhteistyössä näyttelijä Jussi Lankoskin ja kuvaaja, kanssaleikkaaja Lasse Poserin kanssa.

”Esimerkiksi kuvaaja Poserin palkka olisi ollut 20–30 000 euroa, joten voisi laskea, että he ovat rahoittaneet leffaa monella kymmenellä tuhannella eurolla. Kyllä siitä äkkiä saadaan kasaan puolen miljoonan elokuva.”

Ajatus ”talkoilla tehdystä” elokuvasta naurattaa.

”Sitä käsitettä ei kyllä koskaan käytetä kuvataiteen saralla. Että ’Hei, tässä vuoden nuori taiteilija, hänen näyttelynsä syntyi osittain talkoilla’.”

”Elokuvat ohjaavat meitä rakastamaan tietyllä tavalla. Ne ohjaavat meitä asettumaan rooleihin.”

Tänä vuonna Hauru on päässyt tekemään töitä myös hyvin suurilla resursseilla. Hän ohjasi Ylen Uusi päivä -sarjaan muutamia jaksoja sekä sen spin off -sarjan Mä voin selittää kaiken.

”Kun nykyään toitotetaan, että kaikilla on mahdollisuuksia tehdä ja välineet ovat kaikkien saatavilla, niin on siinä kuitenkin eroja. Musiikkivertausta käyttäen voisi sanoa, että kuka vain voi perustaa autotallibändin, mutta on eri asia olla kapellimestarina sinfoniaorkesterissa tai edes kamariorkesterissa.”

Isot tv-työt ovat täyttäneet pankkitiliä, mikä mahdollistaa keskittymisen seuraavaan pitkään elokuvaan.

”Se on myös sellaista ammatillista taktiikka, että on välillä pelkästään ohjannut. Koen, että ohjaajan työkaluni ruostuisivat, jos ohjaisin pelkästään itse kirjoittamiani juttuja. Nopeimmillaankin se on kuitenkin pari, kolme vuotta ennen kuin pääset tekemään seuraavaa omaa elokuvaa.”

Ja välillä rahoitusta joutuu odottamaan pidempään. Hauru peräänkuuluttaa avoimuutta Suomen elokuvasäätiöltä ja Yleltä, jotka ovat kotimaisten elokuvien päärahoituskanavia.

Tuuheiden ripsien kohdalla tuotantoneuvoja sanoi mun nimen ja kollegan nimen – joka on saman ikäluokan naistekijä ja jolla oli työn alla vähän samantyyppinen aihe – ja sanoi suoraan, että nämä teidän jutut kilpailevat periaatteessa samasta potista. Siellä on siis periaatteessa sellaista blokkiajattelua, että kuinka monta esikoisohjaajaa tai nuortenelokuvaa vuodessa voi tulla.”

Läpinäkyvyyden lisäksi tärkeää on ymmärrys omasta vallasta.

”Noin viisi vuotta sitten järjestettiin käsikirjoittajien ja rahoittajien keskustelutilaisuus – parempi etten mainitse, mitä rahoittajia ne olivat. Siellä rahoitta­jien puolelta esitettiin puheenvuoro, jossa sanottiin, että ’me haluamme vaan olla teidän kavereita’. Siinä sitä sitten koettaa artikuloida takaisin, että jos sinulla on monta miljoonaa, joiden päällä istut, niin ei tämä koskaan ole tasapuolinen kaverisuhde”, Hauru toteaa.

Rakenteissa on parantamisen varaa, ja vallan kysymystäkin on alettu purkaa. Hauru on harvoja kotimaisia populaarin elokuvan saralla toimivia tekijöitä, jotka ulottavat purkamisprojektin elokuvan kerrontaan.

”Elokuva- ja lavastustaiteen MA-­lopputyöstäni alkaen ajatteluni käsikirjoittajana pohjaa jälkistrukturalismiin, tavoitteeseen tehdä tekijöille ja katsojalle näkyväksi, että elokuvien(kin) rakenteet ovat subjektien luomia. Dekonstruktio-termin hahmottaminen tekisi hyvää kaikille elokuvia tekeville ja katsoville.”

Hän viittaa dekonstruktiolla kriittiseen näkökulmaan, joka haluaa purkaa ennakko-odotuksia ja keinotekoisia vastakohtia. Metatitanicin kohdalla Hauru purkaa romanttiseen rakkauteen liitettyjä oletuksia.

”Siinä missä elokuvat usein asettuvat taistoon esimerkiksi taloudellista riistoa vastaan olemalla ’pienempien puolella’, romanttinen rakkaus tai parisuhde onnen lähtökohtana säilyy lähes aina kyseenalaistamattomana. Metatitanicin tavoitteena on tehdä näkyväksi romanttista rakkautta vallan välineenä.”

Hauru ei ole kuitenkaan ole polttamassa ja tuhoamassa koko rakkauden ideaa.

Metatitanicissa romanttisen rakkauden kriittinen käsittely ei tarkoita, etteikö rakkauteen voi silti uskoa, etteikö rakastuminen kestäisi teoreettista tarkastelua, ja etteikö viihdyttävä elokuva voisi sisältää kumouksellisia tavoitetta.”

Metatitanic Kino Korjaamolla 10.11., elokuvateatteri ­Rivierassa 23.11. ja Tampereen Niagarassa 1.12.

hannaleena1

Hannaleena Hauru

s. 1983 Hyvinkää

Valmistui taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 2011.

Tunnetaan muun muassa lyhytelokuvista Jos kaadun (2007), Säälistäjät (2014), Metatitanic (2018) sekä pitkästä elokuvasta Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset (2017).

On ohjannut tänä vuonna Ylen päivittäissarjaa Uusi päivä sekä sen spin off -sarjan Mä voin selittää kaiken.

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu