Kapy-selan-alla-cast

Naiset ja opiskelijat nousivat näyttämölle

Vuosi 1968 liitetään yleisesti sodanvastaisiin mellakoihin ja suurvaltapolitiikkaan. Pariisissa taiteilijoiden protestit käynnistivät mullistukset, jotka tulivat muuttaneeksi koko maailmaa – ja etenkin naisen asemaa.

Perhosen siiven isku voi aiheuttaa hirmumyrskyn toisella puolella maapalloa, keksi yhdysvaltalainen matemaatikko Edward Lorenz vuonna 1961. Kaaosteorian mukaan hyvin pienistä asioista voi aiheutua ennakoimattomia, megalomaanisia mullistuksia.

1960-luvun lopussa teollisuusmaissa alkoi kuohua: sodanjälkeinen ­sukupolvi ei kunnioittanut valtiollista voimankäyttöä konfliktien ratkaisun välineenä. Sotien aikaan naiset olivat saaneet hoitaa kodin lisäksi yhteiskuntaa ja bisneksiä, mutta miesten palattua rintamalta naiset oli palautettu hellan ääreen. Nyt naiset halusivat takaisin töihin. Sukupuolten rooleja määrittelevä arvomaailma mullistui.

Muutokset heijastuivat populaariin taiteeseen, erityisesti elokuvaan ja musiikkiin, ja tietenkin taide myös ruokki ja kiihdytti muutosta. Rauhan ja rakkauden polttoainetta olivat hippien ja beatnikkien kirjallisuus, popmusiikki ja ehkäisypillerit.

Naisen tila alkoi laajentua kulttuurin kentällä Suomessakin. Vaikkei naisia vielä päästetty ohjaamaan elokuvia, televisioon ja teatteriin naiset ohjasivat, käsikirjoittivat ja sävelsivät. Kirjallisuudessa naiset olivat jo lyöneet läpi, mutta yhä useammat naisrunoilijat alkoivat nousta suosioon. Naiset alkoivat myös valloittaa poliittista runoutta.

Kuuluisuuteen pomppasivat esimerkiksi runoilija Marja-Leena Mikkola, runoilija ja kuvataiteilija Aulikki Oksanen, teatteritaiteilijat Kaisa Korhonen, Arja Saijonmaa, Kristiina Halkola ja Kirsti Wallasvaara, toimittaja Tytti Paavolainen ja rohkeita ja provosoivia kysymyksiä tehnyt tv-juontaja Lenita Airisto.

Palataan perhosvaikutukseen: Mistä löytää siivenisku? Mistä hakea näennäisen pieni tapahtuma, joka ei aluksi näytä liittyvän mihinkään mutta vie suuret kansanjoukot tilanteeseen, josta ei ole paluuta?

Kun Suomessa muistellaan vuotta 1968, mainitaan ensin elokuinen Neuvostoliiton tankkien vyöryminen Tšekkoslovakian pääkaupunki Prahan keskustaan ja sitten marraskuinen Vanhan ylioppilastalon valtaus.

Niissä kiteytyy paljon vuoden 1968 tunnoista: Vanhan valtaus oli opiskelijoiden protesti, ja juuri nuoriso ja älymystö olivat vuoden 1968 eturintamassa kaikkialla maailmassa.

Tšekkoslovakian miehitys muistuttaa edelleen siitä, miten Suomessa Neuvostoliitto oli uhkien ja mahdollisuuksien välillä häilyvä kokonaisuus. Keskustelun sävy riippui siitä, missä seurueessa Neuvostoliitosta keskusteltiin – mutta siitä keskusteltiin koko ajan. Muualla maailmassa miehitystä seurattiin hämmentyneen huolestuneesti, ja Neuvostoliiton naapurimaissa ja sitä vastaan sotaa käyneissä valtioissa huolestuttiin josko miehitys laajentuu myös muualle, tännekin.

Entä kaaoksen alulle paneva sysäys?

Se tapahtui Pariisissa, Seinen vasemmalla rannalta.

Vuonna 1968 yhteiskuntajärjestystä Euroopassa ja kaikkialla teollistuneessa maailmassa ravistelivat mellakat.

Vallankumouksellinen Pariisin kevät 1968 lähti liikkeelle elokuvan­rakastajan tarinasta: Henri Langlois (1914–1977) oli perustanut Ranskan elokuva-arkiston, Cinémathè­que françaisen – varaston, joka on ollut esimerkkinä Suomen vastaavalle instituutiolle, Kansalliselle audio­visuaaliselle arkistolle.

Langlois oli säilönyt elokuvia jo toisen maailmansodan aikaan. Hän oli tehnyt kaikkensa – valehdellut, varastellut ja kätkenyt – jotteivät natsit tu­hoaisi filmejä. Sodan jälkeen Langlois ja Cinémathèque française esittivät elokuvia ja järjesti keskustelutilaisuuksia elokuvakerhoissaan.

Arvovalta- ja talouskiistojen takia kulttuuriministeri ja sotasankari ­André Malraux erotti Langloisin elokuva-arkiston johdosta.

Elokuvaohjaajat Francois Truffaut, Eric Rohmer, Jean-Luc Godard, Jacques Rivette, Claude Chabrol ja Alain Resnais suuttuivat. He päättivät protestoida Langloisin erottamista vastaan pienten elokuvateattereiden lähellä, Sorbonnen yliopiston liepeillä. Pian mukaan liittyi satoja opiskelijoita. Ja tuhansia.

Protestit laajenivat vastustamaan muutakin kuin vain Langloisin kaltoinkohtelua: marssittiin Vietnamin sotaa, imperialismia ja liikaa toisesta maailmansodasta muistuttavaa patavanhoilliseksi leimattua presidenttiä, Charles de Gaullea vastaan.

Parin kuukauden kuluttua koko Ranska pysähtyi. 11 miljoonaa työläistä meni lakkoon.

Vuoden 1968 protesteihin päättyi Euroopassa sodanjälkeisen konservatiivisuuden aika, ja uusi aalto kulttuurissa ja politiikassa vaati ihmisiä ajattelemaan omilla aivoillaan. Se vaati suurvaltapolitiikkaan muita vaihto­ehtoja kuin sodalla uhkailun, ja se korosti solidaarisuutta ja kaikille kuuluvaa sivistystä.

Jotkut vuoden 1968 muutoksista ovat kadonneet. Kun Neuvostoliitto näytti voimansa Tšekkoslovakiassa, moni ajatteli, ettei itäistä suurvaltaa voi mikään horjuttaa, mutta pari vuosi­kymmentä myöhemmin julma episodi paljastui savijaloilla seisovan suurvallan uhmaksi.

Ja sotia maailmassa on käyty Vietnamin sodan päätyttyäkin.

Kestävimpiä vuoden 1968 muutoksia on teollisuusmaissa ollut naisen aseman vahvistuminen. Risto Jarvan ohjaamassa dokumentissa Naisen asema yhteiskunnassa (1968) jo paasattiin, ettei sukupuolten biologisilla eroilla voida oikeuttaa naisten ja miesten eriarvoista asemaa. Rakkaudestakin elokuva kertoi: jos naiset ja miehet kasvatetaan vapaammiksi ja ymmärtäväisemmiksi aikuisiksi ilman ahdistavaa sukupuolijärjestelmän taakkaa, he ovat tyytyväisempiä myös seksuaalisesti!

Vuonna 1968 tajuttiin vahvemmin kuin koskaan ennen, että kaikkien on oltava tasa-arvoisia barrikadeilla, työelämässä, yliopistoissa ja rakkaudessa.

Kirjoittaja on puhumassa 8.–9.9. Nainen ­uuden aallon elokuvassa -seminaarissa
elokuvateatteri Orionissa, Helsingissä.

Ohjelma ja lisätietoja: ristojarvaseura.fi

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu