Docpointkuvitus_mainostaulu2_cmyk

Lehmä on heikoin lenkki

Teksti Saila Kivelä

Maito on paljon muutakin kuin vain valkoista juomaa. Se on kokonainen taloudellis-teollinen järjestelmä.

Kun Andreas Pichler lapsena paimensi lehmiä, ei hän koskaan tullut ajatelleeksi, miksi lehmät tuottavat maitoa.

Pichlerin käsikirjoittama ja ohjaama tuore dokumenttielokuva The Milk System valottaa nyt kaikkea sitä, mitä oli tuotannon lähietäisyydeltä hankala nähdä. Se tuo esiin maidontuotannon takana lymyävän globaalin verkoston, joka ulottuu jalostetun saksalaislehmän valtavasta utareesta Etelä-Amerikan soijaviljelmiin sekä Senegalissa toimeentulonsa kanssa kamppailevan maidontuottajan kukkaroon.

The Milk System on pitkälti tehty maitoteollisuuden ehdoilla. Äänessä nähdään maidontuottajia ja maitoyhtiöiden edustajia sekä lobbareita ja tutkijoita. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö katsojalle saada välitettyä alan äärimmäisimpiä piirteitä – se mitä katsojana kavahtaa eniten, vaikuttaa olevan alan suurin ylpeydenaihe.

Vaikka eläimen asema tuotannossa ei ole elokuvan polttopiste, on selvää, että alati kiristyvät tuotantopaineet puristetaan naaraseläinten fysiikasta. Eläinten tappamista lukuun ottamatta elokuva näyttää kattavasti sen, miten eläin mukautetaan tuotannon välineeksi: utareidensa koon vuoksi vaappuen käveleviä lehmiä esitellään alan läpimurtotuotteena ja emoiltaan viedyt vasikat elävät yksin käsittämättömissä pienissä kopperoissaan. Maidontuottaja kertoo sonnivasikoiden olevan tuotannon näkökulmasta käyttökelvotonta ylijäämää, jota myydään ilman voittoa lihakasvattamoihin tai tapetaan elämän alkumetreillä.

Ihmisen kohtalo yhtälössä ei ole sekään auvoinen. Maidontuottaja ei voi laittaa lehmiään pois päältä ja aloittaa työnseisausta, vaan maito virtaa ja se on myytävä suurmeijereille, jotka sanelevat ehdot. Aseet työtaisteluihin ovat vähäiset, ja tuottajalle annetaan kaksi vaihtoehtoa: tehosta ja kilpaile muita tuottajia vastaan tai lopeta. Tuottajien ahdinko tiivistyy kohtaan, jossa europarlamentaarikko kertoo 600 ranskalaisen farmarin tehneen itsemurhan viime vuonna.

Lentokenttiä muistuttavissa pääkonttoreissa maitopomot haluavat silti uskotella farmareille, että tulevaisuus on alalla. Eurooppa tahtoo juottaa maitonsa koko maailmalle. Maitoa viedään ja markkinoidaan voimallisesti maihin, joissa sitä ei tyypillisesti ole kulutettu. Lisäksi EU:n veron­maksajien rahoilla maksettu maito syrjäyttää hintakilpailussa kolmansien maiden paikallisen, ilman tukia tuotetun maidon. Senegalilainen mies kertoo, kuinka viljelijöiden lapset ovat ne, jotka paremman elämän perässä hukkuvat Euroopan rannoille.

Elokuvan lopussa kuullaan väite, että nurmea syövät luomulehmät eivät ole climate killer – ilmaston tuhoa­jia. Väitteelle ei tarjota yhtäkään perustelua tai lähdettä, eikä se pidäkään paikkaansa.

Oxfordin Food Climate Research Networkin (FCRN) tuoreen Grazed and Confused? -raportin mukaan myytti perustuu lehmille ei-luontaisen viljarehun aiheuttamiin lisääntyviin metaanikaasuihin, joka vältetään nurmiruokinnalla. Tutkimustulokset eivät kuitenkaan osoita, että nurmilaiduntaminen toimisi paremmin. Massatuotannon edellyttämän eläinmäärän tarvitseman ravinnon tuottaminen heikentää maan kykyä sitoa typpeä, jolloin maaperän päästöt voivat kasvaa valtavasti.

Tutkija Pete Smith summaakin raportissa, että vaihtamalla nurmirehulla ruokitun eläimen lihaan tai maitoon ei hillitä ilmastonmuutosta – ainoastaan eläinperäisen ruoan vähentäminen tekee sen.

The Milk Systemin langaksi nousee kaikki se, mikä on maidontuotannossa mennyt pieleen sitten Andreas Pichlerin omien lehmipoika-aikojen. Elokuvan ansiona on ehdottomasti sen globaali skaala, joka paljastaa kapitalistisen rakenteen ja jossa lähes kaikki häviävät. Rehuna Etelä-Amerikasta tuotavan soijavalkuaisen kylkiäisenä Eurooppaan kulkeutuu valtavasti ravinteita ja typpeä. Nämä epätasaiset ravinnevirrat aiheuttavat tuhoa kummassakin päässä: eläinten ulosteen mukana maahan kulkeutuva typpi muuntuu ilmastoa korventavaksi ilokaasuksi täällä pohjoisessa, ja ravinteikkaan maan etsintä edellyttää uusien metsien raivaamista pelloiksi etelässä.

Elokuvan osoittama yhtälö on niin karmea, että Hollanti, jonka maaperä on raskaasti typen rasittama, on uhannut kieltää maidontuotannon.

Teknouskovainen mitä enemmän, sitä enemmän -näkökulma ei turvaa maailman ihmisten ravinnon saantia, sillä se sivuuttaa kysymykset ruoan ja resurssien omistuksesta. Elokuvan esiin nostaman tutkimuksen mukaan juuri vahva paikallinen tuotanto, jossa tuottaja-kuluttaja-ketjut ovat lyhyitä ja omistukset hajautettu, lisäävät maailman ruokaturvaa. Lyhyet tuotantoketjut ovat ratkaisu myös epäsuhtaisiin ravinnevirtoihin. Teollisuuden sisältä tulevan näkökulman ansio on, että kameran eteen on saatu omassa todellisuudessaan elävät länsimaiset maitomarkkinajohtajat. Silmät innosta leimuten nämä selittävät, kuinka kiinalaisilla markkinoilla kannattaa viljellä käsitystä siitä, että valkoinen terveyseliksiiri tuo mukanaan myös länsimaisia ulkoisia piirteitä, kuten pituuskasvun.

Esitettyjen ongelmienkaan seurauksena maitotilalla kasvanut Pichler ei etsi dokumentissa vaihtoehtoja itse maidonkulutukselle. Harvardin tutkija kyllä kertoo, että maidonkulutus ei ole lainkaan terveydelle välttämätöntä vaan saattaa jopa vauhdittaa syöpäkasvainten kehitystä. Lisäksi maissa, missä juodaan eniten maitoa, todetaan myös eniten luiden haurastumista.

Paradoksaalisesti elokuvan kertojaääni toteaa, että maidontuotannon heikoin lenkki on lehmä. Lehmä kykenee muuntamaan syömänsä rehun energiasta ihmisten käyttöön ainoastaan kolmanneksen ja tuottaa maitolitran vastineeksi kolme litraa sontaa. Elokuva olisikin voinut harpata ulos maitotynnyristä ja tutkia, onko länsimaisten markkinamiesten visioimalle maitoa latkivalle maailmalle vaihtoehtoja. Maailmalla puuhataan kasvavalla volyymilla hankkeita, joissa heikoin lenkki on tiputettu pelistä pois kokonaan.

The Milk System esitetään DocPoint-festivalilla Helsingissä 29.1.–4.2.2018. Festivaalin jälkeen DocPoint-jatkot Espoon, Helsingin ja Vantaan kulttuuritaloissa ja muissa tapahtumapaikoissa.

Dokumentti ei synny kuplassa

Yhteiskunnallisesti keskusteleva dokumenttielokuva on noussut suuren yleisön kiinnostuksen kohteeksi viimeisen kymmenen vuoden aikana. Erityisesti Docventures-televisiosarja on onnistunut popularisoimaan dokumenttielokuvan lajityyppinä ja käsittelemään vierailevien asiantuntijoiden kanssa yhteiskunnallisesti kiinnostavia ja jopa vaikeita aiheita.

Tänä vuonna DocPoint-elokuvafestivaaliakin järjestävä DocPoint ry esittelee uuden osallistavan mallin dokumenttielokuvan tekemiseen. DocPoint IMPACT asettuu luontevasti samoille urille, joilla Docventures on edennyt vuosien aikana. Tällä kertaa asiantuntijoita ei haluta pelkästään kommentoimaan elokuvia vaan myös osallistumaan niiden esiin nostamien ongelmien ratkaisemiseen.

Tammikuun 29. päivä Helsingin Tiedekulmassa järjestettävässä ensimmäisessä DocPoint IMPACT -päivässä halutaan tuoda yhteen elokuvantekijöitä, yrityksiä, yhdistyksiä, media, tutkijoita, poliittisia päättäjiä ja aktiivisia kansalaisia. Tavoitteena on vahvistaa verkostoja, joiden kautta dokumenttielokuvien tekijät voivat löytää asiantuntijatukea ja uusia näkökulmia projekteihinsa.

"Kyse on koulutuksesta sekä asiantuntija- ja organisaatioverkostosta, jota I­MPACT samalla rakentaa. Haluamme saattaa yhteen dokumenttien tekijät ja sopivimmat mahdolliset asiantuntijat jo elokuvan tuotantovaiheessa”, DocPoint ­IMPACTin tiedottaja Johanna Siik kommentoi.

Vuoden 2017–18 IMPACT-hankkeisiin kuuluu kuusi elokuvaa. Yksi näistä on Mika Rantosen ja Verena Netzerin ohjaama Luonnonlaki / Law of Nature. Kuten vuoden 2018 alussa DocPoint-festivaaleilla esitettävä The Milk System, myös tekeillä oleva elokuva pyrkii nostamaan esiin maatilojen taloudellista ahdinkoa.

Voiko maanviljely tuoda tulevaisuudessa leipää pöytään? Tätä kysymystä pohtivat elokuvassa haastateltavat nuoret yhdessä vanhempiensa kanssa. Ehkä pohdintaan liittyvät ne asiantuntijat, jotka tammikuun 29. päivä innostuvat lähtemään projektiin mukaan.

Antti Kurko

Kommentoi Facebookissa

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja: