Oblivia_2018_04_photographer_Saara_Autere

Lapset ja muut radikaalit. Eturivissä vasemmalta alkaen Anna–Maija Terävä, Annika Tudeer, Mikko Bredenberg, Alice Ferl ja Timo Fredriksson. Takarivissä Saga Korkeamäki, Amos Korkeamäki, Victor Lietz, Max Uusitalo ja Marie Bergholm.

Kehon kautta

Esitystaiteen pioneeriryhmä Oblivia kairaa minimalistisin keinoin ihmisyyden ydintä.

Suvilahdessa sijaitsevassa tanssisalissa harjoitustaan huhkii viidestä aikuisesta ja viidestä 12–14-vuotiaasta koostuva työryhmä. Parin viikon päästä Hampurin Dangerous Minds -festivaalilla ensi-iltansa saavan esityksen muoto on jo hahmottunut.

Sen ensimmäisessä osassa esiintyjät muodostavat äänensävyjä välttelevän puhekuoron, jossa kukin kuvaa suhdettaan rahaan. Seuraavassa osassa mallinnetaan liike-improvisaation keinoin ihmisten välisiä suhteita. Kolmannessa vaiheessa näyttämöllistetään algoritmeja ja talouskalkyylejä minimalististen kehollisten kaavojen kautta. Esitys päättyy kaikki rajoittavat rakenteet nollaavaan punk-kohtauk­seen.

Kyseessä on esitystaideryhmä ­Oblivian uusin teos Children and Other Radicals. Sen Suomen ensi-ilta on elokuussa Helsingin juhlaviikoilla.

”On mahtavaa tehdä esitystä lasten kanssa. Olemme oppineet yhdessä paljon rahasta ja demokratiasta ja siitä, miten voidaan ruumiillistaa rahan maailmaa. Kuten siitäkin, miten kasvava kuilu erottaa niitä, jotka tietävät, mikä raha on, ja niitä, jotka eivät sitä tiedä”, selittää tanssija-koreografi ­Annika Tudeer.

Oblivia on Tudeerin yhdessä brittikollegansa Anna Krzystekin ja solistipianisti Timo Fredrikssonin vuonna 2000 perustama esitystaideryhmä. Tudeerin oma tie ilmaisulajin pariin kulki Limingan tanssilinjan ja Amsterdamin kesäkurssien sekä 1980-luvulla tapahtuneen uuden tanssin nousun kautta.

”Olin hyvin kiinnostunut näistä fyysisen ilmaisun uusista muodoista. Toimin pitkään myös vuonna 1986 perustetussa Zodiakissa. 90-luvun ­puolivälissä kuitenkin koin, etten kestä enää taidekentän egoja ja diktatorisia työtapoja ja katosin yliopistolle lukemaan pohjoismaista kirjallisuutta. Se oli ihanaa”, kertoo Tudeer ja jatkaa:

”Oblivia syntyi, kun ­minulta tilattiin sarja tanssiteoksia Helsingin kulttuuri­pääkaupunkivuonna. Aikaisempien kokemusten takia halusin kokeilla kollektiivista työskentelytapaa hierarkkisen sijaan. Tosin alkuun olin itse niin innostunut, että muut eivät heti pysyneet mukana.”

Ensimmäiset neljä vuotta ­Oblivian esitykset olivat paikkasidonnaisia ja käsittelivät vallankäyttöä eri muodoissa.

”Meillä ei ollut niissä niinkään vi­sioita siitä, mitä pitää tehdä, vaan miten. Mietimme myös, kuinka tehdä taidetta yhdessä toisia kunnioittaen ja samalla tiedostaen, että puhuminen ei aina ole vahvuus”, kuvaa Tudeer.

Kansainvälistä huomiota Oblivia sai Entertainment Island 6 -projektin (2008–2010) kautta. Se sisälsi alun­perin kolme esitystä, valokuvanäyttelyn, kirjan ja seminaarin. Viihdemaailmaa oblivialaisittain etäännytettynä käsittelevä teos nähtiin kolmeosaiseksi esitykseksi jalostetussa muodossa eri puolilla Eurooppaa yli 70 kertaa.

”Tämän teoksen kohdalla esityksiin vakiintui nykyinen muoto, missä näyttämöllä ei ole mitään muuta kuin me esittäjät itse.”

Tudeer innostuu samalla kuvaamaan ryhmän kehittämää Do-What-You-Saw-työmetodia. Siinä osallistujat kirjoittavat, mitä esityksen teemasta tulee mieleen, ja näistä kirjoituksista kukin poimii jonkun lauseen ja tekee sen pohjalta improvisoidun prototyyppisoolon.

”Prosessin hauskin vaihe on, kun kukin tekee vuorollaan soolon siitä, mitä näkee jonkun toisen tekevän. Todellinen työ taas alkaa siinä vaiheessa, kun ryhdymme järjestämään kertynyttä materiaalimäärää varsinaiseksi esitykseksi.”

Viime vuonna Oblivia-yhteisö ajautui syvään kriisin, kun Suomen ohella Skotlannissa vaikuttanut Anna Krzystek kuoli traagisessa raitiovaunuonnettomuudessa Brysselissä.

”Se oli kauhea menetys inhimillisesti ja esitystaiteelle. Vielä on vaikea sanoa, miten tämä vaikuttaa Oblivian tulevaisuuteen”, huokaa Tudeer.

Silti tänä keväänä Children and ­Other Radicals -esityksen valmistamisen rinnalla Mad Housessa ja Kannel­talossa esitettiin myös edellisenä vuonna Stuttgartiin Theater Rampeen valmistunutta Nature Theatre of Oblivia -teosta.

Siinä työryhmä ilmentää kehoillaan metsää sekä paikkana että mielentilana. Sen tekemisessä sovellettiin ryhmän uudempaa Show-And-Tell-And-Share-työmetodia.

”Ensin menimme yhdessä metsään ja olimme aikamme sen hiljaisuudessa. Takaisin tultuamme esitimme toisillemme, mitä kukin oli saanut metsästä mukaansa. Oleellista oli saada välitettyä esimerkiksi havainnoidun puun liike eikä vain sen hahmo.”

Tudeer tekee soolona stand up -keikkoja, joissa hän saattaa suora­sukaisesti suomia uusliberalismia tai käsitellä esimerkiksi feminismiä, ilmastonmuutosta tai pakolaisuutta.

Entä millä tavalla Oblivian esitykset ovat poliittisia?

”Meillä valtarakenteiden analyysi ei enää ole aina pääfokuksessa. Kaikki esityksemme ovat kuitenkin äärimmäisen humaaneja ja eksistentiaalisia. Niissä tutkitaan eri teemojen alla ihmisen olemisen ydintä ruumiillisesta näkökulmasta. Minimalismi saattaa hämätä katsojaa, mutta se, että tätä perusasiaa syvennetään aina uudestaan ja uudestaan, on minusta tässä ajassa erittäin poliittinen teko.”

Oblivia: Children and Other Radicals
29.–30.8. Kansallisooppera, Almin sali

www.oblivia.fi

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu