Luottamusbarometri_cmyk

Hyvä poliisi, paha media

Kuvat ELSA PIELA

Suomalaisten luottamus puolueisiin on heikkoa mutta virkavaltaan vahvaa.

Kansalaisten luottamusta yhteiskunnallisiin instituutioihin mitataan säännöllisesti. Menetelmänä käytetään haastattelututkimuksia, joissa vastaajat arvioivat itse luottamuksensa tason.

Vuosina 2000, 2005 ja 2009 suomalaiset luottivat vankasti poliisiin, puolustusvoimiin ja oikeusjärjestelmään. Trendi on jatkunut samanlaisena jo pitkään. Tilastojen pohjana käytetty European Values ­Study keräsi Suomessa uutta aineistoa viimeksi vuonna 2017. Tutkimuksen tuloksista saadaan tietoja myöhemmin tänä vuonna.

Siinä missä poliisi ja puolustusvoimat nauttivat luottamusta, puoluepoliittisia instituutioita pidetään epäilyttävämpinä. Puolueisiin luotti vuonna 2009 vain 15 prosenttia ja lehdistöönkin alle puolet vastaajista, kun samaan aikaan poliisi nautti 92 prosentin luottamusta.

Kiinnostavaa on, näkyivätkö ja näkyvätkö poliisiin kohdistuvat laajaa julkisuutta saaneet rikostutkinnat seuraavissa luottamusmittauksissa. Näkyvin on ollut Helsingin huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion tapaus. Myös entistä poliisiylijohtajaa ja poliisin muuta johtoa epäillään virkarikoksista. 

Selityksiä sille, että poliisiin kohdistuvat rikosepäilyt nähdään usein poikkeuksena sääntöön, on varmasti useita. Suomen poliisit ovat hyvin koulutettuja, ja verrattuna moniin muihin maihin heillä on ”helppo” työmaa.

Luottamus kumpuaa monesta eri lähteestä. Yksi luottamukseen liittyvä tekijä on kokemus oikeudenmukaisuudesta. Kun ihminen kokee, ettei instituutio tai henkilö petä häntä tai tuota pettymystä, luottamus vahvistuu.

Tämän lähtökohdan pohjalta voisi olettaa, että suomalaiset luottavat poliisiin, armeijaan ja oikeusjärjestelmään, koska ne eivät ole tuottaneet pettymyksiä. Edes epäoikeudenmukaisina pidetyt tuomiot esimerkiksi seksuaalirikoksista eivät ole heilauttaneet tilastollista luottamuskäyrää, vaikka aihe on säännöllisesti mediassa ja politiikassa. Oikeusministeri Antti Häkkänen lupasi virkaan astuessaan selvittää seksuaalirikosten rangaistusten kiristämistä.

Vaikuttavana tekijänä ihmisten luottamukseen voi olla myös se, ettei suuri osa kansalaisista ole virkavallan kanssa tekemisissä juuri muuten kuin lupa-asioissa ja liikennevalvontaan liittyvissä kysymyksissä.

Luottamuksessamme puoluepoliittisiin toimijoihin on ristiriita. Luottamus on vähäistä, vaikka olemme itse valitsemassa poliittisia edustajiamme. Tämä voi juontua siitä, että puolueiden nähdään ajavan ensisijaisesti omia etujaan.

Vuonna 2009 alle puolet vastaajista luotti eduskuntaan hyvin tai melko paljon. Laskeva äänestysaktiivisuus on niin ikään merkki poliittisen osallistumisen heikentyvästä tasosta.

Toinen ristiriita liittyy lehdistön nauttimaan luottamukseen. Vuonna 2005 vain 34 prosenttia vastaajista piti lehdistöä vähintään melko luotettavana. Samaan aikaan Suomen sananvapaus on maailman kärkiluokkaa. 

Jokaisella lehdellä on oma linjansa uutisoida, kertoa tai jättää kertomatta asioista. Median epäluotettavuudesta keskusteltaessa, esiin nousevat usein yksittäisten lehtien linjat: usein niitä pidetään epäilyttävinä tai niiden uskotaan edistävän vääränlaisia arvoja. 

Ei ole myöskään harvinaista, että toimittajista luodaan stereotyyppinen kuva muiden asioita nuuskivana ja sensaatiohakuisena ammattiryhmänä.

Mistä luottamuksemme suomalaisiin instituutioihin lopulta kumpuaa? Johtuuko luottamuksemme instituutioiden rehellisesti ansaitsemasta yhteiskunnallisesta asemasta vai siitä, millaiseen maailmaan haluamme uskoa? Tarvitsemmeko todella yläpuolellemme vahvoja auktoriteettejä, jotka tekevät päätökset puolestamme – sen sijaan, että vastaisimme elämästämme itse?

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu