Musajutun_kuvaCMYK

Ensin Sibelius, sitten tango

Teksti Timo Kalevi Forss

Sväng tulkitsee Suomi-tangoa neljällä huuliharpulla.

Kansallisaarteemme tango on laimentunut markkinavetoiseksi tusinaiskelmäksi, josta intohimo on kaukana. Suomi-tango elääkin nykyään uniikeimmillaan rajojemme ulkopuolella. Tämän on havainnut huuliharppukvartetti Sväng.

”Kiertäessämme saksankielistä Eurooppaa olemme huomanneet, että siellä on vallalla imaginaarinen Suomi-kuva. Kaurismäen elokuvilla on ollut tähän suuri vaikutus. Lisäksi Suomesta pulpahtelee omituisuuksia, kuten Mieskuoro Huutajat taikka Eläkeläiset”, kertoo yhteen jäsen Jouko Kyhälä.

Äkkiväärästä huumorista ja avantgardistisesta otteestaan tunnettu Sväng on puhissut ja puhkunut huuliharppuihinsa 15 vuoden ajan. Neljästä ammattikansanmuusikosta koostuva ryhmä soittaa niin omaa kuin lainamate­riaalia. Sväng on kaatanut raja-aitoja ja hämmästyttänyt yleisöä ympäri maail­maa muun muassa albumeilla Sväng plays Chopin ja Sväng plays Sibelius.

Uusimalla levyllä Sväng plays tango sokeeraaminen on minimissä ja lämmin läsnäolo maksimissa. Albumista puolet on suomalaisen tangon klassikoita, kuten Toivoa Kärkeä ja Unto Monosta, ja puolet yhtyeen omaa tuotantoa. Tango sopii Svängille kuin hyvin istuva rippipuku.

”Levy syntyi rakkaudesta suomalaiseen tangoon. Emme halunneet tehdä yleismaailmallista tangolevyä, jossa olisi mukana argentiinalaista tangoa. Halusimme tehdä ylistyksen suomalaiselle hiihtelytangolle, jossa ei ole liikaa ketkuttelua tai vaihtoaskeleita vaan jäyhää meininkiä”, kertoo toinen svängiläinen Eero Turkka.

Svängin sointi on yllättävän lähellä tangon perussoitinta haitaria. Huuliharput tuovat tangoihin kuitenkin lisää ilmaisuvoimaa muun ­muassa laulumaisen fraseerauksen muodossa.

”Suomalaisessa tangossa kiehtoo sen substanssi suomalaisen musiikkikulttuurin osana ja se, mikä vaikutus sillä oli koko yhteiskunnalliseen ilmapiiriin sodan jälkeen. Suomalainen tango on iso osa suomalaista identiteettiä”, sanoo Kyhälä.

Tango on musiikin lisäksi tanssia, niinpä Svängin tulevilla tangokeikoilla ovat mukana tangoteatteri Kiutan tanssijat Marjo Kiukaanniemi ja Timo Hakkarainen. Yhdessä he vievät tangoa saksankieliseen Eurooppaan, jossa on ennestään vahva tangoharrastus.

”Ajattelimme viedä suomalaisen tangon klubeille. Ensin pidämme workshopin suomalaisesta tangosta ja perään konsertin, jossa pääsee tanssimaan sitä”, Jouko Kyhälä kertoo.

Suomalainen tango soi tunnetusti mollissa, ja sen rakennusaineita ovat tuska ja kaipuu. Tämän on sisäistänyt Eero Turkka, joka intoutuu levyllä jopa laulamaan.

”’Kaipaustango’ on ensimmäisiä sävellyksiäni. Olen tehnyt sen ennen kuin Svängiä oli vielä olemassakaan. Kirjoitin runon, josta halusin tulevan tangon. Liioittelin kaikkea. Käytin aitoa tunnetta, joka täytyi sitten vetää tarpeeksi överiksi. Suomi-tangossa on tapana sanoa asioita ehkäpä kornisti mutta ehdottoman äärimmäisesti. Tangossa on hyvin suomalaista ’ei se siitä’ -meininkiä. Siis leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä”, nauraa Turkka.

Suurin osa Svängin keikoista on maamme rajojen ulkopuolella, ja kysyntää tuntuu riittävän. Yhdestä maasta on kuitenkin jäänyt yhtyeelle huonot fiilikset, vaikka Sväng on sielläkin käynyt huuliharppujen taikavoimaa kokeilemassa.

”Jenkkeihin on älytöntä lähteä Suomesta keikkailemaan. Byrokratia on pahempaa kuin aikanaan Neuvostoliittoon mennessä. Jenkeissä täytyy olla työviisumit, ja jokaisesta keikasta pitää maksaa isot lähdeverot. Yhdysvallat elää menneisyydessä, johon emme halua koskea. Sitä paitsi bändit, jotka siellä käyvät, saavat kiertää joka vuosi monta viikkoa, jotta nimi pysyisi muistissa. On äärimmäisen työlästä saada siellä itsensä läpi”, murahtaa ­Kyhälä.

Sväng

Huuliharppukvartetti perustettu 2003
Jäsenet: Pasi Leino, Eero Turkka, Jouko Kyhälä ja Eero Grundström
Soittimet: blueshuuliharppu, bassohuuliharppu, harmonetta, kromaattinen huuliharppu
Julkaissut 8 albumia
Keikkaillut 24 maassa
Uusin albumi: Sväng Plays Tango (Galileo Music 2018)

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu