another-day-of-life.isoCMYK

Angolan perintö. Sisällissodan mielettömyydestä kertova Another Day of Life ei kaihda väkivallan kuvausta.

Ei pelkkiä satuja

Teksti Heikki Jokinen

Eurooppalainen pitkä animaatioelokuva suuntautuu yhä useammin aikuisille.

Animaatiosta on moneksi. Eurooppalaiset animaationtekijät eivät kaihda yhteiskunnallisia aiheita tai historian ja nykypäivän kipeitä kysymyksiä. Tämä kävi ilmi myös maaliskuussa järjestetyssä eurooppalaisen pitkän animaatioelokuvan yhteistuotantotapahtumassa ­Cartoon Moviessa.

Bordeaux’ssa järjestetyssä tapahtumassa ammattilaisyleisölle esiteltiin 60 tekeillä olevaa elokuvahanketta. Niiden aiheet ulottuvat Angolan sisällissodasta Luis Buñuelin poliittiseen heräämiseen ja lapsisotilaisiin Libe­rian sisällissodassa. Elokuvien visuaalinen asu ja käytetty animaatiotekniikka vaihtelevat suuresti.

Pian valmistuva puolalais-espanjalainen Another Day of Life pohjautuu puolalaisen reportterin ja kirjailijan Ryszard Kapuścińskin samannimiseen kirjaan, joka ilmestyi vuonna 1976 ja joka kertoo Angolan sisällissodasta. Komean uran tehneeltä Kapuścińskilta (1932–2007) on suomennettu kolme kirjaa: Keisari, Eebenpuu ja Imperiumi.

Piirrosanimaatio Another Day of Life on visuaalisesti hämmästyttävä teos, joka yhdistää sisällissodan realistista kuvausta houreenomaisiin unijaksoihin ja Afrikan komeisiin maisemiin. Yksi neljäsosa elokuvasta koostuu vanhoista dokumenttielokuvista ja uusista, elokuvaa varten tehdyistä haastatteluista. Ne istuvat hyvin kokonaisuuteen.

Kapuściński lähtee elokuvassa maan eteläosiin, joissa sota riehuu armottomimmin. Hän etsii sankareita mutta kohtaa kuolemaa ja julmuutta sekä kokee oman voimattomuutensa.

Vahvoista kuvista välittyy sodan mielettömyys. ”Kun olet nähnyt sodan, et koskaan unohda sitä”, toisen maailmansodan lapsena kokenut Kapuściński sanoi työstään.

Elokuvan ohjaavat espanjalainen Raúl de la Fuente ja puolalainen Damian Nenow. Jälkimmäinen tunnetaan elokuvafestivaaleja ahkerasti kiertäneestä ilmataisteluanimaatiostaan Paths of Hate (2010).

”Kapuściński sanoi, että elämän tarkoitus on rajojen ylittäminen. Sitä tämäkin hanke on”, sanoo Raúl de la Fuente.

”Angola muutti Kapuścińskin ainaiseksi. Hän lähti Puolasta reportterina, mutta palasi sinne kirjailijana”, tuottajat kertovat.

Espanjalainen elokuva Buñuel en el laberinto de las tortugas kertoo, miten Buñuelista tuli Buñuel.

Espanjalaisen elokuvaohjaajan Luis Buñuelin (1900–1983) surrealistinen elokuva Kulta-aika aiheutti Pariisissa skandaalin vuonna 1930, ja se kiellettiin. Buñuel oli rahaton ja vailla työtä. Hänen ystävänsä, kuvanveistäjä ­Ramón Acín lupasi, että jos hän voittaa arpajaisissa, rahat käytetään Buñuelin seuraavaan elokuvaan. Acín voitti, ja Buñuel lähti Espanjan köyhimmälle seudulle ohjaamaan dokumenttielokuvaa Las Hurdes – Maa ­ilman leipää (1933).

”Tämän elokuvan tarkoitus oli muuttaa maailmaa, mutta elokuva muuttikin hänet. Buñuel siirtyi surrealismista realismiin”, sanoi elokuvan ohjaaja Salvador Simó.

Buñuel en el laberinto de las tortugas näyttää, kuinka Buñuel elokuvaa tehdessään kohtasi köyhyyden, takapajuisuuden ja toivottomuuden. Hänen ymmärryksensä maailmasta laajenee ja muuttuu.

Elokuva perustuu espanjalaisen Fermín Solísin sarjakuvaan ja on tehty perinteisenä piirrosanimaationa. Realististen piirrosten lomassa on surrealistisia jaksoja sekä muistumia lapsuudesta. Värit on sovitettu erityisen huolella aikaan ja paikkaan.

”Animaatio on vain tekniikka. Tämä on festivaali- ja art house -elokuva, joka sattuu olemaan animaatio”, sanoi tuottaja Manuel Cristobal. Animaatio taipuu kaikkiin elokuvan lajeihin sekä muotoihin.

”Tämä ei ole historiallinen elokuva vaan tätä päivää”, kertoi elokuvan hollantilainen osatuottaja Bruno ­Felix. ”Se puhuu taiteilijoista, jotka ottavat kantaa ja seuraavat yhteiskuntaa, peilaavat taiteen ja yhteiskunnan suhdetta.”

Manuel Cristobal ja Salvador Simó esittelivät Bordeauxissa toisenkin hankkeensa Gabo: Memorias de una vida mágica. Vielä kehittelyvaiheessa oleva elokuva kertoo kolumbialaisesta kirjailija Gabriel García Márquezista (1927–2014). Elokuvassa hän on lomamatkalla Acapulcoon perheensä kanssa vuonna 1965.

Yhtäkkiä hänen päähänsä tulee vuosia kaivattu virke, jolla aloittaa kirjailijan maineeseen nostanut romaani Sadan vuoden yksinäisyys. García Márquez alkaa kirjoittaa maanisesti, kun hänen vaimonsa Mercedes huolehtii arjesta. He myyvät autonsa ja ystävät tuovat ruokaa, jotta kirja valmistuisi. Elokuvan ydin on puolisoiden suhde ja luova työ.

Tarina perustuu kolumbialaisen Oscar Pantojan sarjakuvaan, jota on myyty 150 000 albumia 25 maassa. Pantoja on iloinen elokuvahankkeesta, hänestä animaatio on puhdasta maagista realismia.

Tällä hän viittaa García Márquezin kirjalliseen tyylilajiin, joka sekoittaa yhteen todellisuutta ja maagisia aineksia.

Viime vuoden Cartoon Moviessa esiteltiin toinen Kolumbiaan liittyvä elokuvahanke: The Red Jungle. Vuonna 2008 Kolumbian armeija tappoi viidakossa kommunistisen FARC-sissiliikkeen kakkosmiehen Raúl Reyesin (1948–2008). Armeija löysi hänen tieto­koneensa, joilla oli tuhansia sähköposteja ja muita tekstejä.

”Aineisto on ainutlaatuista”, sanoi elokuvan tuottaja Juan Lozano. ”Ja kaikki on aitoa.”

Elokuva rakentuu Reyesin henkilön ympärille ja luotaa hänen ajatuksiaan vuosista viidakossa. ”Me näemme kaiken hänen silmillään. Olemme hänen ihonsa alla, olemme hänen kanssaan ja ympärillä on sodan kovettamia sotilaita”, Lozano sanoo.

Elokuva kuvataan ensin näyttelijöillä ja animoidaan maalaamalla sen pohjalta. Näin saadaan haluttu realistinen tulos, ohjaaja Zoltan Horvath kertoi.

”Animaatio on paras tapa kertoa, kuinka kerran suojaa tarjonnut viidakko muuttuu tuhoavaksi ja vainoavaksi.”

Ranskalainen elokuva Allah n’est pas obligé sijoittuu Liberian sisällissodan vuoteen 1997. Kymmenvuotias Birahima jää orvoksi ja ajautuu lapsisotilaaksi. Hän näkee julmuutta, kuolemaa ja hulluutta, mutta kykenee jotenkin säilyttämään järkensä.

Elokuva perustuu norsunluurannikkolaisen Ahmadou Kourouman suomeksikin käännettyyn kirjaan Ei Allahin tartte.

Vahvasti tyylitellyt kuvat, kirkkaat värit ja Afrikan valo luovat elokuvan hengen. Ohjaaja Zaven Najjarin mukaan animaatio on hyvä tapa kertoa kirjan väkevä henkilökohtainen tarina.

”Keskityn hahmojen tunteisiin, mutta myös siihen, mitä he näkevät ympärillään. Tarinassa on yleismaailmallinen toive paremmasta elämästä. Mutta meillä on kovin erilaisia todellisuuksia.”

Najjar uskoo, että tällaisille elokuville on paikkansa. Hän suuntaa elokuvansa aikuisille ja teini-ikäisille.

”Yleisö ei halua nähdä vain Star Warsia ja muita jättielokuvia.”

Cartoon Movien järjestävän, eurooppalaisen animaation asiaa ajavan Cartoonin johtaja Marc Vandeweyer sanoi, että Euroopassa melko paljon yhteiskunnallista animaatiota.

”Yleisö on vielä houkuteltava mukaan. Tarvitsemme yhden ison menestyselokuvan. Kun sellainen tulee, se avaa ovia muillekin.”

Israelilaisen sotakuvauksen Waltz With Bashirin (2008) kaltaiset aikuiset animaatiohitit ovat toistaiseksi poikkeus.

”Aikuisille suunnattujen animaatioelokuvien yleisö ei mene usein elokuviin. Kun se menee, se haluaa olla varma laadusta.”

Tämä antaa etulyöntiaseman Yhdysvaltojen ison budjetin tuotannoille. Euroopassa animaatioelokuvissa näkyy moninaisia visuaalisia ajatuksia, tekniikoita ja aiheita. Animaatiossa kaikki on mahdollista – mutta Suomen levitys harvinaista.

Surrealismin paluu. Salvador Simón Bunuel-elokuvaan mahtuu myös Dali-vaikutteisia jaksoja.
Surrealismin paluu. Salvador Simón Bunuel-elokuvaan mahtuu myös Dali-vaikutteisia jaksoja.

Kommentoi Facebookissa
Provinssirock 2018
Route Couture