minnacanth

Unelma Kanttilasta elää

Minna Canthin kotitalo on ollut piikki Kuopion lihassa, mutta nyt sitä vihdoin aletaan kunnostaa.

Teksti ja kuvat Anna-Reetta Suhonen

On oikeastaan jonkinlainen ihme, että Minna Canthin kotitalona tunnettu Kanttila seisoo yhä paikallaan Kuopiossa. Talon kohtalosta on väännetty kättä vuosikymmenien ajan. On jopa epäilty, että sen annetaan tahallaan lahota pystyyn. Mutta siinä se on, Minna itse puisena reliefinä sen seinässä.

Sisällä talossa ilma on paksua ja tunkkaista. Kanttila on ollut viimeiset vuodet rakennusyhtiön varastotilana, ja huoneissa lojuu sekalaista rakennustavaraa: maalipurkkeja, liimoja, työkaluja.

Mutta niitä Anja Lappi ei näe. Hän on viime vuoden lopulla perustetun Minna Canthin talo ry:n hallituksen puheenjohtaja ja selkeästi innoissaan. Katutason isossa tilassa, jossa aikoinaan sijaitsi lankakauppa, Lappi kertoo yhdistyksen tavoitteista: se aikoo remontoida talon elävään käyttöön, kulttuurin näyttämöksi ja kaupunkilaisten ylpeyden aiheeksi. Työtiloja taiteilijoille, huoneteatteria, tanssia, ehkä pieni museo, kauppa ja kahvila. Myös residenssiasuntoja ja -työtiloja. Tilaa haaveille ainakin riittää, sillä Kanttilassa on laskutavasta riippuen 1 200–1 300 neliömetriä.

Kun yhdistys kertoi aikeistaan vuoden alussa, huokaisi moni kaupunkilainen helpottuneena: vihdoinkin!

”Kyllä tämä on ollut piikki Kuopion­ lihassa. Onhan se aika erikoista, että vuosikymmenien ajan on tullut vetoomuksia ja pyyntöjä niin Suomesta kuin ulkomailtakin, että kunnostetaan Kanttila, mutta mitään ei ole tapahtunut. Eihän siinä rahasta voi olla kyse, vaikka tämä miljoonia maksaakin. Kyllähän kaupunkiympäristöön nousee vaikka mitä koko ajan!” Lappi huudahtaa.

Kyse onkin Lapin mielestä enemmän tahdon asiasta ja arvovalinnoista: mitkä asiat ovat tärkeitä, minkä eteen ollaan valmiita tekemään työtä.

”Kaikella toiminnalla on hintalappunsa, mutta jos me vain tuijotamme sitä hintalappua ja mietimme, että kuka sen maksaa, niin me menetämme ihan hirveästi. Nätisti sanottuna se on vähän junttia.”

Minna Canthin talo ry sai heti perustamisensa jälkeen paljon julkisuutta, osittain ehkä myös siksi, että sen perustajajäseniin kuuluu entinen pääministeri, kuopiolaislähtöinen Paavo Lipponen. Jo aiemmin hän on julkisesti luvannut sijoittaa Kanttilan kunnostukseen viisinumeroisen summan, jos projektiin vain ryhdytään.

Ensimmäisenä toimintavuonnaan yhdistys keskittyy yhteistyökumppaneiden ja rahoituksen etsintään. Suunnitelmia ja mallinnoksia remonttia varten piirretään jo. Remontti toteutetaan oppilastyönä yhteistyössä Savonia ammattikorkeakoulun ja Savon ammatti- ja aikuisopiston kanssa.

Vuosien ajan kaupunkia painostettiin ottamaan vastuu Kanttilasta. Lappi sanoo, että nyt on uudenlaisten ajattelumallien ja yhteistyön aika.

”Minun ikäpolveni kokemus on se, että aina on ollut joku, joka hoitaa ja tietää, usein kaupunki. Se ei ole enää nykyaikaa. Toki kaupunkien velvollisuus on mahdollistaa ja tarjota tukea, ikään kuin valmentaa. Ja sitähän ne ovat tehneetkin. Tässä Kanttilan tapauk­sessa pitää muistaa, että ihan niin kuin ihmisiäkin, projekteja on vahvempia ja vähän heikompia, ja tämä Kanttila on sellainen herkempi keissi, joka kaipaa enemmän tukea. Siksi yhteistyötä tarvitaan.”

Kanttila sijaitsee Kuopiossa Kuninkaankadun ja Minna Canthin kadun kulmassa, aivan Tuomiokirkon vieressä. Minna Canth asui talossa vuosina 1853–1863 ja 1880–1897. Hän kirjoitti lähes koko kirjallisen tuotantonsa Kuninkaankadun puolella sijainneessa salongissaan. Kun taloon tuli vieraita, Canth piilotti keskeneräiset tekstinsä salongin sohvapöydän liinan alle. Vilkkaan kulttuuri- ja seuraelämän mahdollisti Kanttilassa sijainnut kauppa, jota Canth menestyksekkäästi luotsasi.

Canthin perilliset jatkoivat kauppatoimintaa aina 1970-luvulle saakka. Konkurssin jälkeen suku myi talon tontteineen valtiolle pilkkahinnalla ja toivoi siihen museota ja kulttuuritoimintaa. Järkytys oli suuri, kun valtio ryhtyikin suunnittelemaan Kanttilan paikalle uutta virastorakennusta.

Pitkällisen painostuksen jälkeen Kanttilalle saatiin lopulta suojelumerkintä. Myös toive kulttuurikäytöstä toteutui, ja Kanttila toimi pitkään kotina monelle taiteilijalle ja yhdistykselle sekä muun muassa Pohjois-Savon taidetoimikunnalle.

Valtiolta rakennus siirtyi isomman kiinteistökaupan yhteydessä NCC Rakennuksen omistukseen vuonna 2004. Siitä lähtien Kanttila on ollut tyhjillään, eikä yhtiö ole koskaan antanut selkeää selitystä sille, miksei se remontoinut Kanttilasta asuntoja, vaikka niin ensin aikoi.

Minna Canthin talo ry sai talon avaimet haltuunsa maaliskuun lopussa. Tarkkaa kauppasummaa ei ole kerrottu julkisuuteen, mutta Lappi paljastaa sen asettuneen 100 000–200 000 euroon.

Vaikka taloa ollaan nyt palauttamassa kulttuurin käyttöön, ei Kanttilan kunnostus ole pelkästään taidepiirien hanke.

”Ei missään tapauksessa! Nyt kun ollaan suunnitteluvaiheessa ja puhutaan insinöörien kanssa, niin ollaan hyvällä tavalla semmoisessa väittelytilanteessa, että miten toimitaan ja miten rakennetaan. Mä tykkään semmoisesta ihan älyttömästi, siinä syntyy jotain uutta”, Lappi sanoo.

minnatalo

Korkeiden korjauskustannusten lisäksi Kanttilan pelastamista on jarruttanut myös se, että rakennuksen on väitetty olevan todella huonossa kunnossa. Sädesienestä on vuosien saatossa huhuttu moneen kertaan. Asbestia on paljon. Työhön ei ole uskallettu ryhtyä, koska on pelätty, ettei siitä hyvää tule kuitenkaan.

Anja Lappi toivoo, että vuosia jatkuneesta homekeskustelusta päästäisiin jo eteenpäin. Rakennusalan ammattilaisten tehtävä on korjata talo, taiteilijoiden taas luoda talolle ja sen toiminnalle sisältö.

”Taiteilijoiden ei kannata pohtia, onko talossa hometta vai ei, vaan minkälainen se paikka voisi olla ja mitä sinne haluttaisiin viedä. Sen sijaan tuntikausia mietitään, onko siellä kosteusvaurio vai ei.”

Käytännössä rakennus kuitenkin on siinä kunnossa, että se puretaan sisäpuolelta ja rakennetaan uudelleen. Julkisivu on kaavalla suojeltu.

Varovaisten arvioiden mukaan Kanttilan kunnostus olisi valmis noin viiden vuoden päästä ja maksaisi ainakin miljoonan. Suurimman ongelman muodostavat aiempina vuosikymmeninä tehdyt remontit, joilla on saatu paljon tuhoa aikaan.

”Rakennus itsessään on jo edellisissä remonteissa raiskattu, eikä sille voi enää mitään. Lastulevy ei ikävä kyllä ole kulttuurihistoriallisesti merkittävää”, Lappi harmittelee.

Seiniä tärkeämpänä Lappi näkeekin Kanttilan kulttuurihistoriallisen arvon ja sisällön. Talo on ollut merkittävä paikka myös yhteiskunnallisesti. Kanttilasta käsin on edistetty voimakkaasti etenkin naisten oikeuksia ja otettu kantaa myös moniin muihin yhteiskunnallisiin epäkohtiin.

Silti, tai ehkä juuri siksi, Minna Canthin perinnön vaaliminen on ollut Kuopiossa kovin ponnetonta. ­Canthille luotiin maine ärhentelevänä ja kiukkuisena matamina, joka oli aina puuttumassa kaikkeen: usein asioihin, jotka aikalaisten mukaan eivät naiselle kuuluneet. Vaikka hänen kuolemastaan tulee tänä vuonna kuluneeksi jo 120 vuotta, maine elää yhä.

”Minnan pehmeämpää puolta on alettu tuoda esiin vasta aivan viime vuosina”, Lappi mainitsee.

Kanttilan autioituminen on hyvä esimerkki myös siitä, kuinka vähän Suomessa on arvostettu naistoimijoita. Kuopiossakin on museo sekä J. V. Snellmanille että valokuvaaja ­Victor Barsokevitschille, mutta Kanttilan on vain annettu olla.

”Niin, vaikka Victorhan oli Kuo­pioon tullessaan konttoristi! Kuvaamo oli alun perin hänen vaimonsa ­Adéle Sallinin, jolta kuvaamo siirtyi naimisiinmenon jälkeen Victorin nimiin. Adéle opetti Victorin kuvaamaan, ja sitten Victorista tuli se kuuluisa!” naurahtaa Lappi, joka on myös VB-valokuvakeskuksen johtaja.

Kuopiossa Kanttila nähdään voimakkaasti kulttuurikäyttöön tarkoitettuna, kaikkien kaupunkilaisten yhteisenä omaisuutena. Sen tulevaisuus kiinnostaa: kun yhdistys maaliskuussa järjesti talolla avoimet ovet, Kanttilaan kävi tutustumassa 450 ihmistä puolentoista tunnin aikana.

Yhdistys on myös kerännyt ehdotuksia talon käyttöä varten. Melkein kaikki ehdotukset ovat käsitelleet kulttuuria.

Pelkkä kaupunkilaisten äänetön tuki ei kuitenkaan riitä. Ullakolla Anja Lappi on hetken hiljaa ja myöntää, että rahoituksen kasaaminen tämän kokoluokan hankkeeseen on haastavaa.

”Mutta ei tähän projektiin olisi kukaan lähtenyt, en minäkään, ellei me tähän uskottaisi.”

Kulttuurialalla pitää olla sinnikäs. Mitään ei saa, jos ei ole valmis yrittämään ja tekemään työtä. Sote-keskustelu hautaa alleen sivistyksen, koulutuksen ja kulttuurin, jos ne eivät pidä itsestään ääntä.

Tällaiset projektit ovat myös Lapin työtä: kulttuurihallinnan maisterina ja pitkään muun muassa tanssitaiteilijana esiintynyt Lappi on aiemminkin ollut mukana luomassa asioita tyhjästä.

”Silloin kun me polkaistiin Tanssi­teat­teri Minimi käyntiin, niin ei meillä todellakaan ollut rahaa tai tietoa yhtään mistään! Tartuttiin vaan puhelimeen ja lähdettiin keikoille. Sama Itäisen tanssin aluekeskuksen kanssa.”

Kanttilaa varten rahaa on haettu eri säätiöiltä, ja joukkorahoitusta suunnitellaan. Kulttuurihistorian vaaliminen on myös etenkin näin itsenäisyyden juhlavuonna valtiontason kysymys, joten myös valtionrahoituksen suhteen ollaan toiveikkaita. Kaupungilta yhdistys sai 50 000 euron avustuksen toiminnan aloittamiseen.

Projekti on herättänyt mielenkiintoa myös kansainvälisesti.

”Mitään ei kuitenkaan ole vielä lopullisesti lyöty lukkoon”, Lappi kertoo.

Vaikka urakka on valtava, ei Lappia hirvitä. Hän katsoo jo eteenpäin. Tulevaisuuden visioissa Minna Canthin talo on paikka, joka hengittää ulospäin ja josta käsin elävöitetään koko kaupungin elämää.

Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää.

Niin sanoi Minna Canth itse.

Kommentoi Facebookissa

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja: