icaovet

Undergroundkulttuuria vallan linnakkeilla

ICA kiehtoo heitä, joilla ei ole asiaa eliitin edustusklubeille.

Kuvat Iida Simes & arkistokuvia

Lontoon keskustaa halkoo viistoon The Mall -katu. Entisen siirtomaavallan jähmeimmät peruspilarit ovat sen kulmilla.

The Mallin lounaispäässä on Buckinghamin palatsi, jossa Englannin hallitsijat ovat asuneet kuningatar ­Viktoriasta lähtien. Kadun eteläpuolella St. James Parkin takana sijaitsevat parlamentin ala- ja ylähuoneet, ­Winston Churchillin päämaja ja pääministereiden kuuluisa kotiosoite ­Downing Street 10.

Koillispäässä ovat Kansallisgalleria, sotasankari Nelsonin patsas ja Trafalgarin aukio – sillä on radikaalikin menneisyytensä, sillä vuonna 1961 siellä vangittiin ydinaseita vastaan mieltä osoittanut 89-vuotias filosofi Bertrand Russell.

Vielä viime vuosisadalla myös Britannian suurimpien sanomalehtien toimitusten talot sijaitsivat The Mallin pohjoispuolella Regent Streetillä.

Onkin hyvin erikoista, että keskellä valtakatua on vuodesta 1947 sijainnut ICA, Institute of Contemporary Arts, radikaali kulttuurikeskus taidehalleineen ja elokuvateattereineen. Se on perustamisestaan asti ravisuttanut Lontoon kulttuurielämää.

ICAssa on myös baari, hauska hengailupaikka. Kuten koko talo, se on avoinna tiistaista sunnuntaihin kello 11–23.

Keväisenä iltana siellä istuskelevat kaverukset Hannah, Tanya ja Jimme. Pr-toimistossa työskentelevä Hannah on järjestänyt yläkerrassa Wikipedian tukiverkon hyväntekeväisyystilaisuuden. Nyt hommat ovat ohi, ja on koittanut aika napostella suolapaloja ja juoda viiniä.

”Me olemme aina täällä”, kaverukset hihkuvat.

”Muutin Lontooseen Pohjois-Englannista 12 vuotta sitten, ja siitä lähtien olen käynyt aika ajoin katsomassa, että mitäs uutta nyt on tullut”, tarkentaa Hannah.

Paikan sijainti on hämmästyttävän keskeinen. Olisiko lähistöllä jotain samantapaista?

”Ei todellakaan”, vastaavat kaverukset yksissä tuumin. ”Englannin hienoimmat yksityisklubit ovat juuri näillä main. Ei meillä olisi varaa käydä niissä. Paitsi että emme me pääsisi jäseniksikään”, jatkaa Hannah.

Yksityisklubista tulevat mieleen brittiläiset tv-sarjat, joissa eliitin edustajamiehet polttelevat sikareita nahkatuolien kätköissä ja joihin tylyt hovimestarit estävät rahvaan pääsyn. ICA:n baari on kaukana moisesta. Näyttelyihin pääsee jokainen, jolla on pulittaa yhden punnan pääsymaksu. Baariin ja kirjakauppaan pääsee ilmaiseksi.

Baarin sisustus on pelkistetyn tyylikästä, lähinnä valkoista metallia ja lasia. Tila alkaa tyhjentyä elokuvan alkaessa, mutta nopeatempoinen jazzmusiikki ja henkilökunnan heiluminen tiskin takana tekevät tilasta elävän.

Seurueen juttelu kaikuu näyttelytilojenkin käytäville.

sisatilaica

Haastattelua vaikeuttaa hieman se, että usein kokoontuva kolmikko haluaa enemmän kysellä eksoottiselta toimittajalta kuin avautua omista asioistaan.

”Millaista on suomen kieli? Puhu vähän suomea! Mitä mieltä olet Venäjästä? Eikö meidän brexitimme olekin kauhea tapaus?”

Britannian eroaminen Euroopan unionista on kuuma aihe.

”Brexit on niin masentava juttu”, sanoo Hannah ja muut säestävät huokaillen. Pöydän ilmapiiri ennustaa Britannian erkanemista saareksi, jossa eletään aikaa ennen muinaisten roomalaisten saapumista.

”Kauheinta ei ollut pelkkä päätös erota EU:sta vaan se, miten päätös tehtiin.” Keskustelemme Britanniassa masinoiduista yltiörasistisista kampanjoista, joita nämä toverit arvostelevat kovin sanoin.

Jimme on virkamies – ei kuitenkaan paljasta missä laitoksessa – ja opiskelee venäjän kieltä. ”Brittien pitäisi perehtyä Venäjään paremmin. Se maa vaan on niin valtava, ja meidän näkökulmastamme aivan outo.”

Brittinuorukaisesta on ihmeellistä, että Suomi on Venäjän vieressä.

”Te suomalaiset tunnette Venäjän hyvin?” kysyy Jimme. ”Varmaan reissaatte siellä usein?”

Kyllä, toki. Oletko muuten vakooja?

”Tottakai!”

Seurue remahtaa nauruun. Totta puhuen, tyylikkäästi pukeutunut ja hieman sliipatun oloinen Jimme vaikuttaa James Bond -materiaalilta.

ICAssa on tänä keväänä esillä australialaisen kuvataiteilijan Helen Johnsonin provokatiivinen ja humoristinen näyttely Warm Ties eli Lämpimät siteet. Se purkaa brittiläisen siirtomaavallan likaisimpia yksityiskohtia. Yhdessä maalauksista mies masturboi samalla, kun hänen korvaansa kuiskutellaan Australian kansallislaulua.

Johnsonin työt eivät palvo tai ehkä edes kunnioita imperialistista kuningaskuntaa, ne pitävät valkoista miestä brutaalina sortajana.

Sopii paikan perinteisiin: ICAn perustajista taidemesenaatti Roland Penrose rakasti afrikkalaisia kuvataidesuuntauksia ja kubismia. Alusta asti ICAn ohjelmistoon kuuluivat myös jazzkonsertit ja kokeelliset elokuvat.

ICAssa tilaa ovat saaneet monet sellaiset taiteilijat, joita Trafalgarin aukion Kansallisgalleriaan ei huolittaisi, kuten ajan henkeä puhkuvat hipit, feministit, AIDS-valistajat ja poliittista vakaumusta uhoavat taiteilijat. Uudet kyvyt pääsevät arvokkaaseen jatkumoon.

ICAssa taidettaan on esitellyt esimerkiksi suoraan lattialle maalia roiskinut Jackson Pollock vuonna 1953. Kuvataidetta rakastanut antropologi ja eläintieteilijä Desmond Morris kuratoi paikkaan Paintings by Chimpazees eli Simpanssien maalauksia -näyttelyn vuonna 1957. Hän toimi myös ICAn johtajana 1967–1968.

Yoko Ono esitteli töitään Destruction in Art eli Tuhoa taiteessa -symposiumissa 1966–1968, ja juuri tällöin hän tapasi suuren rakkautensa John Lennonin.

1976 paikassa konsertoi upouusi englantilaisbändi The Clash.

Vaclav Havel luki näytelmiä ICAssa 1990. Tilaisuudessa lienee puhuttu politiikkaa, sillä Havel johti Tšekkoslovakiassa samettivallankumousta vuonna 1989, ja kun hän astui johtoon 1990 valtio oli vapaa Tšekinmaa.

Radikalismi näkyy ICAssa myös valkokankaalla. Sen kaksi pientä teatteri­salia keskittyvät art house -ohjelmistoon eli ylikaupallisia valtavirtatuotantoja uskaliaampiin, usein eurooppalaisiin elokuviin.

Ilta on vaihtumassa yöksi, ja Voiman on edettävä kohti Sohoa kirjailijoiden ja kääntäjien tapaamiseen. The Mall -kadulta on hetken kävelymatka taiteilijoiden ja alamaailman vanhoihin sokkeloihin.

ICAn sulkeuduttua vallan ja hallinnon monumenttien äärellä on hiljaista ja pimeää.

www.ica.art

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *