macbeth

Tulevaisuuden visio menneisyydestä

Kansallisteatterin Macbeth tekee syväsukelluksen vallanhimon syövereihin.

Teksti Timo Kalevi Forss

”Selkeä on synkkää, synkkä on selkeää”, laulaa kolmen noidan muodostama Weird Sisters kiihkeän konekompin päälle. Janne Reinikaisen ohjaama Macbeth polkaistaan käyntiin orwellilaisissa tunnelmissa, vaikka aloitusbiisin teksti on alkuperäistä William Shakespearea. Jo tämä on osoitus siitä rikkaudesta ja moniulotteisuudesta, mitä vuonna 1606 kirjoitettu klassikkonäytelmä tarjoaa.

Macbeth on syväsukellus jokaisessa asuvaan vallanhimoon ja sen turmelevuuteen. Macbethin ja hänen puolisonsa Lady Macbethin teot ja niiden seuraukset ovat universaalisesti tunnistettavia. Ne pätevät jokaisessa ihmisyhteisössä.

William Shakespeare pureutuu ihmisyyden ytimeen, ja Janne Reinikainen työryhmineen siirtää teemat sujuvasti nykypäivään tai jopa tulevaisuuteen.

”Olemme nimenneet näytelmän otsikolla Macbeth, klassikko tulevaisuudesta. Haluamme kysyä, minkälaisia vaikutuksia ihmisen valinnoilla ja ­teoilla on tulevaisuuteen. Kaikilla valinnoillamme on vaikutus meihin, meidän lähipiiriimme ja loppujen lopuksi yhteiskuntiin globaalisti”, kertoo Reinikainen.

Macbethin roolin tulkitsee hienosti Antti Luusuanniemi. Lady Macbethina loistaa Katariina Kaitue, ja vanhana pyörätuoliin vangittuna kuningas Duncanina murahtelee uskottavasti legendaarinen Esko Salminen. Macbeth murhaa Duncanin ja riistää vallan itselleen. Tätä seuraa hallitsemattomien tapahtumien ketju, joka johtaa kaaokseen.

Asiat eivät ole sitä, miltä ne näyttävät, tai niillä on vähintäänkin kaksi eri puolta. On siis totuuksia ja vaihtoehtoisia totuuksia. Vastakohtaisuus tulee esiin myös Macbethin ja Lady ­Mac­bethin suhteessa.

”Molemmat päähenkilöt ovat tilanteessa, jossa he ovat tyhjyyden keskellä. Macbeth on palannut sodasta, ja tulevaisuus on avoin. Vallanhimo sokaisee. Macbeth ja Lady Macbeth juonivat ja toteuttavat poliittisen murhan”, pohtii Janne Reinikainen.

Macbeth ei pysty perumaan tekojensa seurauksia. Hän toteaa ­ka­tuen: ”Minun käteni saastuttaa kaikki valtameret.”

Yksi Macbethin taustateemoista ­onkin ihmisen suhde luontoon. Näytelmän tekstiin on kirjoitettu ajattomasti globaalin maailman ongelmat. Myös ilmastonmuutos on prosessi, jonka syntyyn ihminen on vaikuttanut ja jonka lopputuloksia ei tiedä kukaan.

Näytelmän lopussa puhutaan antroposeenin käsitteestä. Se on geologinen epookki, aikakausi teollistumisesta tähän päivään, johon kuuluvat ihmisen toiminnan aiheuttamat muutokset luonnossa.

”Antroposeeni rinnastetaan kuninkuuteen ja kuningasnäytelmään. Haluamme pohtia, kuka on vallassa tällä hetkellä ja olisiko sitä syytä kyseenalaistaa. En halua tarkemmin analysoida antroposeenia. Katsojat saavat itse käydä arvioimassa sen merkitystä.”

Taustavideoilla nähdään räjähteleviä ydinlatauksia sekä mikroskoopin läpi nähtyjä soluja ja alkueläimiä. Miten kaunis voikaan olla ydinpommin sienipilven muodostama kaasuheltta? Kun kaikki esitetään poliittisten murhien ja tolkuttomien valtakamppailuiden taustalla, yhdistelmässä on jotain pelottavan tuttua.

”Kun teimme visualisointia videosuunnittelija Henna-Riikka Halosen kanssa, halusimme nostaa esiin elämänmuotoja, jotka jatkavat elämää kaikkein pahimmankin skenaarion jälkeen. Vaikka maapallo olisi täysin pommitettu, jotain jää kuitenkin jäljelle. Halusimme tuoda esiin näitä rottia ja torakoitakin sitkeämpiä alkueläimiä. Myös levälautat ja rehevöitynyt meri lähi- ja ylinopeuskuvina saattavat näyttää hyvinkin esteettiseltä ja kauniilta. Se on ristiriitaisella tavalla kiinnostavaa materiaalia. Kyse on kuitenkin hirveistä asioita, joita tapahtuu myös aivan meidän läheisyydessämme Itämerellä”, kertoo Reinikainen.

Macbethin näyttämökuva vangitsee ja pakottaa myös ajattelemaan. Ilmaisu on isoa ja hallittua. Valtapeliä heijastavaan replikointiin on ujutettu mukaan uusi verbi, ”sipilöidä”. Toisen näytöksen alkupuolella katsojan verkkokarvoille heijastetaan muun muassa Trumpin, Putinin ja Soinin kasvot.

Paikoin raskastakin tekstivyörytystä on rytmitetty Timo Hietalan hienolla musiikilla, jonka multi-instrumentalisti Joakim Berghäll toteuttaa suvereenisti. Musiikkikappaleet toimivat kuin norpan hengitysaukot jään pinnalla ja takaavat hapensaannin syvä­sukellusten välissä.

Ihminen kuvittelee hallitsevansa luontoa, mutta luonto voittaa kuitenkin lopulta. Luonto on huono häviäjä. Luonto iskee takaisin jo Macbethin huonona omantuntonakin. Lopulta skotlantilaiset ja englantilaiset joutuvat sotaan, jossa Macbethille käy huonosti.

Macbeth alkaa sodasta, joka on hyvin monimutkainen selkkaus Skotlannissa. Vastakkain on useita eri kapinallisjoukkoja. Sisällissotaan on sekaantunut myös pari ulkovaltaa. Tilanne on hyvin epäselvä eli aivan samankaltainen kuin voimme lukea päivittäin lehdistä. Ihmisluonnon syklinen paluu teurastukseen, tuhoon ja tappamiseen jatkuu. Tällaisesta kierto­kulusta Macbeth myös osin kertoo.”

Janne Reinikainen:

Macbeth, klassikko tulevaisuudesta

Kansallisteatterin suuri näyttämö
16.5. asti

Kommentoi Facebookissa

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja: