Tero-Hannula_leiskasyvays_mv

Miten selviytyä valkoihoisena hetero­miehenä mielensäpahoittajien maailmassa?

Teksti Tero Hannula

Naiset ovat pilanneet kaiken, eikä mistään saa enää puhua.

Minä olen ihan tavallinen valkoinen heteromies, eikä minulle ole tilaa enää missään. Mitään ei saa sanoa. Aina tulee joku feministi tai muu mielensäpahoittaja mussuttamaan.

Sanopa, että miehet on miehiä ja naiset naisia – ne tulee mussuttamaan. Sano, ettei pidä loukkaantua, vaikka väärä ihminen pitää saamenpukua – ne tulee mussuttamaan. Sano, että työttömät on laiskoja – ne mussuttaa. Kaikesta ne loukkaantuu, kohta ei saa enää lihaakaan syödä. Sitä paitsi työttömiä mekin ollaan, kun kiintiönaiset ja nuoremmat vie meidän työpaikat. Valkoinen heteromies on Suomen syrjityin vähemmistö! Meille ei ole tilaa enää missään.

Kerran mä sanoin, että feministit puhuu tosi ilkeästi ja ajaa asiaansa ihan väärällä tavalla. No siitäkös se paskamyrsky syntyi. Ei kuulemma saisi edes vaatia, että nämä sorretut ja loukatut vähemmistöt esittäisivät tuohtumuksensa salonkikelpoisella tavalla. Mä sanoin niille, että painukaa feminatsit helvettiin, kun ette osaa asial­lisesti puhua. Jätkät sanoi töissä, että helvetin hyvin sanottu.

Olen kirjoittanut Helsingin Sanomien kolumnipalstalla siitä, että minua syyllistetään nykyään aivan kaikesta. Miksi kukaan ei kuuntele minua? Olen puhunut siitä televisiossa, iltapäivälehdissä, radiossa ja Twitterissä, mutta kukaan ei kuuntele minua, eikä minulle ole tilaa enää missään.

Kyllä minä naisia arvostan, ei siitä ole kyse. Osaan imuroidakin. Minä toivoisin vain, että minäkin saisin tilaa ja saisin sanoa mielipiteeni eli sen, että kaikki muut ovat herkkähipiäisiä ja huonoja paitsi minä, eikä kukaan loukkaantuisi eikä sanoisi vastaan. Minäkin olen vain ihminen, ja minunkin mielipiteistäni seitsemänkymmentä prosenttia on vettä. ”Ole kuin vesi”, sanoi Bruce Lee. Helvetin hieno mies, ikinä ei loukkaantunut mistään, kuten vesikään ei loukkaannu, ei edes Talvivaarasta, se vain muuttaa muotoaan. Joskus se muuttaa muotoaan myrkylliseksi, mutta ei se itse välitä siitä paskaakaan. Kyllä kannattaa olla niin kuin vesi.

Minä en ymmärrä, miksi kaikki eivät voi käsitellä asioita yhtä neutraalisti kuin minä, valkoihoinen heteromies, minä joka en loukkaannu mistään. Olen objektiivinen mittapuu, malliesimerkki kaikille. Kun minua vituttaa, niin minua vituttaa, ja siihen on silloin hyvä syy, mutta minä en loukkaannu mistään, kuten ei vesikään. Joskus minä muutan muotoani vitutuksen muodoksi. Minä tiedän, että kaikki asiat ovat pieniä, mikään ei loukkaa minua eikä mikään tunnu minusta miltään. Paitsi se, ettei minulle ole tilaa enää missään.

Kerran firman pikkujouluissa akat alkoi valittaa siitä, kun me miehet kehuttiin niiden ulkonäköä. Siis imartelusta pahastuivat! Jos minua olisi joku kehunut, niin en olisi kyllä valittanut ollenkaan vaan asiallisesti sanonut, että kiitos, mennäänkö panemaan, ja niin olisi kyllä heidänkin pitänyt sanoa. Me oltiin kuulemma seksisti­ämpäreitä ja vaikka mitä.

Vittuillaksemme päätettiin jät­kien kesken olla sanomatta mitään, mä sen oikeastaan keksin. Turvat tukossa kateltiin vaan. No nehän alkoivat keskenään sitten puhua siinä. Papattivat menemään catcallingista, ulkonäkökeskeisyydestä, ahdistelusta ja mitä näitä nyt oli. Mä näin, että meistä jätkistä aika moni ois halunnut sanoa väliin, että eikö sitä nyt oo isompiakin ongelmia olemassa, että mitäs näistä nyt jauhamaan, mutta ei, sanaakaan me ei sanottu. Hiljaa tönötettiin eikä sanottu mitään.

Keskustelu vaan jatkui ja jatkui, kunnes joku niistä sitten lopulta alkoi kääntää sitä miesten suuntaan ja arveli, että me miehetkin kohdataan häirintää. Että jos vaikka armeijassa suihkussa joku tuijottaa toisen vehjettä vähän liian pitkään, niin eikö sekin oo sitten häirintää. Mä sanoin niille, että akat hiljaa armeijasta, kun asia ei teitä koske, antakaa meille tilaa edes tässä asiassa, joka on meille pyhä. Jätkät sanoi, että oli muuten helvetin hyvin sanottu.

Kirjoittaja on opettaja, kirjailija ja Itä-Seinäjoen johtava satiirikko.

Kommentoi Facebookissa

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja: