halonen1

Sanoiko joku ”solidaarisuus”?

Kovimmat päättäjät puhuvat myös pehmeistä arvoista.
Tarja Halonen tekee niin.

Teksti Veera Järvenpää & Kaisu Tervonen Kuvat Velda Parkkinen

Presidenttikisa on käynnistynyt. Kisassa mukana olevat ­Sauli Niinistö ja Pekka Haavisto ovat ottaneet kantaa Suomen pakolais­politiikkaan. He ovat puhuneet maahanmuuttokeskustelun ääri­päistä, resurssien rajallisuudesta ja tolkun ihmisistä.

Keskusteluun on ottanut osaa myös presidentti Tarja Halonen.  

”Meillä Suomessa on puhuttu paljon siitä, mikä on se suomalainen osuus vastuusta. Olen itse ollut jonkin verran äänessä muiden mukana juuri sen vuoksi, että meillä on tavallaan kaksi tilannetta. Ensimmäinen on se, että maailman väestö tulee todennäköisesti liikkumaan jatkossa entistä enemmän – ei vain suorien aseellisten konflik­tien vuoksi vaan myös kestävän kehityksen puutteiden vuoksi”, Halonen kertoo toimistossaan Helsingin Hakaniemessä.

Toinen tilanne, johon Halonen viittaa, ovat täällä jo olevat pakolaiset. Suomi aloitti tänä vuonna uuden sarjan kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden pakkopalautuksia. Palautuksien vastustajat ovat vedonneet muun muassa perustuslain yhdeksänteen, liikkumisvapautta koskevaan pykälään:

”Ulkomaalaista ei saa karkottaa, luovuttaa tai palauttaa, jos häntä tämän vuoksi uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu.”

Halonen vaati palautusten väliaikaista keskeyttämistä Helsingin Sanomien Vieraskynäpalstalla 22. huhtikuuta.

”Siinä on aivan suora vastuu. Olen toivonut ja edellyttänyt, että Suomen viranomaisilla pitää olla selkeä kuva, mihin olosuhteisiin täällä jo olevia ihmisiä palautetaan.”

Kirjoituksessaan Halonen muistutti, että ”tutkimusten mukaan pakolaispolitiikka on yhä useamman silmissä vain lainmukaista, ei oikeudenmukaista”. Kirjoituksen jälkeen jo yli 11 000 ihmistä onkin allekirjoittanut vetoomuksen, jossa vaaditaan riippumattoman selvitysryhmän perustamista tutkimaan maahanmuuttoviraston toimintaa ja turvapaikanhakijoiden kohtelun lainmukaisuutta.

”Kun kysytään, ettekö te puolusta laillista yhteiskuntaa, niin kyllä sen pitää olla myös oikeudenmukainen. 1930-­luvun Saksassa kaikki tapahtui laillisesti mutta ei suinkaan oikeudenmukaisesti eikä oikein.”

Ihmisten liikkuminen on vähentänyt poliitikkojen puhetta ”kestävyysvajeesta”, eli julkisen talouden velkaantumisesta suurten ikäluokkien ikääntymisestä johtuen. Kestävyysvajeesta eniten huolissaan olevien tahojen voisi kuvitella riemuitsevan: Suomeen on saatu lisää työvoimaa maksamaan veroja ja julkisen sektorin laskua. Riemunkiljahduksia ei tietenkään ole kuultu.

”Ensin ajatellaan, että ei pakolaisia voi tulla niin paljon. Sitten valitetaan, että kun he ovat vain miehiä. Ja sitten kun tulijat ovat naisia ja lapsia, eivät he sittenkään kelpaa. Mikä sitten kelpaa? Sopimaton sanonta kuuluu, että mieleisin tulija olisi vanha norjalainen nainen, joka odottaa paljain jaloin ja hiljaisena rajalla, kunnes kaikilla Suomessa on parempi kuin hänellä.”

Suomen kiristynyt turvapaikkapolitiikka on osaltaan kasvattamassa paperitto­mien määrää. Toukokuussa sisäasiain­ministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg arvioi, että maassa on noin 600–700 paperitonta. Hänen mukaansa määrä saattaa nousta jopa 7 000:een seuraavan puolen vuoden aikana.

”Me tieten tahtoen saamme aikaan sellaisten ihmisten joukon, joka ei voi olla ­kirjoissa eikä kansissa, koska yhden tulkinnan mukaan he ovat laittomasti maassa. Kun he pelkäävät palaamista maihin, joista ovat tulleet, he häipyvät maan alle”, Halonen ­sanoo.

Pakkopalautusten sijaan presidentti Halonen luottaisi vapaaehtoisiin palautuksiin. Vastuuta ei saa unohtaa siinäkään: pitää tietää, minne ihmisiä kannustetaan vapaaehtoisesti palaamaan.

”Pitää myös miettiä kokonaisvaltaisempaa tilannetta: pitää toimia siellä, mistä ihmiset joutuvat ei-toivottujen olosuhteiden takia muuttamaan. Tähän kokonaisuuteen sopivat toki huonosti paitsi Suomen pari vuotta sitten tekemät leikkaukset kehitysyhteistyöhön kuin myös sellaisten suurten valtioiden kuten USA:n nyt tekemät muutokset.”

Yhdysvaltain leikkauksilla kehitysyhteistyöprojekteista on valtava maailmanpoliittinen vaikutus. Eritoten rahoituksen katkaisemisella niiltä tahoilta, jotka neuvovat perhesuunnittelussa eli edistävät ulkomailla abortti­oikeutta. Se tarkoittaa takapakkia naisten oikeuksille ja luo epävakautta maailmaan.

Presidentti Tarja Halonen on profiloitunut muun muassa näiden alueiden – naisten oikeuksien ja globaalin vakauden – asiantuntijaksi. Hän on muiden toimiensa ohella jäsenenä EWECissä (Every Woman Every Child), YK:n pääsihteerin alaisessa toimikunnassa, jossa hän vastaa ihmisoikeuskysymyksistä.

”Noin parisataa miljoonaa naista ja miestä käyttäisi perhe­suunnittelua, jos heidän yhteiskuntansa sallisi sen. Nythän se kielletään heiltä joko uskonnollisista tai muista periaatteista. Kukin voi laskea sen, että kaksisataa miljoonaa kerrottuna muutamalla lapsella on aika iso määrä. Nykyinen väkimäärä voitaisiin hoitaa melko hyvin ruokahävikin minimoimisella, mutta jos väkeä tulee koko ajan lisää ja pian ollaan yhdeksässä–kymmenessä miljardissa, pitää keksiä jo jotain radikaalia.”

Ratkaisumallit kiteytyvät kysymykseen, onko naisella oikeus päättää omasta kehostaan.

”Siihen liittyy myös se, kenen kanssa menee naimisiin, kenen kanssa saa lapsia, milloin ja kuinka paljon. Kaikissa uskontoryhmissä on tiukkiksia ja liberaalimpia. Tässä mielessä yhtä uskontokuntaa ei kannata asettaa kritiikin kohteeksi”, presidentti Halonen toteaa.

Hänen mukaansa ongelmallisissa seksuaali- ja lisääntymisoikeuskysymyksissä maita on ainakin kahdenlaisia.

”On maita, joissa seksuaali­neuvonta on vähän kyseenalaista ja joissa kuitenkin suhtaudutaan aika liberaalisti seksuaalivähemmistöihin. Sitten on maita, kuten Venäjä, jossa on vanha perinne seksuaalineuvonnassa ja jossa abortti on ollut jopa liian käytetty ehkäisymuoto mutta jossa sitten on taas tämä homofobia.”

Pessimistisimmät väittäisivät, että viimeaikaiset maailmanpoliittiset muutokset ovat takaisku feminismille. Kehitysyhteistyörahoja leikataan juuri naisten eteen tehdystä työstä, ja Trump toteuttaa muutenkin äijäkeskeistä politiikkaa Yhdysvalloissa.

”Positiivinen kanta on, että se on kuin poloneesi – kaksi eteen ja yksi taakse – mutta pessimistisen kannan mukaan astumme kaksi taakse ja yhden eteen”, Halonen kuittaa feminismin tilasta.

Takapakit saavat kokeneenkin poliitikon tosin välillä turhautuneeksi – tai kuten Halonen asian itse ilmaisee:

”Kun on kerran oppinut lukemaan, niin onhan se vaikeaa ryhtyä analfabeetikoksi.”

Myös kotimaista hallituspolitiikkaa voi pitää feminismin takapakkina. Esimerkistä käyvät ministereiden sukupuolijakauma – neljä naista ja 13 miestä – ja yksi Sipilän hallituksen suurista ponnistuksista eli kilpailukykysopimus, jonka vaikutukset osuvat etenkin naisvaltaisille aloille.

”Työmarkkinoidemme jakautumisen myötä miehet ovat pääasiassa yksityisellä sektorilla ja naiset pääasiassa julkisella sektorilla. Miesten töiden väheneminen tai lisääntyminen on enemmän markkinatalouden varassa. Siihen kohdistuvat ne toimenpiteet, joilla koitetaan lisätä työllisyyttä, ja pidetään positiivisena, kun sinne tulee ­lisää töitä. Sen sijaan julkinen sektori, usein nimenomaan hoivapuoli, on monien talous­ihmisten mielestä välttämätön paha. Nousukausina pelätään kuumenemista ja laskukausina leikataan”, Halonen sanoo.

 

Toisaalta feminismi on rantautunut politiikkaan myös terminä. Ja ainakaan oppos­itiossa se ei ole kiro­sana. Puoluekartalle on ilmestynyt feministinen puolue, ja joulukuussa SDP sanoi ottavansa ”feministisen talouden ymmärryksen kaiken politiikkansa lähtökohdaksi”.

Sosiaalidemokraattisiin ihanteisiin on perinteisestikin kuulunut perheen ja lasten hyvinvoinnin takaaminen, talouspolitiikka, jolla ajetaan hyvinvointia. Hoivan ajatus on hyvinvointiyhteiskunnan ytimessä.

”Hyvinvointiyhteiskunta oli ensiksi ihan vasemmistolainen tavoite, mutta yksi jos toinenkin alkoi nähdä siinä hyötyjä, ja siitä tuli ’epäpoliittinen’, jos näin voi sanoa. Samaan tapaan tuli ekologinen tavoite ja syntyi vihreä puolue, ja sitä ideaa omaksuttiin muualla. Enää ei voi sanoa, ­että ­tekologinen tavoite olisi vain vihreillä.”

Halosen mukaan kysymys kuuluu, onko kansallismielisyys samaan tapaan ujuttautunut ja ujuttautumassa perussuomalaisen liikkeen myötä muihinkin puolueisiin. Talouspuhe, etenkin huoli julkisen sektorin koosta, on ainakin päätynyt osaksi myös perinteisesti vasenta laitaa edustaneiden puolueiden retoriikkaa.

”Tähän sortuvat vasemmistolaisetkin mutta myös vihreät. Olen laskenut joskus leikkiä, että valtionvarainministeriön tapetit pitäisi tarkastaa. Kaikki siellä alkavat hetken päästä puhua samalla tavalla.”

Hoivan ja talouspuheen leikkauspisteestä oikeistohallitus on löytänyt sote-uudistuksen. Kun sosiaali- ja terveyspuolen palvelut on kunnissa trimmattu mahdollisimman tehokkaiksi – joskus resurssipulaan ja tehottomuuteen saakka – nyt kuvioon astuisivat kansainväliset yritykset.

”Pahimmillaanhan sotepakkaaminen voi johtaa siihen, että menetämme omien hyvinvointisektorimarkkinoidemme hallinnan. Sitä ei saada kovin helposti takaisin, ainakaan tällä perustuslailla, joka antaa hyvin vahvan omistussuojan, ja EU:n kilpailulailla. EU kyllä sallii julkisen sektorin toimia omilla ehdoillaan, mutta jos tulee sellainen sekamalli, jota kokoomus on ajanut, voimaan astuvat kilpailusäännökset.”

Hallituksen ehdotuksen mukainen sote tosin on vastatuulessa. Pääministeri Juha Sipilä kertoi Yle Radio Suomen Pääministerin haastattelutunnilla 11. kesäkuuta, että julkisten palveluiden yhtiöittäminen ei ehkä saakaan perustuslakivaliokunnan siunausta. Valiokunnan viimeinen kokous ennen kesälomia on 30. kesäkuuta.

Halonen puhuu asioita, joita moni vihervasemmistolainen haluaa kuulla. Huhtikuun lopussa, kun Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstan kirjoituksesta oli kulunut viikko, kokoomuksen Raimo Ilaskivi arvioikin blogissaan Halosen käyvän ulostuloillaan presidentinvaalikampanjaa.

”Kuka on jatkuvasti kiinnostunut kansainvälisistä kysymyksistä naisten ja lasten terveyden ja hyvinvoinnin osalta, ihan New Yorkissa asetetun korkean tason kansainvälisen työryhmän rinnakkaispuheenjohtajana?” Ilaskivi kysyy blogissaan. Hänelle Halosen toiminta ihmisoikeuk­sien parissa näyttäytyy kampanjavälineenä.

Ihmisoikeustyö on kuitenkin ollut aina Halosen uran ytimessä. Vuosina 1980–1981 hän toimi seksuaalista tasavertaisuutta ajavan Setan puheenjohtajana, ulkoministerinä toimiessaan hän perusti ulkoministeriöön ihmisoikeus­yksikön ja presidenttinä teki aloitteen Euroopan romanifoorumin perustamisesta.

Harvoja tahroja ihmis­oikeus­työn saralla edustaa Syyrian presidentti Bašar al-Assadille valtiovierailulla vuonna 2009 myönnetty kunniamerkki, Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan suurristi. Halonen tosin sanoi jo vuonna 2012, että miettisi kunniamerkin antamista arabi­kevään jälkeisessä tilanteessa uusiksi.

 

Viime vuoden syyskuussa presidentti Tarja Halonen oli yksi puhujista rasisminvastaisessa Peli poikki -mielenosoituksessa.

”Meidän unelmamme on aktiivinen, solidaarinen yhteiskunta”, Halonen lausui.

Sana ”solidaarinen” toistui puheessa kolme kertaa. Sitä vaatimusta kuullaan nykyään verrattain harvoin poliitikkojen suusta. Halonen tunnistaa sen, että jotkut hänen puheilleen tulevista ihmisistä muistavat hänen presidenttikautensa aikana, kun asiat olivat paremmin.

”Olen sanonut, että ei se yksinomaan minusta johtunut, ei se yhden ihmisen harteilla ole. Roomalaiskatolinen kirkko on oikeassa, kun ne julistaa pyhimykseksi vain kuolleita. Mutta totta kai myös minulle tulee maailmassa samanlainen tunne, että eikö voi sanoa, että pitäisi olla solidaarinen.”

Mitä Ilaskiven visioimaan presidentinvaalikampanjaan tulee, Tarja Halosen vastaus on ”en todellakaan ole ehdokkuutta ajatellut enkä ole käytettävissä”.

Tarja Halonen ei siis tule olemaan se tulevaisuuden presidentti, joka muistaa sanan solidaarisuus. Tullaanko sanaa enää koskaan kuulemaan uuden presidentin suusta?

”Uskon niin, totta kai. Meistähän se on kiinni. Aina kun juttusilleni tulee pikkutyttö, joka kysyy, miksi nyt ei ole sitä tai tätä, sanon, että se on sinusta kiinni. Demokraattisessa maassa kansa saa just niin hyvät päättäjät kuin se ansaitsee.”

halonen2
Tarja Kaarina Halonen
• Syntyi 24.12.1943 Helsingissä.
• Oli Sosialidemokraattisen puolueen jäsen vuosina 1971–2000.
• Toimi ministerinä sosiaali- ja terveysministeriössä 1987–1990, ­oikeusministerinä 1990–1991 ja ulkoasiainministerinä 1995–2000.
• Toimi Suomen tasavallan presidenttinä kaksi kautta vuosina 2000–2012.
• Luottamustehtäviin kuuluvat ja ovat kuuluneet muun ­muassa Kansallisgallerian hallituksen puheenjohtajuus (2014–2017), muun muassa uutistoimisto Reutersin eettisiä periaatteita ­valvovassa Founders Share Companyn hallituspaikka (2015–), EWEC:n jaettu puheenjohtajuus (2016–).
• Kunniatohtori 16 yliopistossa.
• Esiintyy parhaillaan Pelastusarmeijan ”Huono onni voi kohdata kenet tahansa” -kampanjan kasvona.

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja:

Louserit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *