alppipuisto

Rakkaalla puistolla on monta nimeä

Kesä on Alppipuiston eli Alpparin eli Ankkapuiston parasta aikaa.

teksti & kuvat Ellen Eljaala

Lauantai-iltapäivän aurinko paahtaa Helsingin Alppipuistoa. Muutamat aktiiviruskettujat ovat levittäytyneet pitkin nurmikkoa, ja polkuja pitkin heidän ohitseen lipuu satunnaisia pyöräilijöitä ja skeittaajia. Aamupäivällä on vielä hiljaista, vain Linnanmäen laitteet naksuvat taustalla.

”Pettäispä noi turvalaitteet, kuuluisi aikamoista huutoa”, nurmikolla loikoileva Käki, 22, miettii. Hän ei ole parhaalla mahdollisella tuulella, sillä on juuri saanut pakit muutamalta auringon­ottajalta – näin kertovat hänen kaverinsa Jesse ja Remes.

”Ei niille maistunut lonkerokaan!” he puivat.

Vaikka on liian kuuma ja naisilta tulee rukkasia, Alppipuisto saa kavereilta täydet pisteet.

”Tää on ihan loistava paikka”, Remes kiteyttää. ”Eikä täällä ole kau­heasti mitään kukkahattutätejä.”

Sen sijaan jonglööraajia ja nuorallakävelijöitä puistossa on mahdoton missata. Kahden puun väliin on kiinnitetty remmi, ja nuori mies tasapainoilee keskittyneesti sitä pitkin. Pari uteliasta tulee kokeilemaan, tosin huonommalla menestyksellä.

”You’re also very welcome to try!” nuorukainen huutaa minulle. Hän on liettualainen Marius, ja hänellä on seuranaan koulukaverinsa Jean-Michel, joka on kotoisin Ranskasta ja jonglööraa taaempana.

Marius kehottaa ottamaan sukat jalasta ja auttaa remmille, joka heiluu holtittomasti jalan alla. Hetken tytistyäni saan melkein astuttua askeleen, mutta putoan suoraan mutaiseen maahan.

Puistoon on pikkuhiljaa valunut lisää ihmisiä. Pieniä porukoita istuu läikkinä koristamassa ruohikkoa, ja koirat ulkoiluttajineen puikkelehtivat juhlijoiden ja ajantappajien läpi. Musiikki vaihtelee: pienessä katoksessa jytisee basso, ja ankkalammella soi salsa.

Yhdestä melkein nelikymmenhenkisestä ryhmästä puhkeaa aina välillä joku laulamaan mainoslauluja, joihin muut yhtyvät. Meneillään on karonkka: Eteläsuomalaisen ja ­Hämäläis-Osakunnan Laulajat ovat olleet esiintymässä suuren edunvalvontajärjestön satavuotisjuhlassa. Suurimmalla osalla on hiusrajat vihreänä maskeerauksen jäljiltä, ja keikalta saatuja paperipusseja sovitellaan päähän auringon suojaksi.

Kuoron jäsen Tuike kertoo, että mainoslaulut kuuluvat juoma­peliin. Säännöt ovat simppelit: jos ei keksi laulua, joutuu juomaan.

”Tämä on ehkä Helsingin kaunein puisto”, Tuike toteaa. Hän kertoo tutustuneensa Alppipuistoon rippikoulu­kavereiden kautta, ”Alppari” oli heidän illanviettopaikkansa.

”Silloin tätä kutsuttiin Ankkapuistoksi”, hän muistelee.

”Nykyään ulkoilutan täällä koiraa joka päivä, ja puiston on oppinut näkemään vähän eri valossa. Täällä on lapsiperheitä ja vanhuksia, ei tämä ole pelkästään mikään dokauspuisto.”

Aina välillä kuorolaulu yltyy ja keskustelu käy mahdottomaksi. Harvoin kuulee juomalauluja laulettavan niin kauniisti kuin nyt, moniäänisten ”kaljaa!”-huutojen helähdellessä rytmikkäästi säkeistöjen välissä.

Pitkin iltaa puistoa on halkonut kaksi polkupyörää, viisi- ja kaksi­vuotiaiden Joannan ja Miran. Joanna kertoo, että Alppipuistossa parasta on vedessä läträäminen. Hän vastaa kysymyksiin ujosti, mutta kameran edessä alkaa armoton poseeraus. Pikku­sisko on jo siirtynyt banaaninsa äärestä esittelemään taitojaan kolmi­pyörällään.

Tyttöjen isä kertoo, että Alppipuisto sopii perhemeininkeihin oikein hyvin.

”Kunhan ei ole mitään Alppimuistoa meneillään”, hän naurahtaa. ”Sillon me lähdetään täältä vähän aikai­semmin”.

Alppimuisto on heinäkuun lopussa jo seitsemättä kertaa järjestettävä psyketrance-festivaali, joka kerää puistoon perinteisesti monenlaista juhlakansaa. Alppipuistossa järjestetään kesäisin paljon muitakin avoimia keikkoja ja tapahtumia, kuten Kalliola Rock, ja lapsillekin sopivampi PAX-festivaali.

Yksi kesän parhaista tapahtumista on Alpparille tunnusomainen Day­time Dancing. Silloin puiston katoksen edusta täyttyy tanssijoista, jotka hytkyvät puuhökkelistä soitettavan psykedeelisen tykytyksen tahtiin.

Nyt hökkelin ovat vallanneet muut juhlijat. Erikillä on pinkki toppatakki ja sen alla vyölaukku, kaulassa killuu vihreä muoviketju. ”Ysäriteema”, hän selittää. Nämä ovat hänen läksiäisensä, sillä seuraavana tiistaina on edessä muutto Espanjaan. ”Mies ja kämppä on jo löydetty.”

Alppipuisto katoksineen on Erikin
mukaan tuttu ja hyväksi todettu juhla­paikka.

”Täältä on hyviä muistoja. Olen järjestänyt täällä paljon juhlia, läk­siäisiä ja 18-vuotiaasta lähtien kaikki synttärit”, hän luettelee. ”Täällä on ihan omanlainen ilmapiiri. Jos vertaa esimerkiksi Katri Valan puistoon tai mihin tahansa muuhun, niin eihän ne ole mitään verrattuna tähän!”

Aurinko ei laske, eivätkä Alppipuiston juhlat lopu. Illan aikana paikalle on saapunut lisää temppuilijoita: keilat ja hulavanteet viuhuvat ilmassa. Minulla on kuraiset housut ja otsalla päivän jättämä rusketus. Ei ole montaa paikkaa, jossa olisin mieluummin, eikä yhtäkään toista tällaista.

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *