martaz

Postia rikkoutuneelta valokuvaajalta

Marta Zgierskan näyttely saa katsojan vapisemaan.

Ei heikkohermoisille.

Näyttely nostattaa pelkoa, muttei tee sitä räikein splatterin keinoin. Splatterin voisi helposti torjuakin, mutta nyt katsojan ajatukset kuoriutuvat hitaasti pinnan alta.

Pelko on ihan tervekin tunne kaikille heille, jotka tunnistavat oman kuolevaisuutensa, elämän haurauden ja kokevat alati huolta rakkaidensa hyvinvoinnista. Pienessä valokuvataiteen museon sivuhuoneessa armottoman voimakkaiden kuvien äärellä vain psykopaatti voisi pysyä täysin neutraalina.

”Selvisin vuonna 2013 hengissä vakavasta auto-onnettomuudesta. Lähellä kuolemaa todellisuus – johon sopeutuminen oli jo entuudestaan tuottanut minulle vaikeuksia – tuntui liukuvan sormieni lävitse. Vastoinkäymiset seurasivat toisiaan: leikkaukset, kuukausia kestäneet fyysiset rajoitukset, ero ja uudelleen puhjennut ahdistuneisuushäiriö, joka muuttui vain pahemmaksi.”

Näin kertoo puolalainen valokuva­taiteilija Marta Zgierska (s. 1987) Post-näyttelynsä taustoista esittelyteksteissä. Laajempaa ranskan- ja englanninkielistä tekstiä voi lukaista penkillä olevasta katalogista, muuten tulkinta jää katsojalle.

Näyttelyn nimi Post on puolaa ja tarkoittaa paastoa. Näyttelyn nimeä ei ole suomennettu, ja jos ei huomaa sanaa selittävää kylttiä ovensuussa, näyttely aukeaa – eikä ehkä ihan pieleenkään – englannin kielen paikkaa tarkoittavan post-sanan kautta, ja on lähellä siitä johdettua posture-sanaa eli ryhtiä.

Eräässä kuvassa Zgierska vertaa kehoa palapeliin, jossa muutama pala on irti paikaltaan, ja kuva on mennyt ryttyyn. Kuin ihminen, kokonaisuus on vajavainen, jos keskeinen osa on rikkoutunut.

Kokonaisuuden näyttävimpiä kuvia on nainen sikinsokin aseteltujen, kuin hänen ympärilleen lennähtäneiden ­tuolien keskellä. Alaston nainen tuo­lien vankina. Ja edelleen: nainen on tuolien tukema. Muuten hän romahtaisi, koska oma vaurioitunut keho ei kanna.

Kylmä hiki kohoaa otsalle tahrautunutta takkia katsoes­sa. Verta. Kuin todisteena rikoksesta – tai Zgierskan maailmassa onnettomuudesta.

Ehkä onnettomuus on universumin aiheuttama rikos, jonka epäoikeudenmukaisuuden seurauksena uhri joutuu rakentamaan identiteettiään (palapelin) pala kerrallaan.

Roskaisilta tupakantumpeilta näyttävä iso teos karjuu muistutusta kuolevaisuudesta. Lähempää katsoen huomaa, että kuvassa on hampaita. Ne muistuttavat hämäävän paljon tupakantumppeja, jotka vahva terveysvalistus on opettanut tulkitsemaan kuoleman lähettiläiksi. Hampaat ovat toisesta päästä tummentuneita, mätiä. Amalgaamipaikkoineen ne ovat rikkonaisia ja sairaita.

Koska Zgierskan elämää ravistellut järkyttävä tapahtuma oli nimenomaan auto-onnettomuus, kuutioksi rytätty auto on kuin sekä taiteilijan syytös peltistä tuhoajaansa kohtaan että ­Zgierskan väkevä kosto.

Marta Zgierska: Post

Suomen valokuvataiteen museossa Helsingissä 28.5. asti

Kommentoi Facebookissa

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja: