nhltsetsenia

Joko perhe tai viranomaiset tappavat

Tšetšeniassa homovainot ovat menneet niin pitkälle, että vertaukset natsi-saksan toimiin eivät ole liioiteltuja.

Teksti Heli Yli-Räisänen Kuva Meri-Tuulia Mäkelä

Maaliskuussa moskovalainen homo-­oikeusjärjestö haki lupaa Pride-­kokoon­tumisiin neljään eri kaupunkiin Pohjois-Kaukasian­ ­alueella. Lupaa ei edes haettu Tšetšeniaan vaan sen lähellä sijaitsevaan Kabardi-Balkarian tasavaltaan, josta lupaa ei annettu.

Asiasta kuitenkin lähti liikkeelle homo­fobinen liikehdintä, ja Tšetšeniassa poliisi alkoi vangita ja kiduttaa homoiksi epäiltyjä miehiä. Human Rights Watchin mukaan kolme kuoli. Eri tiedotusvälineet ovat raportoineet, että kiinniotettuja olisi ainakin sata ellei satoja ja kuolleita kolmesta kahteenkymmeneen. Tarkkaa kuolonuhrien määrää ei tiedetä. Maan johtajan Ramzan ­Kadyrovin puhemies totesi, että kyseessä on perätön uutinen, koska maassa ei ole homoja, tai jos olisikin, niin poliisin ei tarvitsisi puuttua asiaan, koska homojen sukulaiset olisivat jo lähettäneet heidät paikkaan, josta ei ole paluuta.

Novaja Gazetan mukaan Venäjän homo-oikeusliike on kertonut, että homoiksi epäiltyjä miehiä on kuljetettu Arguniin, jossa heitä pidetään keskitysleirejä vastaavissa olosuhteissa. Miehiä kidutetaan muun muassa hakkaamalla ja sähkösokeilla.

The Guardian haastatteli keskitysleirillä ollutta miestä, jonka nimi oli muutettu Adamiksi. Hänen mukaansa vangitsijat kiinnittivät metallikiristimet hänen sormiinsa ja varpaisiinsa ainakin kerran päivässä, ja niiden kautta johdettiin sähkö hänen kehoonsa. Jos hän pystyi olemaan huutamatta, vangitsijat hakkasivat häntä kepeillä ja metalliputkilla. Kiduttaessaan häntä vangitsijat huutelivat loukkauksia ja yrittivät saada Adamia paljastamaan muita homoja Tšetšeniassa. Adamia pidettiin rangaistustiloissa, jossa oli ainakin kaksitoista muuta homoksi epäiltyä miestä, joita kidutettiin päivittäin. On arvioitu, että samankaltaisia kidutukseen käytettäviä tiloja on ympäri Tšetšenian tasavaltaa.

Adamin ja toisen The Guardianin haastatteleman tšetšeenimiehen todistukset puhuvat aiempien epäilyjen puolesta, että Tšetšeniassa on meneillään homovastaiset vainot, jotka ovat kohdistuneet ainakin yli sataan ellei useaan sataan homo- ja bi-mieheen.

Tšetšenian johtajan puhemiehen mainitsema ”paikka, josta ei ole paluuta” on helposti tulkittavissa kuolemaksi. Tšetšenia on puoliautonominen tasavalta Venäjän federaation sisällä, ja useat Venäjän seksuaalivähemmistöjä koskevat lait pätevät myös Tšetšeniassa. Sillä on kuitenkin omat lait. Valtio langettaa miesten välisistä suhteista kuolemantuomioita, vaikkei se lainsäädännöllisesti ole mahdollista. Hallitus puolestaan kehottaa ratkaisemaan asian perheissä siten, että sukulaiset tappavat homomiehet.

Tšetšeniassa vallitsee voimakkaan patriarkaalinen kulttuuri, joka perustuu perhekunniaan tai paremminkin mieskunniaan. Perheet ovat yksikköjä, joissa yksilön tehtävä on olla kunniaksi perheelleen ja puolustaa sitä. Homoseksuaalisuus ei sovi kulttuurin moraalikäsityksiin, ja siksi perheillä on kulttuurinen oikeus, jopa velvollisuus, palauttaa perheensä kunnia surmaamalla sille häpeää tuottava yksilö.

Varmaa tietoa ei ole, mutta Novaja Gazeta epäilee, että myös sukulaiset ovat tappaneet homoja sen jälkeen, kun viranomaiset ovat vapauttaneet heidät. Adam sanoo, ettei tiedä, mitä muille on tapahtunut, koska on liian vaarallista ottaa yhteyttä heihin, sillä kaikkia puhelimia tarkkaillaan.

Adamin painajainen alkoi siitä, kun hänen homoystävänsä soitti ja pyysi tapaamaan. Adam oli tuntenut miehen pitkään eikä epäillyt mitään. Kun hän saapui tapaamispaikalle, siellä oli kuusi miestä, joista osa oli univormuissa. He alkoivat huutaa, että Adam on homo. Aluksi Adam kielsi, mutta tajusi, että miehillä oli hallussaan hänen lähettämänsä viestit ja myönsi lopulta.

Hänet kuljetettiin pakettiautolla rangaistustiloihin, jossa hän ja muut vangitut nukkuivat betonilattialla. Vangitsijat kävivät vuorotellen hakkaamassa heitä. Huoneeseen tuotiin myös muita vankeja, joille kerrottiin heidän olevan homoja, ja heidän käskettiin osallistumaan kiduttamiseen.

Vangittujen puhelimista käytiin läpi yhteystietoja ja tivattiin, ketkä henkilöistä olivat myös homoja. Noin kymmenen päivän kuluttua osa miehistä vapautettiin ja palautettiin perheilleen. Adam kertoo, että hänen isälleen sanottiin: ”Poikasi on hinttari, tee mitä pitää.” Adam kielsi perheelleen homoutensa, mutta isä ei suostunut kuuntelemaan ja uhkaili väkivallalla. Pian tämän jälkeen Adam kasasi eräänä yönä joitakin tavaroita mukaansa paetakseen Tšetšeniasta. Sen jälkeen hän ei ole ollut yhteydessä perheeseensä.

Venäjän presidentti Vladimir ­Putinin puhemies sanoi, ettei tiedä mitään tällaisista Tšetšenian tapauksista, mutta jos joku haluaa tehdä valituksen, niin hän kehottaa ottamaan yhteyttä viranomaisiin. Kun uhka ovat juuri viranomaiset, niin valitusta siihen suuntaan on vaarallista tehdä.

Pietarilainen homo-oikeusaktivisti Igor Kochetkov kertoo, että monet tšetšeenimiehet, jotka ovat homoja, elävät kaksoiselämää, menevät naimisiin naisen kanssa ja pitävät yhteyttä toisiin homo- ja bi-miehiin äärimmäisen salaisesti. Kenellekään muille kuin toisille homomiehille ei kerrota omasta seksuaalisesta suuntautumisesta. Tšetšeniassa homot ovat eläneet niin ahdasmielisissä, eristyneissä yhteisöissä, että pystyvät tuskin sanomaan ääneen sanaa ”homo”. Kochetkov kertoo, että viimeaikaisten tapahtumien jälkeen hän on saanut ainakin tusinan yhteydenottoa, jossa pyydetään apua.

Toinen The Guardianin haastattelema mies esiintyy nimellä Akhmed. Hän kertoo kieltäneensä homo­seksuaaliset tunteensa koko elämänsä, kunnes muutama vuosi sitten lähti ensimmäistä kertaa treffeille miehen kanssa. Mies antoi hänet myöhemmin ilmi poliisille. Kävi ilmi, että mies oli itse jäänyt kiinni, ja poliisi käytti häntä ilmiantamaan muita homoja sitä vastaan, ettei miehen omalle perheelle kerrottaisi.

Akhmedia poliisi kiristi siten, että hänen piti maksaa poliisille, etteivät nämä julkaisisi paljastavaa materiaalia hänestä internetissä. Tämänkaltaista vainoamista on Akhmedin mukaan jatkunut Tšetšeniassa useita vuosia, kunnes nyt tilanne on eskaloitunut aivan hirveäksi.

Eräänä päivänä Akhmed sai puhelun kotoa, luuri annettiin poliisille, joka kertoi olevansa Akhmedin kotona ja pitävänsä yhtä hänen perheenjäsenistään panttivankina niin kauan, kunnes Akhmed palaisi kotiin. Perheenjäsenet huutelivat Akhmedille solvauksia puhelimitse.

Akhmed lupasi palata kotiin vuorokauden kuluttua, mutta pakeni kuitenkin Moskovaan, koska ei epäillyt hetkeäkään, etteikö oma perhe olisi häntä tappanut. Nyt hän on paennut Moskovasta, hakee turvapaikkaa Euroopasta eikä ole ollut yhteydessä perhee­seensä.

Ihmisoikeusaktivistit yrittävät auttaa kymmeniä tšeetšeni­miehiä pois Moskovasta, koska eivät usko heidän olevan turvassa sielläkään tšetšeeniviranomaisilta eikä omilta perheiltään.

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *