puhekaraoke

Painavia sanoja kevyesti

Puhekaraoken seuraava teema on feminismi.

Karaoke tuo ensimmäisenä mieleen oluesta tahmeat lattiat ja illan viidennen ”Joutsenlaulun”.

Vaihtoehtojakin on. Puhekaraoke alkoi taiteellisesta kokeilusta, ja sitä on vedetty kohta jo seitsemän vuotta. Kotipaikkana on toiminut Helsingin Lavaklubi, mutta tapahtumia on järjestetty erilaisilla festivaaleilla ja taidetapahtumissa, myös Saksassa, Hollannissa, Virossa ja Belgiassa.

Karaoken periaatteet pätevät: katalogista voi valita haluamansa puheen, jonka pääsee esittämään tekstityksen avittamana baariyleisölle. Puheita on eri aihealueista ja erilaisilta puhujilta Martin Luther Kingin I have a Dream -klassikosta aina Ilkka Taipaleen kasvisruokapäiväpuheeseen.

Vaikka puhekaraoken teemat ja valikoimasta löytyvät puheet saattavat olla rankkojakin, niihin on helppo saada etäisyyttä puhekaraoken kontekstiin siirrettynä.

”Jotkut puheet ovat loukkaavuudessaan niin absurdeja, että niille ei voi kuin nauraa”, Tellervo Kalleinen, yksi perustajajäsenistä sanoo. Esimerkiksi tällaisesta nousee ugandalaisen pastorin Eat Da Poopoo -puhe, netissäkin levinnyt, täysin vinksahtanut valistusesitelmä homoseksistä.

Toinen järjestäjä Oliver Kochta-Kalleinen toteaa, että karaokeformaatti mahdollistaa puheissa piilevien ajatusten tarkastelun, kun tiedetään, etteivät puhujat tarkoita sitä, mitä sanovat.

Järjestäjiin myös kuuluva Carl Sebastian Lindberg lisää, että täysin eri aikakausilta poimittujen puheiden seuratessa toisiaan on kiinnostavaa huomata, mitä yhtäläisyyksiä esimerkiksi vaikkapa Hitlerin ja Donald Trumpin puheista saattaa löytyä.

Puhekaraoke antaa mahdollisuuden purkaa ja tarkastella puheiden retoriikkaa ja niitä keinoja, joilla meihin pyritään vaikuttamaan.

Iltojen teemat vaihtelevat ajankohtaisuuden mukaan, tähän mennessä on järjestetty jo esimerkiksi hallitus- ja populismi-illat. Maaliskuun 17. järjestettävän tapahtuman aiheena on feminismi. Iltaa varten on pyydetty puheita esimerkiksi Li Anderssonilta ja Emilia Kokolta.

Tapahtuman neljäs järjestäjä Julius Valve kertoo, että tarkoituksena on lähestyä feminismiä mahdollisimman monesta eri kulmasta, poliittiselta ja henkilökohtaiselta tasolta. Nähtäväksi jää, saadaanko joukkoon myös muutama antifeministinen puhe.

Puhekaraokesta ei haluta eliitin snobitapahtumaa: tavoite on, että kuka vain voi osallistua. Siksi iltoihin on aina vapaa pääsy. Lindberg kertoo, että alussa osallistujakunta koostui kuitenkin enimmäkseen taidepiirin ihmisistä.

”Nykyään illoissa käy ihmisiä aika lailla laidasta laitaan, puhekaraoke on kasvanut siitä taideskenestä ulos, mikä on hyvä”, hän toteaa. Kasvua on tapahtunut moneen suuntaan: alun suppea valikoima on kasvanut jo noin neljäänsataan puheeseen, ja puheita on tarjolla yli 13 eri kielellä.

Kalleinen ja Valve korostavat, että tarkoituksena ei ole nappisuoritus vaan hauskan­pito.

”Aivan kuten tavallisessakin karaokessa, täällä saa mokata”, Tellervo Kalleinen sanoo. ”Puhujan paikalla saa olla joku aivan toinen”, Valve lisää. ”Siellä saa vapaasti asettaa itsensä naurunalaiseksi.”

Puhekaraoke: Feminismi, 17.3. Lavaklubi, Helsinki. Puhekaraoke mukana Häiriköt-päämajan Spektaakkeligaalassa 14.3., myöskin Lavaklubilla.

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja:

Häiriköt

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *