NHL1

Jos ei nyt, niin koska?

Kokenut ihmisoikeusaktivisti Hassen Hnini haluaa nostaa aktivismin takaisin queer-yhteisöön.

Teksti Linda Nyholm Kuva Veera Järvenpää

”Suomessa olen oppinut henkilö­kohtaisen tilan tärkeyden – ja se tila on itse otettava. Olemme osana moninaista sateenkaariliikettä, ja jokaisen sateenkaarenvärin puolesta pitää taistella”, kertoo Hesetan puheenjohtaja Hassen Hnini.

Tunisialaistaustaisen Hninin mielestä Pridessa on unohdettu aktivismi, ja hän haluaa palauttaa sen Suomen hlbtq-liikeeseen. Saavutetut oikeudet voidaan kumota päivänä minä ­hyvänsä.

”Voittoja voidaan juhlia, mutta emme saa nukahtaa. Meillä on vielä monta taistelua edessä, kuten esimerkiksi translakimuutos. Samaan aikaan Suomessa on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvia turvapaikanhakijoita, jotka ovat jääneet yhteiskunnan väliinputoajiksi – julkisessa tilassa he kohtaavat rasismia ja vastaanottokeskuksissa homofobiaa­”, Hnini kertoo.

Hesetan puheenjohtajana ­Hnini haluaa nähdä muutoksia Maahanmuuttovirasto Migrin päätöksenteossa, joka koskee seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvia turvapaikanhakijoita. Tällä hetkellä turvapaikkahakemusten käsittelyt kestävät liian pitkään, eikä Migri huomioi turvapaikanhakijoiden kulttuurista taustaa. Monesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvat turvapaikanhakijat tulevat maista, joissa seksistä, seksuaalisesta suuntautumisesta tai sukupuolesta puhuminen on tabu.

”Turvapaikkahakemusprosessissa Migrin viranomainen kysyy hakijalta hänen seksikokemuksistaan. Monesti myös pyydetään kuvia tai videoita todisteina siihen, että on homoseksuaali. Tämä on ihan hullua. Eihän heillä ole sellaisia kuvia esittää, kun he kerran ovat paenneet kotimaastaan vainoa ja väkivallan uhkaa.”

Hnini haluaa, että Helsinkiin avataan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluville turvapaikanhakijoille oma vastaanottokeskus. Keskus voisi tarjota queer-pakolaisille turvaverkoston.

”Helsingissä heille voidaan tarjota monenlaista tukea. Vain queer-turvapaikanhakijoille tarkoitetussa vastaanottokeskuksessa voidaan varmistaa, että he ovat turvassa ja voivat saada rauhaa.”

Hesetan alaisena toimiva Together-ryhmä tarjoaa vertaistukea queer-turvapaikanhakijoille ja -pakolaisille. Hnini on ollut ryhmän toiminnassa mukana vuodesta 2015. Ryhmän piirissä on nykyään noin 150 henkilöä. Kansalaisuuksia on monia, ja muun muassa keskusteluryhmiä on tarjolla kurdeille, afrikkalaisille ja venäläisille.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvat pakolaiset ja turvapaikanhakijat tarvitsevat oman yhteisön, jossa he voivat jakaa kokemuksia turvallisesti ja omalla äidinkielellään. Hnini ymmärtää heidän tilanteensa varsinkin hyvin, sillä hän joutui itse pakenemaan Tunisiasta.

”Aloitin aktivismin vuonna 2003 ja Tunisian vallankumouksen jälkeen olinkin näkyvässä roolissa sateenkaari­aktivismissa. Julkisuuskuva toi myös mukanaan vihapuhetta, väkivaltaa ja häirintää. Lopulta tilanne oli kestämätön, ja muutin Suomeen joulukuussa 2012”, muistelee Hnini.

Tunisian seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet ovat huonontuneet vallankumouksen jälkeisenä aikana. Vaikka arabikevään vallankumous avasi monelle järjestölle mahdollisuuden virallisesti rekisteröityä, ja Hnini­kin perusti Tunisian ensimmäisen queer-järjestön Damjin, erityisesti mieshomot joutuvat ääriryhmien väkivallan kohteeksi ja viranomaisten kidutuksen uhreiksi.

”Tunisiassa tuomari voi ohjata oikeuslääkärin suorittamaan ’anaalikokeen’. Kokeella kuvitellaan voivan todistaa henkilön homoseksuaalisuus. Valitettavasti käytäntö on merkittävästi yleistynyt vallankumouksen jälkeen”, kertoo Hnini.

Tunisian Lääkäriliito vaati 3. huhti­kuuta 2017 julkaistussa lausunnossaan, että lääkärit lakkaisivat pakotetut anaali- ja sukupuolielimien tutkimukset. Liitto myös kehotti lääkäreitä kertomaan potilaille heidän oikeuksistaan kieltäytyä tutkimuksesta. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch on kiittänyt liittoa lausunnostaan, mutta samalla muistuttanut, että potilaan kieltäydyttyä tutkimuksesta häntä saattaa uhata vankeustuomio tai kidutus.

Hnini kuitenkin uskoo, että kansalaisaktivismilla ja poliittisella vaikuttamisella voidaan saada aikaan muutos. Tärkeätä on kuitenkin se, että oikeuksia ei oteta itsestäänselvänä.

”Me olemme saaneet paljon aikaan ja tulemme jatkossakin saamaan. Emme voi odotella. Se aika ei tule, ellei me itse tehdä asialle jotain. Niinhän se menee, että jos ei nyt, niin koska?”

Kommentoi Facebookissa

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja: