ruokamyytti

Huutia huuhaalle

Ammattilaiset selvittävät faktoja ruokamyyttien takana.

Teksti Suvi Auvinen Kuva Ninni Kairisalo

”Geenimuuntelukeskustelu ihan koko­nai­suu­des­saan on täynnä uskomuksia”, kertoo Leena Putkonen. Hän on laillistettu ravitsemusterapeutti, joka on kirjoittanut yhdessä Mari Koistisen kanssa kirjan Ruokamysteerit. Koistinen on kuluttajuuteen erikoistunut maatalous-metsätieteiden maisteri.

”Minä muutin ihan täysin kantani geenimuuntelusta tutkittuani aihetta. Mari yritti sanoa, että et kyllä todellakaan kirjoita tästä, että sitä mehiläispesää ei kannata sohaista”, Putkonen jatkaa.

Ruokamysteerejä pohditaan paitsi kirjassa myös kirjoittajakaksikon samannimisessä blogissa, ja geenimuuntelu on yksi aiheista, joihin Putkonen ja Koistinen törmäävät usein.

”Keskustelussa geenimuuntelusta pitäisi eritellä, mistä puhutaan. Sieltä pitäisi nostaa erikseen teknologia, suuryritykset ja terveysvaikutukset”, Putkonen toteaa.

”Se on vaikea aihe”, sanoo Koistinen ja jatkaa: ”Geenimuunneltu ruoka on syöjälleen, ihmiselle, todella turvallista. Mitään ruokaa ei ole tutkittu niin paljon kuin geenimuunneltua.”

Kaksikon mukaan geenimuuntelun huono maine tulee siitä, miten tietyt yhtiöt ovat käyttäneet sitä. Länsimaissa aihetta on heidän mukaansa myös helppo kritisoida, etenkin kun geenimuuntelun edut välittyvät lähinnä köyhille maille: sen avulla saadaan suurempia satoja ja ravinteikkaampaa ruokaa, joka kestää paremmin.

”Mutta me halutaan mielikuvissamme sitä jotakin ’puhdasta’, alkuperäistä ruokaa, ikään kuin viljoja ei olisi jalostettu iät kaiket, kuten kaikkea ruokaa”, Koistinen kertoo.

Putkosen mukaan geenimuuntelu on suuryritysten käsissä niin kauan kuin länsimaat ja varsinkin eurooppalaiset ovat siitä paniikissa.

”Julkisella puolella ei lähdetä avoimin mielin tutkimaan ja tekemään koeviljelyjä. Samat ihmiset, jotka kritisoivat geenimuuntelua sen suuryrityskuvion takia, luovuttavat sen vallan suoraan sinne suuryrityksille.”

Koistisen mukaan viime vuosina on ollut yleistä, että mitä tahansa voi panna geenimuuntelun syyksi – ja ihmiset uskovat sen.

”Otsikoidaan esimerkiksi huolettomasti, että geenimuuntelu tappoi mehiläiset. Kun sitä juttua lähtee lukemaan, niin syynä olikin esimerkiksi viljelytekniikka tai torjunta-aineet, mutta otsikosta saa paljon raflaavamman, kun laitetaan, että geenimuuntelu tappoi.”

Ruokakeskustelu on täynnä turhaa panikointia, mutulle perustuvia uskomuksia ja pelottelua. Geenimuuntelu on tästä vain yksi esimerkki. Etenkin internetissä vellovaan villiin ruokakeskusteluun Putkonen ja Koistinen haluavat tuoda tiedepohjaisen, faktoihin perustuvan näkökulman.

Tiedepohjaisuus tuodaan Ruokamysteereissä arkiselle tasolle, koska tiedekeskustelun akateeminen retoriikka ei puhuttele ihmisiä.

”Ruokakeskustelu pyörii hirveästi sen minä-keskisen terveysajattelun ympärillä”, Putkonen sanoo.

”Ruoka on kuitenkin muutakin kuin yksilön kysymys, eli siihen liittyy paljon ympäristö- ja ilmastonmuutosasioita. Samoin eettisiä kysymyksiä, niin eläinten kuin ihmistenkin hyvinvointiin liittyen, kun mietitään orjuutta ja pakkotyötä.”

Ruokamysteereissä ei yritetä lajitella asioita hyvä–huono-akselilla vaan keskustella ja pohtia asioita eri kanteilta.

”Ihmiset eivät ole yksioikoisia tai tyhmiä, eivätkä he tarvitse listoja hyvistä tai huonoista asioista, joiden mukaan elää. Elämä on paljon monimuotoisempaa. Ruokamysteereissä puhutaan kuitenkin paljon arjen eettisistä valinnoista”, Putkonen sanoo.

Putkonen ja Koistinen eivät etäännytä itseään keskustelusta.

”Me kommentoimme asioita myös kuluttajina: ­miten me koemme tietyt jutut, millaisia valintoja olemme tehneet ja mistä syistä”, Koistinen kertoo.

Faktapohjaisessa kirjassa käydään läpi monia aiheita lisäravinteista lihansyöntiin, rasvoihin, sokeriin, palmuöljyyn, torjunta-aineisiin ja ruokahävikkiin. Mutta miten seuloa internetin keskustelukaaoksesta luotettavat lähteet?

”Itse katson kirjoittajan taustat, kuka hän on, mikä hänen ammattinsa on ja onhan hän edes jollain tavalla kouluttautunut tähän asiaan”, Putkonen neuvoo.

”Voi olla mikä tahansa lääketieteen tohtori, mutta jos hän puhuu ruoasta, niin hän ei välttämättä ole sen alan asiantuntija. Katson myös taustatahoa, eli millä sivulla teksti on ja mikä sen agenda on.”

Koistisen mukaan hyvä nyrkkisääntö on myös se, että jos lupaus tai pelote tuntuu kohtuuttoman överiltä, niin usein se myös sitä on.

Valemedian aikaan, kun pelottelu ja klikkiotsikot myyvät, saa faktoihin pohjautuva keskustelu osakseen myös kritiikkiä.

”Meistä on sanottu, ettei Ruokamysteereitä kannata lukea, koska emme kannata homeopatiaa tai luomua”, Putkonen sanoo. ”Homeopatiaa emme missään nimessä kannata, koska se on vedellä parantamista, mutta luomukysymys on paljon moniulotteisempi. Luomussa on paljon hyvää, mutta sitten on myös paljon sellaista, mitä pitäisi kehittää.”

Pääosin kaksikon saama palaute on positiivista. Palautteen antajat eivät kuitenkaan Koistisen mukaan ole uskovaishenkistä fanilaumaa, eivätkä he itse ole salaliittoteorioita vastaan taistelevia julistajia.

”Suuret linjat on tärkeää saada haltuun. Tietyssä vastuullisen kuluttamisen keskustelussa minua on aina häirinnyt, kun sanotaan, että ihmiset vain ostavat hyvää omaatuntoa. No, miksei saisi ostaa hyvää omaatuntoa, mitä vikaa siinä on, jos se ohjaa vastuulliseen?” Koistinen kysyy.

”Niin, että olisiko parempi ostaa lapsiorjien keräämää kahvia, ettei vahingossakaan vaikuta tekopyhältä?” Putkonen sanoo ja nauraa. ”Kyllä ihmisellä voi olla hyvä mieli myös siitä, että tekee vastuullisia valintoja. Siitä saa nautintoa ihan yhtä lailla kuin överi­kuluttamisesta, jos vaan saa oman mindsettinsä vähän käännettyä.”

Leena Putkonen ja Mari Koistinen

Ruokamysteerit – viisaiden valintojen jäljillä (Otava 2016)

Kommentoi Facebookissa

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja: