ElokuvaKirjoittanut Kaisu Tervonen

Historia on nyt

Lukuaika: 2 minuuttia

Historia on nyt

Season Film Festivalilla nähdään mustien yhdysvaltalaisten tarinoita orjakapinasta James Baldwinin kautta Fergusoniin.

Martin Luther King, Malcolm X ja Medgar Evers kuolivat kaikki alle 40-vuotiaina. He menehtyivät salamurhien seurauksena, mutta eläessään heitä yhdisti mustien kansalaisoikeusliike.

Kirjailija James Baldwin oli heidän toverinsa ja osallistui samaan taisteluun. Hän tosin piti itseään ensisijaisesti todistajana ja tuntemusten välittäjänä, kuten käy ilmi Raoul Peckin dokumentista I Am Not Your Negro (2016). Elokuva kertoo myös, että FBI oli asiasta eri mieltä. Virastolla oli mittava kansio ”vaarallisena yksilönä” pitämästään miehestä.

Samaan aikaan, 1960-luvulla valkoinen valtaväestö onnitteli mustia näiden aseman paranemisesta. ”­Mikseivät mustat ole optimistisempia? Asiathan paranevat koko ajan”, kysyy valkoinen tv-juontaja Dick ­Cavett Bald­winilta 1968.

mainos

Dokumentti näyttää selvästi, ettei optimismiin ollut paljon syytä silloin, eikä myöskään nyt. Peck limittää arkistomateriaalin joukkoon uudempia kuvia: Rodney Kingistä 1992, Fergusonista 2014, Tamir Ricesta ja muista poliisin luoteihin kuolleista mustista lapsista 2010-luvulla.

1979 Baldwin päätti kertoa Yhdysvaltain tarinan kolmen miehen kautta: Martin Luther Kingin, Malcolm X:n ja Medgar Eversin. Käsikirjoitus jäi kesken, mutta Raoul Peck on ottanut sen dokumenttinsa punaiseksi langaksi.

Oscar-ehdokkuuden pokannut dokumentti I Am Not Your Negro saa Suomen ensi-iltansa Season Film Festivalilla Helsingissä. Elokuvafestivaalilla nähdään myös toinen mustien asemaan Yhdysvalloissa kiinteästi liittyvä teos The Birth of a Nation (2016).

D. W. Griffithin ohjaama, vuonna 1915 valmistunut The Birth of a ­Nation on pahamaineinen elokuva, joka esittää sisällissodan jälkeisen jälleenrakentamisen Ku Klux Klanin ylpeänä syntytarinana. Vuoden 2016 elokuva kertoo Nat Turnerista, orjana syntyneestä miehestä, joka aloitti orjakapinan Virginiassa 1831.

Uudempi elokuva sai Sundance-festivaalilla kiitosta niin yleisöltä kuin kisan tuomaristoltakin. Sittemmin draaman vastaanotto on ollut nihkeämpi. Syynä lienevät lehdistön esiin nostamat, vuonna 1999 ohjaaja Nate Parkeria ja kanssakäsikirjoittaja Jean McGianni Celestinia vastaan nostetut raiskaussyytteet. Parkerin vastainen syyte raukesi, mutta syytteet nostanut nainen teki itsemurhan 2012.

Alkuinnostuksesta huolimatta The Birth of a Nation -elokuvaa ei Oscar-kisassa nähty. Pääosastaan Manchester by the Sea -elokuvassa Oscarilla palkitun Casey Affleckin menestystä eivät kaksinkertaiset syytökset seksuaalisesta häirinnästä sen sijaan haitanneet.

Myös I Am Not Your Negro käsittelee populaarikulttuuria ja sen sisällä sikiävää epätasa-arvoa ja rasismia. Baldwin peilasi kotimaansa kuvaa myös elokuvista, joista dokumentissa nähdään otteita: Hyökkäys erämaassa -leffassa (1939) John Wayne ampuu kasvottomia alkuperäiskansan edustajia, ja Uhrattua elämää -draamassa (1934) iholtaan vaalea tyttö häpeää mustaa äitiään (Louise Beavers).

Populaarikulttuurissa on sentään tapahtunut jotain edistystä, vaikka muuten syytä optimismiin ei olisikaan. The Birth of a Nationia ei valittu Oscar-kisaan, mutta parhaan elokuvan pystin voitti Moonlight, draama mustasta homomiehestä.

Season Film Festival 30.3.–2.4.

www.facebook.com/seasonfilmfestival