chitmin_lay_hakki_mv

Demokratia telkien takana

Myanmarilainen Chit Min Lay oli lähes 14 vuotta vankilassa poliittisen aktivismin vuoksi.

Teksti ja Kuvat Kalle Erkkilä

Myanmarin suurimmassa kaupungissa Yangonissa liikenne on tahmeaa. Autot jumittuvat pitkiin letkoihin.

Taksikuski avaa ikkunan ja sylkee punaista betelpähkinän nestettä tielle. Autojen välissä kävelee kukkia kauppaava tyttö, joka väistää sylkivanan viime hetkellä.

Matka keskustan Chinatownista Yangonin koillisosaan kestää yli tunnin, vaikka etäisyyttä on vain vähän yli kymmenen kilometriä.

Entisiä poliittisia vankeja auttavan 88 Generation for Peace and Open ­Society -järjestön toimiston portilla seisoo leveästi hymyilevä keski-ikäinen mies. Hän on Chit Min Lay, jonka iloiset kasvot eivät paljasta mitään hänen rankasta historiastaan. Lay vietti lähes neljätoista vuotta vankilassa poliittisen aktivismin vuoksi.

Yangonin yliopistossa burman kieltä opiskellut Chit Min Lay koki poliittisen heräämisen neljäntenä opiskeluvuotenaan 1996. Hän oli 24-vuotias.

”Opiskelukaverit ja opettajat kertoivat minulle Burman [Myanmarin] poliittisista ongelmista. He vastustivat sotilasjunttaa ja halusivat maahan demokratian. Lähdin mukaan aktivismiin ystävieni johdattelemana”, Lay kertoo.

Yangonin yliopisto on Myanmarin poliittisen aktivismin kehto. Esimerkiksi nimellä 8-8-88-kansannousu tunnetut protestit alkoivat yliopistolla: Maan pitkäaikaisen hallitsijan Ne Winin ero heinäkuussa 1988 johti satojentuhansien demokratiaa vaativien ihmisten mielenilmauksiin. Protestit päättyivät verisesti, sillä armeija tappoi yli tuhat mielenosoittajaa. Maan vankilat täyttyivät demokratia-aktivisteista.

Demokratiaa maahan ei saatu, sillä armeijan kenraali Saw Maung syrjäytti aiemmin hallinneen sosialistipuolue BSPP:n ja muodosti juntan, joka kutsui itseään ”Valtion lain ja järjestyksen palauttamisneuvostoksi”. Sen tarkoituksena oli tukahduttaa uudet mielenosoitukset. Yli 3 000 ihmistä tapettiin, ja 10 000 opiskelijaa joutui pakenemaan maaseudulle.

Juntta hallitsi sotatilalain perusteella toukokuuhun 1990 asti, jolloin järjestettiin parlamenttivaalit. Kotiarestiin tuomitun Aung San Suu Kyin johtama Kansallinen demokratialiike (NLD) voitti vaalit ja sai 485:stä paikasta 392. Sotilasjuntta ei hyväksynyt tulosta vaan hajotti puo­lueet ja vangitsi aktivisteja.

Joulukuussa 1996 Yangonin yliopiston opiskelijat järjestivät mielenosoituksen, jossa he vaativat koulutuksen uudistamista, poliittisten vankien vapauttamista ja vallan siirtämistä sotilasjuntalta NLD:lle. Lay osallistui mielenilmaukseen yli 2 000 muun opiskelijan kanssa.

”Marssimme yliopistolta Rangoonin [Yangonin] keskustaan. Sen jälkeen järjestimme istumamielenosoituksen, joka kesti melkein auringonnousuun asti. Sotilaat keskeyttivät mielen­ilmauksen ja hakkasivat meitä pampuilla. Meidät pakotettiin kuorma-auton kyytiin, joka kuskasi meidät armeijan kuulustelukeskukseen.”

Lay ja yli 300 muuta opiskelijaa pidätettiin yhdeksi yöksi. Seuraavana päivänä yliopiston professorit tulivat kuulustelukeskukseen ja pyysivät opiskelijoiden vapauttamista. Sotilasjuntta vaati, että opiskelijat allekirjoittavat sopimuksen, jossa he lupasivat olla osallistumatta jatkossa mielenosoituksiin.

Lay allekirjoitti sopimuksen, mutta se ei kuitenkaan saanut häntä lopettamaan mielenosoittamista.

”Halusimme demokraattisen valtion. Olimme täysin kyllästyneitä sotilasjuntan hallintoon”, Lay sanoo.

Juntta sulki yliopistot lähes kahdeksi vuodeksi.

1990-luvun lopulla opiskelijat olivat edelleen demokratialiikkeen keskiössä. Lay muistaa erityisen hyvin elokuun 1998 kapinat. Juntta oli ollut vallassa kymmenen vuotta.

”Protestoimme juntan päätöstä avata yliopistot vain tenttejä varten. Halusimme myös osoittaa tukemme NLD:n julistukselle, jossa puolue päätti muodostaa hallituksen vuoden 1990 vaalituloksen perusteella.”

NLD:n julistus johti yli tuhannen oppositiojohtajan ja puolueen jäsenen pidätykseen ja pitkiin vankilatuomioihin. Juntta kiristi otettaan jälleen myös opiskelija-aktivisteista.

”Viimeinen mielenosoitus, johon osallistuin järjestettiin 24.8.1998. Opiskelijat pakenivat paikalta, mutta pidätyksiä tehtiin seuraavana päivänä, yksi kerrallaan. Piilottelin kaverini luona, koska pelkäsin kiinni jäämistä.”

Yksitoista päivää mielenosoituksen jälkeen Lay meni äitinsä luokse tyttöystävänsä kanssa.

”En tiedä, mistä armeija sai tietää, että olen siellä. Minut pidätettiin ja vietiin armeijan kuulustelukeskukseen, jossa minut hakattiin. Sen jälkeen jouduin Rangoonin Insein-vankilaan, jossa odotin oikeudenkäyntiä.”

Lay kertoo pelänneensä mielenterveytensä puolesta. Häntä hakattiin ja pidettiin nälässä.

”Kun vihdoin sain ruokaa, se oli surkeaa, enimmäkseen pelkkää riisiä. Iltaisin sain likaisista vihanneksista tehtyä keittoa. Kerran viikossa söin vähän lihaa.”

Lay asui yksin pienessä sellissä. Poliittista vankia ei päästetty ulos. Jos muut vangit tapasivat aktivisteja, heitä rangaistiin.

Tammikuussa 1999 Lay sai tuo­mion: kolme vuotta vankeutta laittomasta yhteydenpidosta thaimaalaiseen opiskelijajärjestöön, 14 vuotta poliittisten lentolehtisten jakamisesta ja 14 vuotta toiminnasta hallitusta vastaan – yhteensä 31 vuotta. Hänellä ei ollut mahdollisuutta puolustautua, ja tuomio luettiin Insein-vankilassa suljettujen ovien takana.

Lay siirrettiin Mawlamyinen vankilaan vuonna 1999, seitsemän ­Insein-vankilassa vietetyn kuukauden jälkeen. Hän oli onnekas, sillä hänen ystäviään siirrettiin samaan vankilaan. Se helpotti sopeutumista. ­Mawlamyinessä vangit saivat myös viettää aikaa ulkoilmassa.

Layn mukaan Mawlamyinessa ruokaa oli tarpeeksi, ja hän koki olot muutenkin paremmiksi kuin Insein-vankilassa. Kuolema oli kuitenkin jatkuvasti läsnä: vankeja menehtyi muun muassa vartijoiden pahoinpitelyihin, aliravitsemukseen ja malariaan.

”Huonoa uudessa vankilassa oli se, että köyhällä äidilläni ei ollut aluksi varaa matkustaa Mawlamyineen. Insein-­vankilassa hän taas pystyi vierailemaan.”

Tilanteeseen tuli muutos, kun kansainvälinen Punainen Risti alkoi vierailla Myanmarin vankiloissa vuodesta 2000 alkaen. He neuvottelivat sotilasjuntan kanssa vankien olojen parantamiseksi ja avustivat läheisiä matka­kuluissa.

Vuodesta 2004 alkaen vangit saivat lukea kirjoja ja vuonna 2005 he saivat myös sanomalehtiä. Laylla oli sellissään myös radio.

”Kuuntelin BBC:n lähetystä, jossa kerrottiin, että hallitus aikoo vapauttaa vankeja. Olin todella innoissani.”

Lay kuuli vapautuksestaan 13. tammikuuta 2012. Aluksi hän ei uskonut sitä todeksi.

”Vartijat valehtelivat meille usein, että vangit vapautetaan seuraavana päivänä. Olin kuullut saman tarinan monta kertaa, joten en uskonut siihen.”

Tällä kertaa vartijat olivat kuitenkin tosissaan. Vapauduttuaan Lay meni syömään aamupalaa vankilan lähelle ravintolaan, jossa hän tapasi NLD:n jäsenen.

”Hän puhui kännykkään. Se oli ensimmäinen kerta, kun näin matka­puhelimen, koska olin ollut vangittuna lähes 14 vuotta. Hän kertoi, että monia ystäviäni oli vapautettu. Olin siitä todella onnellinen.”

Mawlamyinestä Lay matkusti takaisin Yangoniin. Paluu kotikaupunkiin ei ollut helppo.

”Rangoonissa kaikki oli niin erilaista. En enää tunnistanut paikkoja. Äitini oli muuttanut, joten en tiennyt, missä hän asui. Ahdistuin julkisilla paikoilla, joten välttelin niitä. Halusin vain tavata perhettäni, lähimpiä ystäviäni ja aktivistikavereitani. Vuoden 1996 opiskelija-aktiivit pitivät tiiviisti yhteyttä, ja monet heistä olivat olleet vankilassa. Se helpotti sopeutumista takaisin tavalliseen elämään.”

Yangonin 19th Street on yksi kaupungin vilkkaimmista kaduista. Ravintolat ja baarit täyttyvät viikonloppuiltaisin paikallisista ja turisteista. Chit Min Lay istuu rennosti baarin terassilla, kaataa olutta lasiinsa ja kritisoi armeijaa. Muutamia vuosia sitten kukaan ei puhunut Myanmarissa politiikasta julkisella paikalla – se olisi ollut liian vaarallista.

Nykyään Lay työskentelee 88 Gene­ration for Peace and Open Society ­-järjestössä, joka auttaa entisiä poliittisia vankeja muun muassa rahallisesti ja tarjoamalla koulutusta.

Lay on edelleen aktiivinen politiikassa, sillä hän avusti viime syksyn parlamenttivaaleissa NLD:n ehdokasta. Erityisesti Lay toivoo ratkaisua Myanmarissa pitkään jatkuneisiin ­etnisiin konflikteihin.

”Minä ja monet muut olivat tyytyväisiä NLD:n vaalivoittoon, mutta etniset ja uskonnolliset vähemmistöt ovat huonossa asemassa. Perustuslain muutos on tärkein asia tulevaisuudessa. Se on askel etnisen konfliktin ratkaisuun ja todella tärkeää rauhan ja demo­kratian rakentamisessa.”

Ennen NLD:n vaalivoittoa 2015 maata hallitsi armeijan tukema USDP-­puolue, jonka vuonna 2008 laatima perustuslaki rajoittaa demokratiaa Myanmarissa. Perustuslain mukaan USDP saa nimittää 25 prosenttia parlamenttipaikoista. Perustuslain muuttamiseen taas tarvitaan yli 75 prosentin enemmistö.

Armeijalla on myös veto-oikeus kaikkiin päätöksiin. Kenraalit kutsuvat järjestelmää ”kurinalaiseksi demokratiaksi”.

Aung San Suu Kyin johtama NLD sai vuoden 2015 parlamenttivaaleissa yli 80 prosenttia äänistä, joten se pystyy muodostamaan hallituksen yksin.

”NLD:n vaalivoitto on ensimmäinen askel kohti demokraattista valtiota. Muutos tulee kuitenkin viemään ­aikaa.”

Armeijan armoilla

Thaimaan ja Myanmarin rajalla sijaitseva Mae Sotin kaupunki on tunnettu myanmarilaisista siirtolaisista ja pakolaisista. Kaupunkia kutsutaankin ”pikku-Burmaksi”. Mae Sotissa asuu myös monia entisiä poliittisia vankeja, jotka ovat muuttaneet Thaimaahan uuden vankilatuomion pelossa.

Yksi heistä on myanmarilainen Bo Kyi, joka osallistui vuoden 1988 protesteihin. Ensimmäisen tuomionsa hän istui vuosina 1990-1993. Toisen kerran hänet suljettiin telkien taakse vuonna 1995. Hänet vapautettiin vuonna 1998, ja seuraavana vuonna hän muutti Mae Sotiin.

Kyi on yksi AAPP-järjestön (Assistance Assosiation for Political Prisoners) perustajista. Järjestö auttaa ja tukee entisiä ja nykyisiä poliittisia vankeja Myanmarissa: se tarjoaa matkustusapua vankien läheisille, avustaa vankeja lääkkeiden ja ruoan hankinnassa sekä raportoi vankiloiden olosuhteita. AAPP:n tavoitteena on kaikkien poliittisten vankien vapauttaminen ja vankilaolojen parantaminen.

AAPP:n tietojen mukaan Myanmarissa on tällä hetkellä 206 poliittista vankia, joista 98 istuu tuomiotaan ja 108 odottaa oikeudenkäyntiä. Töitä siis riittää, vaikka poliittisia vankeja on vapautettu NLD:n valtaannousun jälkeen.

”Vankilat ovat aivan liian täynnä. Ongelmia ovat myös kidutus, sairaanhoidon puute ja valvonnan epäonnistuminen. Lisäksi armeija voi edelleen mielivaltaisesti pidättää kenet tahansa. Se hankaloittaa poliittista kehitystä Myanmarissa ja luo pelon ilmapiiriä.”

Myanmarin perustuslain muuttaminen on käytännössä mahdotonta ilman armeijan suostumusta. Kyin mukaan ihmisten odotukset olivat vaalien jälkeen liian korkealla.

”Yksi suuri ongelma on se, että armeija hallitsee myös poliisia- nämä kaksi pitäisi saada erilleen. Monet armeijan virkamiehet ovat siirtyneet poliisin palvelukseen. Heikot poliisivoimat mahdollistavat myös sotilasvallankaappauksen tulevaisuudessa. Nyt hallitus ei voi päättää, miten esimerkiksi mielenosoituksiin reagoidaan, koska armeija käskyttää poliiseja.”

Tällä hetkellä armeija on lain yläpuolella. Kyi pitää armeijaa myös suurimpana ihmisoikeuksien rikkojana Myanmarissa. Toisaalta hän nostaa esiin myös etnisten armeijoiden, kuten vähemmistökansa Karenin joukkojen, osallisuuden ihmisoikeusloukkauksiin.

”Ihmisoikeudet ovat uusi käsite Burmassa. Monet ihmiset eivät tiedosta oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan.”

AAPP:n tavoitteena ei ole kuitenkaan kostaa armeijan kenraaleille.

”Haluamme, että he tunnustavat rikoksensa. Vaadimme anteeksipyyntöä.”

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *