samplays_kuvitus

Kenen lauluja soitat

Ruotsalainen startup-yritys aikoo mullistaa samplaamisen.

Teksti Antti Kurko Kuva Annika Pitkänen

Iso osa musiikista lainaa olemassa olevaa, eikä siitä aina haluta puhua. Ruotsalainen startup-yritys Tracklib haluaa valaista tätä salamyhkäisyyttä. Se tavoittelee ei enempää eikä vähempää kuin koko samplaamiskulttuurin korjaamista.

On aloitettava alusta, aina 1970-luvulta asti. Mikäli Jamaikalla syntynyt ja nuorena New Yorkin Bronxiin muuttanut DJ Kool Herc ei olisi saanut erästä oivallusta, hiphop olisi jäänyt syntymättä. Herc halusi tuoda Bronxin kaduille samanlaista tunnelmaa, mitä Kingstonin katujen soundsystemit olivat luoneet hänen lapsuudessaan.

Ensimmäisten järjestämiensä korttelibileiden jälkeen Hercin nimi oli koko naapuruston huulilla. DJ:nä näissä auringonnousuun saakka jatkuneissa bileissä soittanut Herc huomasi, että tanssijat villiintyivät usein biisien lyhyiden rytmikkäiden intrumentaaliosuuksien eli breikkien kohdalla. Kekseliäänä kaverina hän kehitti tekniikan, jota alkoi kutsua nimellä ­Merry-Go-Round. Siinä kahdella kappaleella samaa albumia pystyttiin luomaan looppi, kun toinen albumi laitettiin soimaan breikin alusta toisen päästessä sen loppuun. Näin hän pystyi venyttämään muutaman sekunnin kliimaksit useiden minuuttien mittaisiksi villeiksi rytmitykityksiksi.

Pian Hercin sekä muiden samanlaista tyyliä käyttävien DJ:den, kuten Afrika Bambaatan ja Grandmaster Flashin, biitit alkoivat levitä kortteli korttelilta ja kaupunki kaupungilta halki Yhdysvaltojen. Hiphop-kulttuuri oli kaikkialla, ja loppu onkin historiaa.

Musiikki ei ollut enää pelkästään soittamista, vaan siitä oli tullut myös suoraa lainaamista, jossa kaikkea mahdollista valmista ääntä rytmeistä melo­dioihin hyödynnettiin uudelleen. Biiseistä leikattiin paloja eli sampleja, joita muokkaamalla ja yhdistelemällä pystyttiin luomaan uusia kappaleita. Siinä missä rockpiireissä on oltu herkempiä syyttämään toisia plagioinnista, niin hiphopissa muualta lainaaminen on ollut osa juttua.

Sampleja käyttävät musiikkituottajat haluavat usein hämärtää biisien alkuperän ja mikseivät haluaisi. Eihän Pihtiputaan mummokaan huutele kylillä omista marjapaikoistaan. Alun perin jo DJ Kool Herc pyrki verhoamaan käyttämiensä breikkien alkuperän irrottamalla levyistä labelit, etteivät toiset DJ:t ottaisi samoja levyjä käyttöönsä.

On useita syitä, miksi hiphop-tuottajat eivät mielellään paljasta, mistä mikäkin sample on löydetty. Musiikkituottaja Lahti-Samppa, joka on tuottanut muun muassa Jodarokin, Hannibalin ja Pietarin musiikkia avaa syitä tähän:

”Vaikka samplaaminen on muuttunut niistä ajoista, jolloin kaikki oli aivan pakko saada vinyyliltä, niin tekniikka elää vieläkin vahvana. Osittain sen selittää samplejen metsästykseen liittyvä etsimisen ja löytämisen riemu. Toki nykyään monet ottavat paljon suoraan netistä ja hyödyntävät esimerkiksi elokuvia ja pelejä”.

Osittain hämärtämisen syyt ovat pikemminkin käytännöllisiä kuin taloudellisia. Kappaleiden tekijänoikeudet ja omistussuhteet ovat usein hyvin monimutkaisia, ja käytetty lähdemateriaali saattaa olla Lähi-idän alueelta tai Intiasta. Varsinaisten tekijöiden selvittäminen olisi usein (vähintään)vaikeaa.

Silloin tällöin osa musiikista voi jäädä julkaisematta, jos siinä on käytetty yksittäistä samplea, johon ei ole ollut oikeuksia. Näin ­kävi esimerkiksi vuonna 2013 suomalaisräppärien ­Pyhimyksen ja ­Huge L:n yhteisprojektin Steve iVanderin levylle Olen musta, joka jouduttiin viime hetkellä vetämään pois myynnistä. Sittemmin oikeuksista päästiin yhteisymmärrykseen ja levy saatiin ulos.

”Oikeastaan niin kauan kun musiikin ympärillä ei liiku raha, ketään ei kiinnosta – tai kiinnostaa, mutta ainoastaan harrastajia. Kun tekeminen muuttuu isoksi, oikeuksiin kiinnitetään luonnollisesti enemmän huo­miota. Toki olen sitä mieltä, että jos rahaa alkaa liikkua, sitä täytyy sataa myös samplen alkulähteille”, Lahti-Samppa toteaa.

”Kotimaisen musiikin suhteen ­asioista pystyy sopimaan paljon helpommin, ja siten antamaan myös rispektiä paikallisille tekijöille. Yleensä se menee niin, että jos hoitaa asiat heti kondikseen, niin pääsee paljon helpommalla kuin silloin, kun raha on jo astunut kuvioihin: silloin on aina niitä, jotka haluaa saada irti oman hyötynsä.”

Eräs äärimmäinen esimerkki samplesta, jolla on lyöty rahoiksi maksamatta senttiäkään alkuperäisille tekijöille, on 1960-luvun soul- ja funkyhtye The Winstonsin kappaleesta ”Amen, Brother” irrotettu rumpusoolo, niin sanottu amen break. Samplea on käytetty melkein kahdessatuhannessa eri kappaleessa, ja sen omaleimaisen rytmin voi kuulla muun muassa N.W.A.:n, Nine Inch Nailsin ja The Prodigyn musiikissa.

Ruotsalainen startup-yritys­ Tracklib julistaa verkkosivuillaan samplauksen oleva rikki, koska musiikin lisenssit ovat aivan liian monimutkainen kokonaisuus. Yritys on kerännyt verkkoon suuren, yli 10 000 kappaleen kokoelman valmiita sampleja, joita tuottajat voivat ostaa muutaman euron hintaan ja käyttää laillisesti omassa musiikissaan.

Yritys sanoo, että se maksaa jokaisesta käytetystä kappaleesta rojalteja muusikoille ja lisenssien omistajille. Mikäli uuden musiikin tuottaja ha­luaa julkaista kappaleensa ja lyödä sillä rahoiksi, maksaa hän siitä rojaltit alkuperäisille tekijöille sen perusteella, kuinka paljon samplea on käytetty musiikissa.

Hurraa! Onko tosiaan niin, että tämä startup on oikeasti avain oikeudenmukaisempaan tulonjakoon ja samalla onnistuisi raivaamaan tekijänoikeuksiin liittyvää viidakkoa ja tekemään luovuudesta laillista? Voiko uusi striimauspalvelu muuttaa jotain yhtä peruuttamattomasti kuin Netflix ja Spotify ovat tehneet elokuvien ja musiikin kuluttamiselle? Oikeastaan kaikki on kiinni siitä, miten tuottajat ottavat uuden välineen käyttöönsä.

Käytännössä nykyinen musiikintekokulttuuri toimii ja luovuus saa kukkia niin kauan kuin kappaleissa käytettyjen samplejen alkuperiä ei ryhdytä tonkimaan. Yksi iso biisi voi kuitenkin muuttaa kaiken. Sen jälkeen tuottajan aikaisempi materiaali saatetaan käydä läpi ja rahaa halutaan ehkä ottaa myös sieltä, missä sitä alun perin ei edes ollut.

Toisaalta monet taiteilijat saavat olla rauhassa, koska harvaa kiinnostaa ryhtyä selvitystyöhön: usein samplet ovat muuttaneet muotoaan biisintekovaiheessa niin paljon, ettei niitä edes tunnista alkuperäisiksi. Se on kuitenkin selvää, että iso osa päivittäin kuulemastamme musiikista on alun perin aivan jonkun toisen ihmisen soittamaa kuin uskomme.

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *