rex1

Viimeinen dekadentti

Homoeroottisen taiteen suuri tuntematon REX astuu varovasti parrasvaloon.

Teksti Janne Siironen

Taide on kuten seksi; se mistä myönnämme pitävämme päivänvalossa ja mistä me oikeasti pidämme kello 2.30 yöllä, baarien sulkeuduttua, ovat kaksi eri asiaa.”

Aikana, jolloin kaikki informaatio on Wikipedian päässä, on jännittävää löytää aito mysteeri. Minusta tuntuu, että kompastuin yhteen muutama viikko sitten Berliinissä.

Vierailin ystäväni vinkistä underground-taiteilija Rexin Rex Verboten -näyttelyn avajaisissa The Ballery -galleriassa Schönebergissä. Ennakoiva salapoliisityö ja reipas googlailu jätti käteen harvinaisen vähän informaatiota taiteilijasta. Edes internet ei tiedä nimimerkki Rexin oikeaa nimeä, ikää, synnyinpaikkaa tai juuri muutakaan kovin tarkkaa tämän elämästä.

Rex Verboten on osa Berliinissä juhlittavaa Folsom Europe -fetissitapahtumaa. Ovella vartioi tiukkailmeinen ja tiukkahousuinen vanhempi herrasmies. Kuvaaminen tai edes kännykän esille ottaminen on tiukasti kiellettyä. Kännykkä tullaan kuulemma heittämään maahan ja polkemaan muussiksi, jos sellainen näkyy. Ja tämä kerrotaan tiukasti saksaksi. Ei ole sattumaa, että Rexistä ei löydy internetistä yhtään valokuvaa.

Rexin piirtämät miehet ovat niitä, joista sinua varoitettiin lapsena. Rex vie meidät darkroomeihin, pimeille kujille, takapihoille, halpojen motellien hikisiin huoneisiin, joissa ainoana valonlähteenä vilkkuu wc:n rikkinäinen halogeeni.
Rexin piirtämät miehet ovat niitä, joista sinua varoitettiin lapsena. Rex vie meidät darkroomeihin, pimeille kujille, takapihoille, halpojen motellien hikisiin huoneisiin, joissa ainoana valonlähteenä vilkkuu wc:n rikkinäinen halogeeni.

Rexin työt ovat unenomaisia, synkkiä, eroottisia – samaan aikaan märkiä unia ja painajaisia. Siinä missä Rexin aikalaisen ja henkilökohtaisen ystävän Tom Of Finlandin piirrustusten adonikset olivat amerikkalaisen optimismin ja leikkisyyden ilmentymiä, liikkuu Rex aina varjoissa.

Rexin piirtämät miehet ovat niitä, joista sinua varoitettiin lapsena. Rex vie meidät darkroomeihin, pimeille kujille, takapihoille, halpojen motellien hikisiin huoneisiin, joissa ainoana valonlähteenä vilkkuu wc:n rikkinäinen halogeeni. Kuvissa on kiimaa, mutta ne ovat myös uhkaavia. Niissä vilisee rottia, klovneja, koiria ja poikia, jotka tuskin ovat vielä täysi-ikäisiä.

Rexin töitä on mahdotonta kuvitella verhokankaaksi tai kahvipaketin kylkeen. 30 tai 40 vuotta valmistumisensa jälkeen ne tuntuvat edelleen arveluttavilta. Melkein rikollisilta.

”Hylkiöt vetävät minua puoleensa. Elämä reunalla nöyryyttävien taloudellisten ja emotionaalisten olosuhteiden uhrina, ravintoketjun heikoimpana lenkkinä. Nämä ovat miehiä, joiden olemassaolon taidemaailma – ja hallitukset – niin kovasti yrittävät häivyttää. Tämä maan suola edustaa minulle kaikkia miehiä, jotka elävät alentavissa olosuhteissa ympäri maailmaa. Sosiaalisella ja seksuaalisella etiketillä ei ole sijaa heidän elämässään, koska he ovat niin keskittyneitä selviämiseen päivästä ja tunnista toiseen. Näille miehille seksistä tulee uskonto, koska se on ainut palkinto minkä yhteiskunta heille sallii.”

Juttelen näyttelyn järjestäjän tuottaja Bernd Althansin kanssa. Selviää, että ”Rex ei varsinaisesti tee haastatteluja”, mutta jotain on järjestettävissä koska ”Rex on valmis laajempaan huomioon”. Muutaman päivän ahkeran mailailun jälkeen saan loppujen lopuksi tyytyä pressiä varten laadittuun yhdeksänsivuiseen tiedotteeseen, jossa ­Rexiä on haastateltu hänen työnsä filosofiasta. Tämän jutun lainaukset ovat tuosta ­haastattelusta.

Rexin taustasta tiedetään vähän. Vahvistamattomien tietojen mukaan jossain vaiheessa 1940-lukua syntyneen taiteilijan vanhemmat hylkäsivät hänet jo vauvana, ja Rex vietti lapsuutensa sijaisperheessä maatilalla jossain päin Yhdysvaltoja. Teini-ikäisenä Rex karkasi New Yorkiin ja eli Greenwich Villagen kaduilla ja beatnikkien nurkissa, kunnes eräs varakas muotisuunnittelija otti Rexin suojatikseen ja maksoi tämän opiskelun School of Visual Artsissa Manhattanilla.

Työskenneltyään mainos- ja muotikuvitusten parissa Rex kyllästyi kaupalliseen taiteeseen ja katosi vuosiksi näköpiiristä. Hän palasi kuvioihin 1960-luvun loppupuolella, ja viimeistään Rexin 1970-luvun New Yorkin SM- ja fetissiskeneä kuvanneet työt nostivat taiteilijan isoksi jutuksi underground-taiteen kentällä.

Tarkat, usein viikkojen työn vaatineet, musteella pistetekniikalla tehdyt piirrustukset oli signeerattu yksinkertaisesti nimimerkillä ”Rex”, koska ennen Stonewallin mellakoita (1969) homous ja homoeroottinen taide olivat edelleen rikoksia suuressa osassa Yhdysvaltoja.

Rex teki kuvituksia kymmeniin alan lehtiin, kuten Manifest, Just Men, Torso, Inches, Uncut ja Drummer (johon myös Robert Mapplethorpe kuvasi), pulp-kirjoihin, poppers-mainoksiin, gay-klubien postereihin ja flaijereihin ja New Yorkin legendaarisen The Mineshaft -seksiklubin julisteisiin ja t-paitoihin, joita myytiin vuosien varrella kymmeniätuhansia kappaleita.

Töistä on koottu myös portfolioita, kuten Rexwerk, Uncut, Legends ja Rex Sex-Freak Circus, joita Rex myi postimyyntinä yksityisille asiakkaille.

”Ongelma taidekentän valtaapitävissä on se, että he eivät kykene hyväksymään olevansa vain korruptoituneen järjestelmän lakeijoita eivätkä suinkaan niitä vapaita itsenäisiä ajattelijoita, joiksi he itseään imartelevat. He ovat osa ongelmaa eivätkä ratkaisu, joka antaisi uusien genrejen kukoistaa vapaasti ­taiteessa.”

”Hylkiöt vetävät minua puoleensa. Elämä reunalla nöyryyttävien taloudellisten ja emotionaalisten olosuhteiden uhrina, ravintoketjun heikoimpana lenkkinä. Nämä ovat miehiä, joiden olemassaolon taidemaailma – ja hallitukset – niin kovasti yrittävät häivyttää. "
”Hylkiöt vetävät minua puoleensa. Elämä reunalla nöyryyttävien taloudellisten ja emotionaalisten olosuhteiden uhrina, ravintoketjun heikoimpana lenkkinä. Nämä ovat miehiä, joiden olemassaolon taidemaailma – ja hallitukset – niin kovasti yrittävät häivyttää. ”

Kiistämättömästä lahjakkuudesta ja pienestä mutta intohimoisesta seuraajajoukostaan huolimatta Rex on törmännyt koko uransa ajan moralismiin. Vaikka 80-luvulle tultaessa ­homous ei enää ollut rikos, teki varsinkin ­aidsin tulo ja sen aiheuttama järkyttävä tuho ilmapiirin kielteiseksi Rexin vaarallista ja animalistista seksuaalisuutta tihkuvalle taiteelle.

Mahdollisuudet laajempaan huomioon ovat tyssänneet kerta toisensa perään. Esimerkiksi Rexin valinta San Fransiscon sadan vaikutusvaltaisimman taiteilijan joukkoon vuonna 1985 ja työt Mayor’s Art Galassa toivat valtavasti negatiivista huomiota koko tilaisuudelle. Vuonna 1994 tietokirja Gay Ideas: Outing and Other Controversiesin julkaisu melkein torppaantui kokonaan, koska mukana oli Rexin töitä. Taiteilijan oma asenne ei ole auttanut. Hän ei ole valmis kompromisseihin.

”Minuun ovat vaikuttaneet kirjailijat kuten William S. Burroughs ja Henry Miller. Voin samastua heidän ikonoklastiseen näkemykseensä hylkiöistä. Tämä on syy, miksi versioni homoerotiikasta loukkaa monia homomiehiä. Nämä potretit edustavat jotain ihan muuta kuin heidän vaalimansa stereotyypinen kuva itsestään siisteinä konservatiivisina aviopareina jäjittelemässä sitä samaa materialistista elämäntapaa, joka on liitetty vain keskiluokkaisiin heteroporvareihin. Samoihin porvareihin, jotka aiemmin toivoivat heidänlaistensa ihmisten kuolemaa.”

Taidemaailma on suhtautunut Rexin töihin aina hermostuneen välttelevästi. Rexin vaikutus New Yorkin taideskeneen on elefantti olohuoneessa. Kukaan ei toki kiistä Rexin lahjakkuutta, mutta onko tämä oikeasti taidetta? Vai pelkkää pornoa? Ja ennen kaikkea, kuinka tätä voi myydä? Mapplethorpe sentään kuvasi välissä kukkiakin.

”Sekä Mapplethorpe että Warhol käytännössä kesytettiin taide-establismentin toimesta, jotta heidät voitiin markkinoida suuremmalle yleisölle brändeinä. Taidemaailmassa heidän uriaan oli ohjailemassa maailman­luokan neuvonantajat. Vaikka heidän töitään pidettiin aikanaan sokeeraavina, ovat ne jälkikäteen nähtynä vain jotain ’uskaliasta’, hohdokkaaksi puleerattuna. Heidän työnsä ovat kiihottavia mutteivät uhkaavia, ja ensisokin jälkeen ne tuskin tuovat katsojalle mitään teräviä uusia tulkintoja maskuliiniseen seksuaalisuuteen. Tänä päivänä nämä joskus ’sokeeranneet’ työt vaikuttavat lähinnä omistajiensa sijoitusvälineiltä, jollaisiksi ne alunperin tietenkin tarkoitettiinkin. Ja loistavia sijoituksia ne ovat olleetkin.”

Rexin mukaan taidemaailmaa pyörittää raha.

”Minä en yksinkertaisesti ollut hyvä sijoitus, koska taiteeni oli niin edellä aikaansa.”

Avajaisten loppupuolella tunnelma muuttuu. Rex, joka ei koskaan normaalisti osallistu avajaisiinsa, on täällä. Yritän tarkkailla kaikkia epäilyttäviä eläkeiän ylittäneitä miehiä. Niin tekevät kaikki muutkin. Hetken päästä on selvää, kuka Rex on; ihmiset gravitoituvat kuin vahingossa hennon, täysin mustiin pukeutuneen hattupäisen miehen ympärille. Valtavien mustien aurinkolasien takaa on vaikeaa lukea Rexin reaktioita.

Walt Disneyn taiteen filosofia oli tuottaa nautintoa ja iloa lapsille. Minun taiteeni filosofia on tuottaa nautintoa ja iloa aikuisille miehille.”

The Balleryn Rex Verboten -näyttely on gallerian mukaan huikea menestys: Rexin töitä käy kymmenen päivän aikana katsomassa yli kaksituhatta ihmistä. Saattaa olla, että Rexin aika on vihdoin tullut.

www.rexwerk.com

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja:

Mitä sä täällä teet

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *