laituri

Vapaa laituri juna- asemalla

Kulttuurikahvila Laituri jatkaa joensuulaista kaupunkitila-aktivismin perinnettä ja tarjoilee vegaanisia torttuja.

Teksti ja kuva Pasi Huttunen

Kiire hälvenee, kun astuu sisään vanhaan taloon. 50-luvulla rakennettu Joensuun asemaravintolarakennus on toiminut myös tanssikouluna ja teatteritilana. Nyt rakennuksessa on toiminut osapuilleen vuoden verran Kulttuuriosuuskunta Laiturin vapaaehtoisvoimin pyörittämä vegaaninen kahvila. Lisäksi tilaa vuokrataan iltakäyttöön.

Lämmin valo täyttää kodikkaan tilan. Leivonnaiset tuoksuvat. Junaa ei ole vähään aikaan saapunut, joten kahvilassa on rauhallista. Sohvalla istuu nuori nainen läppäriinsä uppoutuneena, ja yhdessä pöydässä seurue juttelee hiljaa. Välillä takahuoneesta ilmestyy työhuonetta vuokraava taiteilija hakemaan kahvia ja ka­toaa sitten taas koloonsa. Saan käteeni kupillisen teetä.

”Vaihtoehtoisuus on ollut se kantava ajatus. Haluamme tehdä taloutta ja kulttuuria eri tavalla, yhdessä eikä vain yksin yrittämällä. Sen ei tarvitse tapahtua liiketalouden ehdoilla”, osuuskuntaan jo alkuvaiheessa liittynyt Tuulikki Rautiainen kuvailee.

Hiukan myöhemmin toimintaan mukaan tullut Siiriliina Riikonen jatkaa, että osuuskunnan toiminnassa pyritään konsensukseen ja opetellaan toimimaan yhdessä niin, että se olisi mahdollisimman tasa-arvoista. Vastuita jaetaan, ja kukin tekee osansa vuorollaan. Toinen kantava ajatus on Rautiaisen mukaan se, että tila pysyy avoimena monenlaisille toimijoille, jotka voivat tulla toteuttamaan omia tapahtumiaan.

”Sellaisia paikkoja ei Joensuussa kauheasti ole.”

Laituri jatkaa joensuulaista kaupunkitila-aktivismin perinnettä. Vuonna 1989 joukko nuoria valtasi Hankkijan talona tunnetun rakennuksen ja nimesi sen Kulttuuribunkkeriksi. Kaupungin kanssa neuvottelemalla ei nuorisolle tuntunut tilaa järjestyvän. Valtaus kesti viisi päivää, mutta tilaa ei saatu haluttuun käyttöön.

Vappuna 2009 vallattiin vanha puutalo Torikadulla kaupungin keskustassa. Tämäkin valtaus jäi lyhytaikaiseksi, mutta neuvottelujen tuloksena perustettiin toiselle puolelle jokea Väen talo, joka toimi jonkin aikaa vapaana kulttuuritilana. Väen talon taannuttua lähinnä järjestöjen toimitilaksi, oli kaupungissa jälleen vapaan tilan tarve.

Muistot ovat se perusta, jonka varaan uutta kaupunkikulttuuria Laiturilla rakennetaan. Asemarakennuksella on paikkansa joensuulaisessa paikallishistoriassa ja osuuskuntalaiset ryhtyivät hiljattain keräämään rakennukseen liittyvää muistitietoa. Helmikuun ajan ihmisiä pyydettiin kirjoittamaan muistojaan postikorteille ja kiinnittämään ne seinälle roikkumaan. Riikosen mukaan myöhemmin rakennuksen historiasta on tarkoitus järjestää näyttely, jonka osaksi kortit tulevat.

”Mennyt aika näkyy täällä. Tämä on tosi hieno tila. Kotoisa ja viihtyisä”, Riikonen sanoo ja tilanteeseen sopivasti seinällä olevasta kaiuttimesta pärähtää kuulutus saapuvasta junasta.

”Tuo on se asemaravintolan jättämä perintö meille”, Rautiainen nauraa ja jatkaa:

”Tämä on kohtaamispaikka. Junamatkustajat tulevat ja ihastelevat vähän ovella, juovat kahvia. Aika moni haluaa kertoa, että on käynyt täällä, kun tämä oli vielä asemaravintola. Lisäksi täältä tiskin takaa usein huomaa, että eri pöydissä saattaa olla meneillään muutama eri kokous.”

Alkurahoitus saatiin Mesenaatti-kampanjalla, joka tuotti yli 4 000 euroa. Kulttuuriosuuskunnan perustajajäseniä oli alle kymmenen.

”Nyt on ehkä parikymmentä aktiivista ja toiset parikymmentä vähemmän aktiivista ihmistä. Joitakin jättäytyy pois ja uusia tulee”, Rautiai­nen sanoo ja lisää, että haastattelupäivänäkin on tulossa uusia tyyppejä leipomaan. Vapaaehtoiset hoitavat kahvilaa, leipovat sinne myytävät ja siivoavat paikkaa.

”Avajaisissa paikka oli tupaten täynnä. Toiseen päähän oli helpompi mennä ulkokautta kuin salin poikki. Joensuulaisilla oli selvästi tarve tällaiselle olohuoneelle”, Rautiainen muistelee.

Laiturilla on käynyt esiintymässä paljon paikallisia ja ulkomaalaisiakin bändejä. Etenkin pienemmille ja tuoreemmille artisteille paikka tarjoaa ­tilaisuuden kokeilla siipiään. Keikkojen lisäksi on ollut näyttelyiden avajaisia, leffaklubeja ja keskustelutilaisuuksia. Eräs väittelijä piti siellä karonkkansa.

”Ite tykkäsin erityisesti puolalaisen elokuvan illasta, jossa oli lähinnä itäeurooppalaisia lyhytanimaatioita”, Rautiainen sanoo.

Aiemmin pystyttiin soittamaan vain tekijänoikeusvapaata musiikkia, mutta hiljattain osuuskunta maksoi Teosto-maksut ja aikeissa on pyytää paikallisilta bändeiltä levyjä soitettavaksi.

”Mie kyllä tykkään niistä Teosto­vapaistakin. Siellä on paljon klassista, jota ei ehkä muuten tulisi kuunneltua”, Rautiainen lisää.

VR:n omistaman rakennuksen vuokra ja muut kustannukset katetaan kahvilan tuotoilla ja tilan vuokraajilta saatavilla tuloilla. Paikan tulevaisuudesta ei ole tietoa. Rakennuksen paikalle suunnitellaan uutta matkakeskusta, mikä tarkoittaisi vanhan rakennuksen purkamista.

”Ainakin vuoteen 2017 ollaan tässä, luultavasti vähän pitempäänkin, mutta varmaa tietoa ei ole. Olen silti toiveikas. Joensuussa on rohkaisevia esimerkkejä rakennusten suojelusta”, Rautiainen sanoo.

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja:

Mitä sä täällä teet

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *