kazan_krusifiksi

Pommisuojien pomo

Kazanin neuvostoaikaisissa pommisuojissa kylmä sota tulee iholle. Siksi ne vetävät puoleensa maanalaisia seikkailijoita eli diggereitä.

Kuvat ja teksti Kalle Erkkilä

Saksan armeijan takki, jenkkien merijalkaväen reppu ja aavikkomaiharit. Kazanin juna-aseman portaita ylös kävelevä mies on kuin suoraan Varustelekan mainoskuvasta.

Hän tervehtii minua aseman ulko-oven edessä.

”Hei, olen Shuhart. Oletko sinä se suomalainen, joka haluaa nähdä pommisuojia?”

Kyllä vain.

”Okei, kaverini odottaa tuolla autossa. Hypätään kyytiin!”

Ahtaudun mustan Ladan takapenkille.

Davai, davai – mennään”, Shuhart sanoo.

Ajamme Kazanin keskustan läpi lä­hiöön, jossa kuski parkkeeraa auton vanhan paloaseman pihalle.

Vieressä on kymmeniä purkutuomion saaneita rakennuksia, joista osa on jo jyrätty maan tasalle. Näky on kuin sodan jäljiltä: lasinsirpaleita, maasta törröttäviä rautaputkia ja tiilenpalasia.

Seuraan Shuhartia puoliksi purettuun rakennukseen, jonka alla on ensimmäinen kohteemme: vanha neuvostoaikainen pommisuoja.

Laitamme otsalamput päälle ja hanskat käteen. Kapuamme ahtaita rappusia pitkin maan alle.

Seuraan Shuhartia kapealla käytävällä, jonka seinien maali repsottaa. Ilma on raskasta ja ummehtunutta. Lattialla on sikin sokin vanhaa armeijatavaraa: kaasunaamareita, kumisaappaita ja takkeja.

Kazanin yliopistossa opiskeleva 18-vuotias Shuhart on tällaisessa ympäristössä kuin kotonaan.

”Olen tutkinut pommisuojia jo yksitoista vuotta. Jäin heti ensimmäisellä kerralla koukkuun”, hän sanoo.

Shuhart on digger eli pommisuojia ja maanalaisia käytäviä tutkiva seikkailija. Harrastus on Shuhartin mukaan alkanut Moskovasta, josta se on levinnyt Venäjän isoimpiin kaupunkeihin. Hän on käynyt pelkästään Kazanissa yli sadassa maanalaisessa kohteessa, joten tutkittavaa riittää.

”Olen digger sen takia, että tämä on jännittävä ja vähän vaarallinen ­harrastus. Minua kiehtoo neuvostoajan historia ja kaikki esineet, joita pommisuojista voi löytää. Pommisuojat ovat myös todella kauniita”, hän kertoo.

Jos nauttii maailmanlopun estetiikasta, niin pommisuojat ovat tosiaan kuin taideteoksia, joissa on tietynlaista rujoa ja rupsahtanutta romantiikkaa. Seinätaulut opastavat suojautumisessa ydinpommin jälkeen, pölyisiin karttoihin on merkitty Kazanin strategisia kohteita ja kymmenen tonnia painavien­ ovien, digger-slangilla ­germodverien, saranat narskuvat.

Maan alla tuntuu välillä siltä, että olisi videopelissä.

Shuhart vie minut Kazanissa yhteensä seitsemään pommisuojaan. Yhteen laskeudumme lattialuukun alta esiin tulevia tikkaita, toiseen ryömimme ahdasta ilmastointikanavaa pitkin ja kolmanteen kävelemme varastorakennukseen piilotettua
portaikkoa.

Digging on todellakin seikkailua urbaanissa ympäristössä.

Pommisuojat on rakennettu usein eri tarkoituksia varten. Käymme muun muassa maanalaisessa laboratoriossa, viestintäkeskuksessa ja sairaalassa. Suojien pohjapiirros on kuitenkin kaikissa lähes samanlainen: niissä on aina generaattorihuone, makuusali, vessat, varasto ja hätäuloskäynnit. Osa hylätyistä suojista on täynnä tavaraa, osa taas on täysin tyhjiä.

Vanhat pommisuojat ovat aikamatka vuosikymmeniä taaksepäin. Kylmä sota tulee iholle, ja ydinaseuhka konkretisoituu silmien edessä.

”Pommisuojissa vierailu on paras historian oppitunti, jolla olen käynyt. Joka kerralla oppii lisää neuvostoajoista”, hän sanoo.

Kazanissa digger-yhteisö on melko pieni, sillä aktiivisia urbaaneja seikkalijoita on Shuhartin mukaan noin viisitoista. Ulkoisesti heidät on melko helppo tunnistaa armeijan ylijäämävaatteista ja pommisuojista poimituista hihamerkeistä.

Tavaran, habar, hamstraaminen pommisuojista kuuluu harrastukseen. Shuhartin ja hänen kavereidensa asunnoissa vanhat radiot, kemistisetit, mikroskoopit, kaasunaamarit ja pommisuojakyltit ovat kiinteä osa sisustusta.

Harrastus on marginaalinen ehkä sen takia, että se on laitonta. Jos jää kiinni hylätyssä pommisuojassa, sakko on tosin vain 500 ruplaa eli 8 euroa.

Todelliset diggerit murtautuvat kuitenkin käytössä oleviin pommisuojiin, jolloin seurauksena voi olla vankilatuomio.

”Minä jouduin kerran maksamaan 150 000 ruplan sakot, koska jäin kiinni käytössä olevassa pommisuojassa. Se ei kuitenkaan saanut minua lopettamaan, koska tämä on minun elämäntapani”, hän sanoo.

Niin, harrastukset maksavat.

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja:

Mitä sä täällä teet

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *