timja8

Pikkujoulut ilman tissejä

Timja, 29, saa mastektomian Tampereella, koska Hyksissä lääkärit eivät suostu leikkaamaan.

Kuva Jenni Holma

”En ollut kauheasti miettinyt omaa sukupuoltani ennen kuin avoliittoni päättyi. Olin ihan hukassa, itsetuhoinen ja masentunut. Tajusin, että jokin asia puuttuu.

Aloin miettiä, mitä minä itse oikeasti haluan. Aiemmin olin vain mennyt sen mukaan, mitä muut olettavat ja mitä yhteiskunta olettaa. Tajusin, että minulle ei riitä enää pelkkä cis-lesbonaisen leima, vaan tämä on jotain muuta.

Avoliittoni päättyi väkivaltaan. Kävelimme yöllä baarista kotiin. Hän oli jo aiemmin puhunut, että juttumme on loppu. Kysyin, voisimmeko vielä jutella tästä. Hänen juttelunsa olivat sitä, että hän hakkasi, potki minua ja yritti kuristaa pussilakanalla.

Sain rimpuiltua itseni irti, kun purin häntä käteen. Hän lähti asunnostamme pois, minkä jälkeen soitin poliisille ja kerroin, että avovaimoni oli pahoinpidellyt minut. Poliisi kertoi yrittävänsä ottaa avovaimooni yhteyttä, mutta käytännössä he eivät tehneet asialle mitään. Ne sanoivat, että kun ei ole todistajia, molemmat ovat epäiltyjä.

Minusta tuntui koko ajan, että kaikki oli minun vikaani, koska olin niin huono. Hoidin rikosilmoituksen myöhemmin, ja siitä tuli syyttämättäjättämispäätös.

Naisten välinen lähisuhdeväkivalta on todella iso tabu. Ajatellaan, että sitä pitää sietää tai että se kuuluu lesbosuhteeseen. Jos asiasta haluaa etsiä kultarenusta, aloin kaiken jälkeen miettiä, mitä minä todella haluan itsestäni.

Meillä oli yhteinen ystäväpiiri, ja on surullista, että eron myötä myös osa ystävyyssuhteista päättyi. Muutama sanoi, että sympatiat ovat minun puolellani. Tapahtuma rikkoi isomman piirin ihmisiä.

En ole entisen avopuolisoni kanssa enää missään tekemisissä. Olen nähnyt hänet joskus jossain bileissä, mutta en usko hänen enää edes tunnistavan minua. Olen muuttunut niin paljon niistä ajoista.

Ilman tapahtunutta en olisi tällaisena tässä. Saattaisin olla huonossa suhteessa tai olisin huonossa suhteessa itsetuhoinen tai en olisi enää tässä maailmassa. Sitäkin olen miettinyt, jos jossittelun kautta lähdetään.

"Ilman tapahtunutta en olisi tällaisena tässä. Saattaisin olla huonossa suhteessa tai olisin huonossa suhteessa itsetuhoinen tai en olisi enää tässä maailmassa. Sitäkin olen miettinyt, jos jossittelun kautta lähdetään."
”Ilman tapahtunutta en olisi tällaisena tässä. Saattaisin olla huonossa suhteessa tai olisin huonossa suhteessa itsetuhoinen tai en olisi enää tässä maailmassa. Sitäkin olen miettinyt, jos jossittelun kautta lähdetään.”

Kun erosin, sain lähteä aivan nollasta rakentamaan itseäni. Muutin omilleni ja hankin kissan. Sain vihdoin olla omien ajatusteni kanssa yksin. Enää ei tarvinnut tehdä mitään, mitä en halunnut, eikä suostua mihinkään muottiin sen takia, mitä minusta oletetaan.

Ensimmäiseksi löysin Alex Muurisen blogin. Alex on transmies, ja blogista löysin tietoa korjaushoidoista. Sitten löysin transmiesten, -maskuliinisten ja muunsukupuolisten nettifoorumin. Katsoin myös YouTubesta yhdysvaltalaisten ja englantilaisten transmiesten tarinoita. Monet heistä olivat supermaskuliinisia, ja osin samastuin heihin. Välillä aloin miettiä, olenko kuitenkaan tarpeeksi trans.

Ensisijaisesti hakeuduin transpolille, kun halusin selvittää, olenko hullu vai mistä on kyse. Huomasin vaihtoehdon, että voi olla myös muunsukupuolinen.

Olen tietoisesti rakentanut pari vuotta omaa sukupuoli-identiteettiäni ja nyt voin olla siitä oikeasti ylpeä. Olen muunsukupuolinen.

"Ensisijaisesti hakeuduin transpolille, kun halusin selvittää, olenko hullu vai mistä on kyse."
”Ensisijaisesti hakeuduin transpolille, kun halusin selvittää, olenko hullu vai mistä on kyse.”

Minulla on varhaisesta lapsuudesta ollut ajatus, että vitsi kun olisin poika tai jotain muuta kuin olen. Kaikki ne ajatukset jäivät muiden asioiden alle, kun oli koulut ja harrastukset ja oman seksuaalisen suuntautumisen pohdinnat.

Olen pieneltä paikkakunnalta, ja ala-asteelta lukion alkuun jatkunut koulukiusaaminen vaikutti minuun. Oli paine kuulua joukkoon. Ensin yritin olla mahdollisimman onnistuva heteromuotissa ja elin seksuaalisesti itselleni kaapissa.

En koskaan tykännyt rinnoistani ja toivoin, että niitä ei olisi. En osannut nimetä sitä dysforiaksi, vaan ajattelin, etten tykkää niistä, koska en tykännyt jossain vaiheessa itsestäni muutenkaan.

Kun synnyin, vanhempani odottivat poikaa ja heillä oli pojalle nimi. Piti tulla Simo Juhani, mutta tulikin tyttö. Isäni oli miettinyt itsekseen nimeä ja ehdotti syntymänimeäni. Nimenvaihdosta pohtiessani päätin pitää sen. Timja on nykyinen virallinen kutsumanimeni. Perheeni saa käyttää minusta syntymänimeäni. Jos minulle joskus kasvaa jäätävä kokoparta, voidaan miettiä sitä sitten uusiksi.

"Olen pieneltä paikkakunnalta, ja ala-asteelta lukion alkuun jatkunut koulukiusaaminen vaikutti minuun. Oli paine kuulua joukkoon. Ensin yritin olla mahdollisimman onnistuva heteromuotissa ja elin seksuaalisesti itselleni kaapissa."
”Olen pieneltä paikkakunnalta, ja ala-asteelta lukion alkuun jatkunut koulukiusaaminen vaikutti minuun. Oli paine kuulua joukkoon. Ensin yritin olla mahdollisimman onnistuva heteromuotissa ja elin seksuaalisesti itselleni kaapissa.”

Hyksin transpolilla piti piirtää mies–nais-janalle, kumpaan päähän binääriä kuuluisi. Kysyin, että entä jos ei halua mennä janalle ollenkaan eikä siihen väliinkään vaan jonnekin omaan lokeroon. Minulle vastattiin, että on pakko laittaa itsensä johonkin. Se oli todella outoa.

Sain muu sukupuoli-identiteetin häiriö -diagnoosin viimeisessä hoitoneuvottelussa ja kävin keskustelun lääkärin, hoitajan ja psykologin kanssa. He kysyivät minulta, oletko nyt pettynyt. ’Ai miksi?’ ’No kun sait vain tällaisen diagnoosin, joka ei ole oikea transsukupuolisuuden diagnoosi.’

Miten muunsukupuolisten asema voi olla sellainen, että asioita tutkivassa yksikössä ajatellaan noin?

Siinä hoitoneuvottelussa kuulin, että muu sukupuoli-identiteetin häiriö -diagnoosilla yksikään lääkäri Hyksissä ei suorita korjausleikkauksia, koska he eivät yksinkertaisesti halua. Lääkäri sanoi, että Tampereella Taysissa leikataan myös tällä diagnoosilla. Niinpä pyysin lähetteen Tampereelle. Leikkausaikani on itse asiassa marraskuun alussa. Minulle tehdään mastektomia eli rintakehän maskulinisaatio.

Taysissa leikkaava lääkäri tutki minut, eikä häntä selvästikään kiinnostanut diagnoosini. Minulle lätkäistiin seuraavaksi aika. Toiminta oli todella nopeaa.

"Transpoli oli kuitenkin minulle hyvä itsetutkiskelumatka. Missä ­muualla saa oikeasti pohtia useampaan kertaan, mikä käsitys omasta sukupuolesta on ja koska on ensimmäisen kerran ajatellut olevansa mitään sukupuolta?"
”Transpoli oli kuitenkin minulle hyvä itsetutkiskelumatka. Missä ­muualla saa oikeasti pohtia useampaan kertaan, mikä käsitys omasta sukupuolesta on ja koska on ensimmäisen kerran ajatellut olevansa mitään sukupuolta?”

Kokonaisuudessaan minulla on positiivinen kokemus Hyksin transpolista, vaikka lääkärit ja hoitajat vaihtuivatkin. Kun sain ensikäynnille kutsukirjeen, siinä oli nimetty minulle hoitaja ja lääkäri. Lääkäri vaihtui varmaan kolme kertaa jo ennen käyntiä. Myös hoitaja vaihtui monesti, ja minun piti selittää aina uudestaan kaikki ­asiat.

Transpoli oli kuitenkin minulle hyvä itsetutkiskelumatka. Missä ­muualla saa oikeasti pohtia useampaan kertaan, mikä käsitys omasta sukupuolesta on ja koska on ensimmäisen kerran ajatellut olevansa mitään sukupuolta?

En ymmärrä, miksi translain mukaan pitää olla lisääntymiskyvytön ja miksi muunsukupuolisuus ei ole oikea sukupuoli.

Toisaalta ihmisille annetaan asioista myös erilaista tietoa. Yksi kaverini aloitti kanssani prosessin samaan aikaan, ja hänelläkin on aika varattuna mastektomiaan. Hän päätti olla aloittamatta hormonikorvaushoitoa. Minä taas halusin aloittaa hoidot. Toisaalta minulle ei missään vaiheessa annettu vaihtoehtoa, ettei niitä tarvitsisi ottaa. Minulle sanottiin, että niitä on otettava, jotta pääsee leikkaukseen.

Kerroin muunsukupuolisuudestani perheelleni Facebookissa. Siskoni oli heti tsemppi päällä, ja isäni ei vastannut mitään. Äitini keskusteli asiasta myöhemmin kanssani kasvotusten. Minusta tuntuu, että isä on kuitenkin hyväksynyt asian. Aiemmin hän on puhunut vieraille minusta tyttärenään, mutta viimeksi kun olimme siskon kanssa kylässä, hän puhui meistä lapsinaan.

Työpaikallani kaikki tietävät muunsukupuolisuudestani, ja suhtautuminen on mahtavaa. Olen ammatiltani viittomakielen tulkki, ja se on ammatti, jossa sukupuolella ei ole paljoa merkitystä. Jos kuitenkin vaaditaan naista tulkiksi vaikka gynekologille tai miestä miesten saunailtaan, en voisi mennä.

On ollut todella hienoa, miten hyväksyviä ihmiset ovat olleet. Mutta eivät suinkaan kaikki. Silloin kun lähdin tutkimuksiin, olin juuri aloittanut seurustelun. Kerroin tyttöystävälleni, että tissit lähtee ja hormoneja tulee. Hän sanoi tukevansa ja hyväksyvänsä minut täysin, ja se tuntui ihanalta.

Hän kuitenkin jätti minut cis-sukupuolisen miehen takia. Edellisenä päivänä hän oli sanonut haluavansa muuttaa yhteen ja perustavansa kanssani perheen. Hänen päätökseensä saattoi olla useita syitä, mutta huomasin, miten paljon minuun sattui, koska hän oli sanonut tukevansa minua. Tuntui, että yhteiskunta edelleen hylkii, kun ihmisten on niin vaikea käsittää, että on sukupuolia on enemmän kuin kaksi.

Tällä hetkellä elän poly­amorisessa suhteessa. On ollut hienoa huomata, että kumppaneilleni muunsukupuolisuuteni on täysin ok.

"Jokin lamppu on syttynyt, kun olen aloittanut hormonihoidon. Kaikki fyysiset ja myös psyykkiset muutokset ovat olleet todella hyviä."
”Jokin lamppu on syttynyt, kun olen aloittanut hormonihoidon. Kaikki fyysiset ja myös psyykkiset muutokset ovat olleet todella hyviä.”

Olen ollut hormoneilla lokakuussa 12 kuukautta. Käytän geelivalmistetta. Paketissa on 30 pientä pussia, joissa on 50 milligrammaa testosteronia alkoholilta haisevassa geelissä. Levitän sitä reisiin tai vatsaan tai kylkiin.

Hormonigeeli on todella hyvä: jos haluaisin joko pienentää annosta tai lopettaa hormonin, se onnistuisi helposti. Geeli myös vapauttaa testosteronia tasaisemmin elimistöön kuin pistoksena annettavat korvauslääkkeet. Tykkään siitä enemmän kuin siitä, että pitäisi käydä piikittämässä jossain kolmen kuukauden välein.

Jokin lamppu on syttynyt, kun olen aloittanut hormonihoidon. Kaikki fyysiset ja myös psyykkiset muutokset ovat olleet todella hyviä. Aluksi tuntui kuin olisi aloittanut e-pillerit uudestaan: mielialat ailahtelivat ja välillä teki mieli vain paiskoa tavaroita. Ajan kuluessa on tuntunut, että minusta on tullut tietyllä tavalla todella tyyni. En esimerkiksi itke niin paljon kuin ennen. Olen myös saanut leveät hartiat, vaikka en ole liikkunut ollenkaan.

Kun katsoo itseään peilistä, tulee joka päivä entistä hyväksyvämpi olo. Voi sanoa itselleen hyviä asioita. Koulu­kiusaamisen ja muun takia olen ajatellut itsestäni hyvin negatiivisesti, ja siitä pyrin pois. Nykyisin on helpompi sanoa itselle, että olen hyvä tällaisena, näytän hyvältä ja minusta on kiva olla omassa kehossani.

Kun olin jokin aikaa sitten Portugalissa lomalla, menimme uimarannalle. Menin yläosattomissa, koska en jaksanut sitoa rintojani – siellä oli jotain yli 30 astetta lämmintä. Ajattelin, että ketään ei kiinnosta, mitä täällä heiluu. Itsestäni tuntui hyvältä, eikä ensi kesänä tarvitse ajatella sitäkään.

Olen mennyt läpi myös miesoletettuna ja sellaisena, ettei minusta ota selvää, mikä olen. Olen saanut sisäisiä innostuksen tunteita, kun ihmiset pitävät sukupuoltani epäselvänä.

Leikkaus jännittää. Toinen kumppanini on luvannut hoivata minua, mistä olen todella iloinen.

Kirjoitin myös muunsukupuolisten WhatsApp-ryhmään, miten paljon leikkaus pelottaa minua ja miten paljon ahdistaisi olla sairaalassa yksin. Tuntemattomat ihmiset lupasivat tulla katsomaan minua sairaalaan.

Aluksi näin todella paljon painajaisia, joissa minut oli nukutettu moneksi tunniksi eikä mitään ollut leikattukaan tai joissa minulle laitettiin D-kupit tai anestesia ei toiminut tai viime hetkellä lääkärit sanovat, etteivät leikkaa.

Nyt minulla on kuitenkin todella hyvä fiilis, ja odotan leikkausta todella paljon.

Ajattelen, että kun firman pikkujoulut tulevat, minulla ei ole tissejä. Ja kun kesä tulee, minulla ei ole tissejä. Ja kun täytän 30 vuotta, minulla ei enää ole tissejä.

Joskus mietin, miksi tämä kaikki tapahtui ja miksi lähdin korjausprosessiin näin vanhana. Mutta ehkä minä vain en olisi ollut tähän valmis nuorempana.”

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja:

Häiriköt

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *