Elie6

Maailman paras paikka tulla kaapista

Elie Abraham, 27, luopui kokonaan siitä ajatuksesta, että olisi lainkaan mies.

Kuvat Jenni Holma

”Minulla on epätavallinen ja hämmentävä tausta, sillä isäni ja äitini kulttuuriset taustat ovat hyvin erilaiset. Isäni on israelilainen ja äitini suomalainen. Molemmat vanhempani muuttivat ennen syntymääni vieraaseen maahan, Yhdysvaltoihin.

Olen syntynyt Los Angelesissa, ja perheeni muutti lähelle New Yorkia, kun olin pieni.

Tutustuin lapsena moniin kansainvälisiin ihmisiin. Ensimmäistä kertaa menin julkiseen kouluun 13- tai 14-vuotiaana ja tajusin, että olen erilainen kuin nämä ihmiset – olen erilainen kuin amerikkalaiset.

Kävin yliopiston lähellä Chicagoa, Illinoisissa. Olisin voinut muuttaa Texasiin kulkeakseni koko maan läpi, mutta sen sijaan muutin Suomeen! 

Elie8

Kielellä on merkitystä siinä, miten sukupuoleen suhtaudutaan. Englannissa on he ja she-pronominit.

Isäni on israelilainen, ja siinä kulttuurissa sukupuoliroolit määrittävät vahvasti tapoja. Kun hepreaksi kysytään, mikä sinun nimesi on, jo kysymykseen sisältyy viittaus sukupuoleen.

Tilastollisesti israelilaiset lapset ovat tietoisia sukupuolestaan vuotta aikaisemmin kuin suomalaiset, englanninkieliset jossain näiden väliltä, ja tämä johtuu kielestä. Sanat määrittävät kaikkea.

Minut kasvattanut isä korosti aina sitä, että hän on mies talossa ja minä olisin seuraava mies talossa. Minulla on yksi sisarus, pikkusisko, ja hän sai erilaisen kasvatuksen – häntä kohdeltiin tulevana naisena.

Äitini on vapaamielisempi, ja hänellä on täysin erilainen mentaliteetti. Suomi ja Israel ovat aivan vastakohtia. Äitiäni ei juurikaan kiinnostanut, miten pukeuduin ja millaisia leikkejä leikin. Muistan äitini antaneen minun leikkiä siskoni kanssa nukeilla ja tyttöjen jutuilla ja jopa kannustaneen minua.

Olin ehkä 10 tai 11 vuotta, kun pyysin siskoani lakkaamaan kynteni. Kesken lakkaamisen isäni käveli yhtäkkiä huoneeseen. Minusta tuntui heti siltä, että tein jotain outoa ja kiellettyä. Heitin vitsiä, mutta isäni ei vastannut ja lähti pois huoneesta. Minulle tuli vahva tunne, ettei hän hyväksy sitä, mitä tein. Kyse oli kuitenkin vain kynsien lakkaamisesta. Ja tässä minä vielä 17 vuotta myöhemmin puhun tapahtuneesta. Mutta se on jäänyt jotenkin syvästi mieleeni.

Kun jotain tuollaista tapahtuu lapselle, hän ajattelee, että näin yhteiskunta toimii ja näin asioiden pitäisi olla.

Isäni puhui aina homoseksuaalisuudesta kuin se olisi sairaus. Hän sääli homoseksuaaleja. Sellaisessa kodissa kasvoin.

Isäni kuuli hiljattain sukupuoli-identiteetistäni, koska kerroin siitä Youtube-videolla. Hän oli nähnyt videon ja ottanut siskooni yhteyttä. Emme ole vieläkään keskustelleet asias­ta isäni kanssa.

Meillä on aina ollut kompleksinen suhde, sillä hänellä on niin konservatiivinen maailmankuva. Isäni on odottanut minun menevän naimisiin ja tekevän hänelle lapsenlapsia, mutta en koskaan tee kumpaakaan.

Nyt kun isäni tietää muunsukupuolisuudestani, ajattelen, että voisi olla aika dialogiin. Mutta hän ei ole ottanut minuun lainkaan yhteyttä, joten ilmeisesti hän ei ole valmis puhumaan aiheesta.

Tuntuu, että minut on torjuttu. Se tuntuu tietenkin pahalta. 

 Elie1

Jos yhteiskunnan käsitys mieheydestä olisi erilainen, olisiko biologinen sukupuoleni haitannut minua ollenkaan? Olisinko pysynyt miehen roolissa? Olisiko minusta tuntunut, että se ei rajoittasi minua mitenkään?

Oma tutkimusmatkani sukupuoli-identiteettiini ja seksuaalisuuteeni oli outo, pitkä ja kuoppainen vaellus. En edes tiennyt, että on jotain, mitä minun pitää itsestäni ymmärtää. Minulla oli vain jokin tunne.

Kesti kauan tajuta, miten olin vankina, miten en ollut oma itseni ja miten olin piilossa. Keksin erilaisia tapoja selittää asioita itselleni, kuten ‘olen seksuaalisesti todella utelias tyyppi ja erittäin feminiininen mies’. Yritin järkeillä asioita ja jatkaa elämääni.

Minulla ei ollut juurikaan mahdollisuuksia ottaa asioista selvää. Minulta puuttui yhteisö, jossa näistä kysymyksistä puhuttaisiin avoimesti.

Kerran olin kavereideni kanssa, ja heistä kaikki olivat naisia. Yksi totesi, että meidän pitäisi pitää tyttöjen ilta, ja antoi ymmärtää, että olisin luonnollisesti mukana porukassa. Se oli aivan mahtavaa!

Muistan, miten hyvältä minusta tuntui. Kyse oli tunteesta eikä tiedostetusta asiasta. Silloin en vielä kuitenkaan tajunnut, mistä hyvä olo johtui: he hyväksyivät sen osan minusta, jota en itse ollut edes lähtenyt tutkiskelemaan.

Tuolloin olin heteroiden ympäröimä ja elin itsekin onnellisessa heterosuhteessa.

Jälkeenpäin ajateltuna minulle olisi ollut todella suuri apu siitä, jos olisin Yhdysvalloissa yliopistoaikanani päätynyt jonkinlaiseen queer-yhteisöön. En tuntenut ketään, joka olisi prosessoinut samanlaisia asioita kuin minä. En tiennyt edes sanoja asioille, joita minun olisi pitänyt käsitellä.

Se oli rankkaa.

On hetkiä, jolloin koin pieniä välähdyksiä. Muistan sen hetken, kun ymmärsin itsekseni, että hyvänen aika, tahdon pukeutua naisten vaatteisiin.

Se tapahtui ennen kuin muutin Suomeen. Olin käymässä Helsingissä ja pyörin Sokoksella serkkuni kanssa. Kun eräs nainen käveli ohitseni, katsoin häntä ja tajusin haluavani pukea hänen asunsa päälleni. Samalla tajusin, mitä kohti olin kulkenut koko ajan.

Se oli minulle iso asia. Ajattelin kuitenkin, etten voi kertoa siitä kenellekään. Pian ymmärsin, että olisi typerää salata niin iso asia muilta ihmisiltä.

Palasin matkalta takaisin Yhdysvaltoihin ja kerroin kavereilleni, mitä olin tajunnut itsestäni. Sain heiltä positiivista ja kannustavaa palautetta.Ero miespuolisten ja naispuolisten kavereideni reaktioissa oli tavallaan huvittavaa.

Kaikki naispuoliset kaverini olivat todella suloisia minulle. Yksi sanoi, että sullahan on parempi vartalokin noihin vaatteisiin kuin minulla. Lähes jokainen miespuolinen kaverini totesi, että ‘ok, siistiä’, ja kysyi perään: ’Johtuuko se siitä, että ne vaatteet näyttävät sinun mielestäsi hyviltä vai koska ne ovat miellyttäviä päällä?’

Ajattelen, että he halusivat jatkaa keskustelua osoittaakseen, että asia ei haittaa heitä, eikä minun tarvitse huolehtia.

Tajusin, että minun on tutkiskeltava asiaa ja ostettava naisten vaatteita. Tein tutkimusmatkaa kuitenkin aivan yksin ja yritin jatkuvasti selittää asioita pois. En edes googlannut tietoa muunsukupuolisuudesta. 

 Elie4

En tullut kaapista enkä tehnyt perusteellista itsetutkiskelua Yhdysvalloissa asuessani, koska en tuntenut oloani riittävän turvalliseksi.

Kun muutin Suomeen heinäkuussa 2012, huomasin päätyneeni sattumalta asumaan eräänlaiseen queer-kommuuniin. Yhtäkkiä minulla oli ympärilläni ihmisiä, jotka olivat superkannustavia ja joille saatoin puhua niin, että he ymmärsivät.

Tapailin silloin myös erästä henkilöä, joka antoi minulle todella paljon tukea ja ymmärsi muunsukupuolisuutta. Käytännössä hän kuljetti minua kädestä pitäen. Kävimme esimerkiksi yhdessä vaateostoksilla ja esitimme, että olimme ostamassa vaatteita hänelle.

Äkisti kaikki palat loksahtelivat paikoilleen. Tajusin, että minussa pitkään olleessa tunteessa on kyse suuremmasta asiasta, koko identiteetistä. Silloin aloin googlata ja ottaa selvää, mitä muut ihmiset ovat kokeneet ja millaisia asioita he ovat käyneet läpi. Törmäsin sanaan genderqueer ja tajusin, mistä on kysymys.

Olin jatkuvasti yrittänyt esiintyä niin itselleni kuin muillekin miehenä, jolla on feminiininen puoli. Mutta kukaan ei koskaan ymmärtänyt sitä eikä minua eikä kukaan kohdellut minua sinä ihmisenä, kuka olin. Siksi minun oli luovuttava kokonaan siitä ajatuksesta, että olisin ensinkään mies.

Kun tulin kaapista, sain aivan valtavasti tukea. Laitoin Facebookiin kuvan itsestäni mekossa ja vahvasti meikattuna ja selitin, mistä on kyse. Kerroin, millainen olen.

Katsoin seuraavana päivänä Facebookista kaikkia tykkäyksiä ja kannustavia kommentteja. Jotkut olivat lähettäneet yksityisviestejä, joissa he avautuivat omasta sukupuoli-identiteetistään ja jakoivat omia kokemuksiaan. Yllätyin hurjan positiivisesti.

Sanoisin, että kaikista maailman kaupungeista Helsinki on paras ja turvallisin paikka tulla ulos kaapista. En ole koskaan tuntenut olevani niin kotona, kuin täällä. En ole käynyt kertaakaan Yhdysvalloissa muuttoni jälkeen.

Mielestäni voisi olla niin monta sukupuolta kuin on ihmisiä! Suomessa pitäisi olla laillinen kolmas sukupuoli ja todella monta muutakin.

Olen täysin sujut kroppani kanssa. En halua tehdä kehooni pysyviä muutoksia. Kehoni ei ole väärä, mutta se on rajoittunut, koska siinä ei ole kaikkia vaihtoehtoja: minulla ei todennäköisesti koskaan ole vaginaa eikä rintoja, enkä koskaan saa kokea kehoani sellaisena kuin se olisi, jos hormonit toimisivat eri tavalla.

Vihaan yli kaiken sitä, jos minua pidetään ’hyvänä äijänä’ tai jos minulle sanotaan, etten ymmärrä jotain, koska en ole nainen.

Vihaan käsitettä ’naisten vaatteet’. Minua ärsyttää, että vaatteiden valmistajat sanelevat sen, kenelle vaatteet on tarkoitettu. Miksi vaatteet edes jaetaan sukupuolen mukaan? Jos joku sanoisi minulle kaupassa, että ’hei, miesten osasto on tuolla’, suuttuisin ja tekisin sen myös sanojalle selväksi.

Joku sanoi minulle joskus, että kaikki jaetaan naisten ja miesten asioihin. Miten väärin se oletus onkaan!

Maskuliininen ja feminiininen eivät ole toistensa vastakohtia. Se, että on feminiininen, ei tarkoita, että olisi vähemmän maskuliininen. Oikeastaan vihaan molempia sanoja, sillä ne ovat kuitenkin binäärisiä ja sisältävät oletuksen sukupuolen kaksijakoisuudesta.

Yhteiskunta pakottaa ihmiset sukupuoleen. Minusta tuntuu hankalalta esimerkiksi käydä vessassa ja valita miesten- ja naistenvessan väliltä. 

 Elie7

Kerran kävellessäni kadulla tajusin, että eräs nainen luuli minun seuraavan häntä. Se oli todella häiritsevää. Hän vilkuili olkansa yli ja kiihdytti vauhtiaan. Meinasin huutaa ääneen, että anteeksi. Sinä taidat kuvitella minun olevan mies – en ole mies!

Tietyllä tavalla on väärin, miten katkera ja epäluuloinen voin olla miesten suhteen. Kaikki kohtaamani cis-miehet joutuvat tavallaan todistamaan, että he eivät ole kusipäitä. Suurin osa kusipäistä sattuu kuitenkin olemaan cis-miehiä.

Minulla on paljon pelkoja, ja joskus ne tulevat toteen. Siitä ei ole kovin pitkä aika, kun olin mekko päällä steissillä. Luokseni tuli joku poika, joka halusi näyttää kovalta ja coolilta kavereidensa silmissä. Hän alkoi aukoa minulle päätään. ’Tiedätsä, että sulla on parta’, ja muuta paskaa.

Tiedän tyyppejä, jotka olisivat vastanneet siihen jotain sellaista kuin ’kiitos tiedosta’. Mutta sen nuoren pojan kaltaiset elävät muiden reaktioista. En voi antaa tuollaisen mennä vaan toisesta korvasta sisään ja antaa tyypin ajatella, että hän voi käydä häiriköimässä ihmisiä.

Niinpä mä tönäisin sitä tyyppiä, mitä en ole koskaan tehnyt kenellekään aiemmin. En minä sitä nyrkillä naamaan lyönyt tai satuttanut, mutta hän säikähti todella paljon aggressiivista reaktiotani.

Tilanne oli ahdistava. Pelästytin tyypin pois. Puhuin hänen kanssaan samaa kieltä, ja se yllätti hänet. Annoin hänelle samalla mitalla takaisin, ja siitä syystä en kadu tippaakaan.

Työskentelen englanninkielisessä päiväkodissa. Osa lapsista tietää, mitä tarkoittaa olla muunsukupuolinen, koska olen kertonut heille.

Lapset ovat fiksuja ja tajuavat, kun heille kerrotaan. Kenelläkään vanhemmistaan ei ole ollut ongelmia asian suhteen, eikä heistä kukaan ole tietääkseni edes kysellyt mitään muunsukupuolisuudestani.

Minulla on paljon työkavereita, jotka eivät puhu juurikaan suomea. Osa työkavereistani viittaa minuun usein he-pronominilla, vaikka olen toistuvasti sanonut, että haluan käytettävän sanaa they/them. He ovat väsyneitä siihen, että korjaan heitä, ja minä olen väsynyt siihen, että minun täytyy korjata heitä.

Kuitenkin minuun sattuu joka kerta, kun minua kutsutaan mieheksi.

Sitä on jatkunut vuosia, ja se jatkuu yhä. Se on uuvuttavaa. On ollut aikoja, kun olen harkinnut irtisanoutuvani. Mutta mihin minä menisin? Minulla on kuitenkin siisteimmät työkaverit ja paras työyhteisö ikinä. En voisi löytää parempaa työpaikkaa, jollen sitten menisi Setaan.”

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja:

Louserit

7 vastausta artikkeliin ”Maailman paras paikka tulla kaapista”

  1. Se on hirveetä kun joku luulee et seuraan, niin monella tavalla, mulla tulee aina sellanen fiilis et miks mua ajatellaan, pelätään miehenä.

    ps oot kuuma ;)

  2. Niin. Itsekin pelkään nimenomaan miehiä. Kai se johtuu siitä, että miehet on yksi isoin ja yhtenäisin ryhmä jotka eniten on loukanneet mm. Mun intimiteettiä ja sitten anteeksipyynnön sijaan sanoneet: en mä tarkottanu tai et se oli vaan vitsi. Ikään kuin mun pelko ja turvattomuuden tunne olis vitsi tms. Ja koska miehet nyt vaan on ryhmänä just se mikä on ystäväpiirissänikin isoimmassa osassa vastuussa raiskauksista, kähminnästä, huutelusta, objektivisoinnista jne. Ja vitsit joissa se vitsi on naisen tyhmyys tai seksualisuuden loukkaus jne. Niin tulee yleensä miehiltä.

    Mä pelkään jokaista miestä. Koska jokainen on riskitekijä.

  3. On ihanaa että saa/voi olla oma itsensä ja arvostan suuresti kun uskaltaa olla oma itsensä. Parasta maailmassa on että ihmisiä on monia erilaisia. Ja kaikki ansaitsevat rakkautta, itse rakastun ihmiseen en sukupuoleen. Kiitos kun kerroit tarinasi ja rohkaiset muitakin.

  4. ”Osa työkavereistani viittaa minuun usein he-pronominilla, vaikka olen toistuvasti sanonut, että haluan käytettävän sanaa they/them.”

    Tämä särhäti korvaan. Ihanko oikeasti?! Eihän tuo ole kieliopillisesti oikeaa englantia, luonnollisesti sitä sanoo joku she tai he, aika vaikeaa oppia noin sanomaan.

    Eikö oikeasti voi vaan antaa ihmisten käyttää pronomia he?

    1. Jos viitsisit edes vähän lukea englannin kielihistoriaa ja nykytilannetta tietäisit, että singular they on täysin korrekti pronomini he/she-pronomien ohella vai väitätkö, etteivätkö esim. Shakespeare ja Austen osanneet kunnolla englantia? Kieli kehittyy ja muuttuu koko ajan, eikä kielielitismillä, joka vain pyrkii syrjimään ihmisiä ”kieliopin” varjolla ole sijaa.

    2. People say ”they” in that context all the time UNTIL they’ve decided someone’s gender in their heads. An everyday example would be when someone says that their friend is coming over later, but doesn’t tell you who the friend ds and then someone else responds (esim.) ”Oh, what time will they be here?” You don’t actually have to say ”he or she.”

      I see you’re asking ”Eikö oikeasti voi vaan antaa ihmisten käyttää pronomia he?”, but don’t miss the point of the article. Why would you say ”he” about someone who isn’t a man?

    3. *joko

      Kieliopillisesti on kyllä aivan oikeaa englantia, mutta valitettavasti kaikki natiivitkaan eivät sitä aina ymmärrä. Täytyy kyllä olla aika hidas, jos on mahdotonta oppia kunnioittamaan toisen ihmisen pyyntöä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *