muskettisoturit

Kolme muskettisoturia kolusi Euroopan sulkeutuvia rajoja

Klockriketeatern vaelsi 5000 kilometrin mittaisen raskaan tien fiktiosta faktaan.

Kuva Dan Henriksson

Edessä on rannaton meri, myrsky ja jossain sumussa kaukainen päämäärä, Eurooppa. Tuhannet hukkuvat. Jokainen heistä on hän.

Ihmiset etsivät turvaa, mutta saavat eteensä piikkilangat, sotilaat ja valtiot, joiden välillä heitä ja heidän elämäänsä viskotaan. Sivistynyt Eurooppa on lakannut olemasta.

Tänne tulevat kanssaihmisemme asuvat leireissä, savikoissa, sateessa. Mitä tästä ajasta tulevat kirjoittamaan jälkeemme tulevat? Miksi emme tee mitään?

Helsinkiläinen Klockriketeatern päätti lähteä matkaan. Poliittinen teatteri, dokumenttiteatteri, merkitsee heille tekemistä, menemistä, ongelmien ja niiden koettelemien ihmisten kohtaamista. Lokakuussa teatterilaiset matkasivat pakettiautollaan kymmenen vuorokautta ja 5 000 kilometriä Euroopan pakolaisreittejä Itävallasta Tšekkiin, Unkariin, Romaniaan, Moldovaan ja Transnistrian kautta Ukrainaan.

Kuljettajana oli itse teatterinjohtaja Dan Henriksson.

Latvialainen Jānis Balodis kirjoitti kolmelle matkaan lähtevälle nomadi­näyttelijälle roolihahmot mukaillen Alexandre Dumas’n klassikkoa, Kolmea musketti­soturia.

Kertomus ystävyydestä, sankaruudesta ja inhimillisestä vajavaisuudesta huipentuu valaan: yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta!

Mutta mitä se tänään merkitsee? Keitä vastaan taistelemme, ja mikä on aikamme Ranska, keitä kuninkaat ja kardinaalit?

Noora Dadu, Carl Alm B  ja ­Matti ­Raita kulkivat muskettisotureina juonikkaassa Euroopassa, kaduilla, kapakoissa, raja-aidoilla ja kivetyillä toreilla.

He ylittivät ihmisten ja kielten rajoja, kulttuureja, eurooppalaisten sotien­ ruohottuneita solia ja metsittyneitä peltoja. Sodissa yhä uudelleen ­piirretyt vapauden ja vainon rajat täyttyivät taas itkusta ja epätoivosta. Mihin mennä? Mistä ruokaa, vettä, lämpöä?

1600-luvun Ranskan poliittisissa juonitteluissa miekkailivat romantiikan ajan soturit Athos, Porthos ja Aramis, jotka olivat pukeutuneet klassisiin leveälierisiin höyhenhattuihin, pitsikauluksiin ja risteillä kirjailtuihin samettijakkuihin.

Miekkoineen he halusivat taistella hyvän puolesta pahaa vastaan. Mutta miten uuden Euroopan valtapeliä voi tulkita?

Katujen, peltojen ja raja-asemien perspektiivit avasivat sydämet. He oppivat näkemään pimeässä.

Latvian uuden sukupolven parhaaksi ohjaajaksi kutsuttu Valters Sīlis kulki heidän mukanaan ja antoi ohjeet myös videon tekoon. Näyttelijöiden mukaan hän oli se, joka näki pidemmälle, piti hahmot koossa ja pyydysti tilanteita.

Yhdessä he ylittivät kansojen ja kielten rajoja sekä kulttuureja, ruohottuneita, ristein merkittyjä solia ja metsittyneitä peltoja. Sodissa yhä uudelleen piirretyt vapauden ja vainon rajat täyttyvät taas itkusta ja epätoivosta. Mihin mennä? Mistä ruokaa, vettä, lämpöä?

Leirit kasvavat ja kriisiytyvät.

He kohtasivat erilaisia henkisiä trampoliineja, iloa, epäuskoa ja epätoivoa, luottamusta ja hyväksyntää, ja samanaikaista hengissä pysymisen akuuttia hätätilaa.

He tapasivat mielenosoittajia, poliitikkoja ja poliiseja, katujen miehiä ja kerjäläisiä, rajavartioita ja epätoivoisia pakolaisia.

Ja he ymmärsivät.

”Olemme etuoikeutettuja. Meillä on Suomen passit.”

Jollain rajalla vartijat taputtelivat olkapäälle passeja katsoessaan.

”Ai te olette Suomi-poikia sieltä Ku Klux Klanin maasta.”

Näyttelijät kertovat, miten monesti sai pohtia kansallisuuden merkitystä ihmiselle ja miten väkivalloin piirretyt valtioiden rajat loivat Euroopan, joka avasi Schengen-alueen rajat.

Ja miten vapaasta eurooppalaisesta liikkumisesta on kohta jäljellä enää fiktio.

Sivistys-Eurooppa on vaarassa upota kuin vedellä täyttyvät reikäiset pelastusveneet.

Klockrikenin vaeltava ryhmä kohtasi korruption ja ”synkän Idän”, pimeänpelon ja kauhun, joka syntyy ulkopuolisuudesta, paperittomuudesta.

Sitä ei lievennä taiteilijan installaatio, jossa tuhansista rannalla lojuvista pelastusliiveistä syntyy maastoa merkkaava jättisydän. Euroopan mutaisilla valtateillä tai sotilaiden pyssyineen vartioimilla asemilla eivät pelastus­liivit auta.

Kaikkialla ihmiset tulivat kysymään, keitä vastaan ja kenen puolesta nämä muskettisoturit taistelevat. Yhdessä yritettiin pohtia vastausta.

He kohtasivat todellisuuksia, joissa tunsivat olevansa narrin rooleissa. Totuus tulee esiin luoden uutta todellisuutta, jota vastaan he näyttelevät.

Mitä on tehdä teatteria todellisuudesta, jossa kansat ovat menettäneet toivonsa, he kysyvät.

Eräs näyttelijäntyön ydin kirkastui.

”Kun teemme itsestämme hulluja ja narreja, annamme muille mahdollisuuden olla tavallisia.”

Three Musketeers – East of Vienna on Klockriketeaternin and latvialaisen Ģertrūdes ielas teātrisin yhteistyöprojekti. Suomen ensi-ilta on 2.4. Suvilahdessa Mad House Helsingissä. Teosta esitetään 28.4. saakka Suomessa ja sen jälkeen Latviassa ja Virossa.

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu