rosamerilainen

Kaukana puritaanista

Uuden romaanin julkaiseva Rosa Meriläinen haluaa kritisoidan valtaa hauskasti.

Teksti Veikka Lahtinen Kuvat Annika Pitkänen

On stressaavaa miettiä kysymyksiä Rosa Meriläiselle. En halua kysyä liian tylsiä kysymyksiä enkä myöskään jäädä kiinni valtarakenteita pönkittävistä sanavalinnoista. Hauska puoli kysymysten keksimisessä on, että ei tarvitse pyrkiä sovinnaisuuteen. Meriläinen tuskin kavahtaa.

Rosa Meriläinen on profiloinut itsensä ”ammattikehtaajaksi”. Se tarkoittaa, että hän ei jättäydy tilanteiden tai keskustelujen ulkopuolelle esimerkiksi häpeän takia. Ajatushautomo Hattu, jota Meriläinen pyörittää yhdessä politiikan tutkija Saara Särmän ja toimittaja Johanna Vehkoon kanssa, perustuu paljon juuri tällaisen kehtaamisen filosofian levittämiselle. Julkisuudessa ovat näkyneet muun ­muassa Hatun järjestämät feministiset kiroiluiltamat.

Tänään tapaamme kuitenkin ennen kaikkea siksi, että Meriläinen on kirjoittanut romaanin.

Osteri on historiallinen tarina, joka sijoittuu Pariisiin. Keskushenkilöt ovat osin todellisia, kuten kaupunkiin saapuva lääkäri Axel Munthe, ja osin fiktiivisiä. Osterin teemoja ovat ruumiillisuus, valta, katse ja rakkaus. Mutta miten ihmeessä kansanedustajanakin toiminut valtiotieteilijä ja feministinen aktivisti päätyy tällaisen miljöön pariin?

”On helpompaa kuvitella asioita menneisyyteen kuin nykyaikaan, silloin asiat voi etäännyttää. Muuten olisin päätynyt kirjoittamaan poliittisen pamfletin”, Meriläinen nauraa.

Jos Osteri olisi pamfletti, siinä olisi teesejä aisteista ja ruumiista, siitä, miten oman ruumiin rakastaminen on tärkeä yhteiskunnallinen kysymys ja miten katse on vain yksi aisti muiden joukossa. Nyt nuo samat aiheet tulevat käsitellyiksi fiktion kautta ja osana tarinaa.

”Halusin kuvitella Osterissa naisen, jonka elämässä katse on paljon läsnä, siitä syntyi Victoria Faurén hahmo. Samalla halusin pohtia, miten muiden aistien kautta suhde ruumiiseen voisi olla nautittavampi.”

Meriläinen on kirjoittanut historial­lista fiktiota aiemminkin, Suomen sisällissotaan sijoittuvan romaanin Nainen punainen. Osteri kulkee kuitenkin historiassa kauemmas. Taustatyönä Meriläinen luki muun muassa Marcel Proustin ja Thomas Mannin epookkikuvauksia.

”En kuitenkaan ole kirjallisuus­tieteilijä, joten romaanin muodon saneli se, miten asiat sai parhaiten välitettyä. En pyri mullistamaan kirjallisuutta.”

Meriläinen on etääntynyt entisestä temmellyskentästään, puoluepolitiikasta. Hän sanoo olevansa ensisijaisesti kirjailija.

”Puoluepolitiikan ulkopuolelle jää paljon kulttuurisia asioita, joissa sukupuolijärjestelmän kritiikki on yhtä lailla tärkeää.”

Toisaalta Meriläinen ei pelkää politiikkaa ja puhuu avoimesti siitä, miten esimerkiksi eduskunnan työ- ja tasa-arvovaliokunnassa suuri osa kysymyksistä palautui työn ja pääoman ristiriitaan. Oman kotipuolueensa Vihreät Meriläinen määrittelee osaksi vasemmistoa. Itse Meriläinen sanoo pilke silmäkulmassa olevansa ”vihreästi demarivasemmalla”. Kuten Hatun toiminnassa, myös politiikassa Meriläiselle on tärkeää luoda yhteyksiä ja pitää katto korkealla. Hän ei ole puritaani aatteen suojelija.

”Tampereella vappuna monet vihreät marssivat vasemmiston yhteisessä vappukulkueessa, jossa ovat demarit, vassarit ja kommarit. Minulle siinä kaikessa on kyse hetkellisestä tunnistamisesta, että isossa kuvassa me olemme menossa samaan suuntaan.”

Meriläinen listaa Hatun neljä periaatetta, jotka kuuluvat jokseenkin näin: 1. tehdään ensin, mietitään sitten,
2. anna mennä, 3. se ei ole niin justiinsa ja 4. radikaali hauskuus. Nämä­ ­sloganit koskettavat eri näkökulmista samaa toimintafilosofiaa, jossa keskeistä ovat asioiden konkreettinen kokeileminen ilman turhia epäilyksiä ja epätäydellisyyden hyväksyminen. Myös vakavuuden välttäminen valta-analyysissa on keskeistä.

”Radikaali hauskuus on hauskuutta, joka paljastaa valtarakenteet. Me rakennamme siitä uutta teoriaa. Ei ole radikaalisti hauskaa nauraa saamelaisille, se ennemmin vahvistaa nykyisiä sortavia rakenteita.”

Meriläisen feminismi näkyi julkisuudessa jo 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä hänen kansanedustaja-aikoinaan. Ajatushautomo Hatun kautta Meriläinen on näkynyt taas feministinä. Hän korostaa, että manifestit oikeanlaisesta feminismistä eivät Hattua kiinnosta.

”Riittää, että ihminen ajattelee sukupuolen olevan olennainen tekijä valta-analyysissa, kenenkään aatteen puhtauden vaaliminen ei minua kiinnosta. Olen sen sijaan kiinnostunut feminismin valtavirtaistamisesta ja ilahdun aina, kun joku sanoo julkisuudessa olevansa feministi.”

Meriläisen mukaan feminismi on vasta siirtymässä Suomessa ”nextille levelille”, jolla voitaisiin keskustella siitä, onko joku oikeanlainen feministi. Toistaiseksi ollaan vielä pisteessä, jossa liian harva edes tunnustautuu feministiksi. Samalla kuitenkin tapahtuu koko ajan uusia asioita. Rodullistetun feminismin lisääntynyt näkyvyys Suomessa on Meriläisen mukaan erillinen kamppailu, jossa valkoiset feministinaiset eivät automaattisesti ole hyvien puolella.

”On erittäin terveellistä, että valkoiset feministinaiset joutuvat kokemaan epäluulon siitä, purkavatko vai vahvistavatko he valtarakenteita. Se epäluulo nimittäin kohdistuu feministimiehiin jatkuvasti.”

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu