sointula

Kaikille tuttu salakapakka

Sointula on Joensuun kulttuurikapakka. Asiakaskuntaan on helppo solahtaa, koska keskustelut imaisevat mukaansa naapuripöydänkin.

Teksti ja kuva Pasi Huttunen

Näyttää olevan outoa epämääräisen näköistä porukkaa kun ohi kävelee… sellaisia taiteilija-, luonnonsuojelija-, ikuinen opiskelija -tyyppejä läpeensä”, toteaa joku netissä vastauksena kysymykseen Sointulan asiakaskunnasta.

Vastaaja on aivan oikeassa. Sointulassa käy kulttuuriväki.

”Meillä on aika persoonallinen asiakaskunta”, miehensä Jaakko Latolan kanssa Sointulaa pyörittävä Anita ­Latola tokaisee lämpimästi.

Sointula Joensuussa on kulttuurikapakka sanan varsinaisessa merkityksessä, ja jotkut ottavat sen heti toiseksi kodikseen. Toiset kiihdyttävät ­askeliaan sen kohdalla. Asiakaskunnassa vilisee kustantajaa, teatterilaista, kirjailijaa, runoilijaa, muusikkoa ja tutkijaa. Joskus paikkaa nimitetään vitsaillen salakapakaksi, sillä Sointula ei juuri mainosta missään. Sen ei tarvitse.

Päivittäin käyviä kanta-asiakkaita Latola arvioi olevan kolmisenkymmentä ja viikoittain käyviä toista sataa.

”Vanhempi väki tulee aamusta, sitten on töiden jälkeen pistäytyvät, ja iltaa kohti porukka nuorenee. Täällä käydään kolmessa vuorossa. Väki tulee aina melkein samassa järjestyksessä, ja kaikki tuntevat toisensa”, hän kuvailee.

Kävijöiden kommenteissa nousee kerta toisensa jälkeen esiin paikan keskustelukulttuuri. Eräs mies kiittelee, että Sointulassa voi vain olla. Monissa muissa baareissa ollaan näyttäytymässä.

”Jos itsellä ei olekaan juttuseuraa, niin naapuripöydästä yleensä löytyy joku tuttu tai ainakin mielenkiintoista keskustelua pystyy salakuuntelemaan”, yksi nainen kuvailee.

”Turvallisuus, se huolenpito lähimmäisestä. Sointulassa olen joku, Sointulan ovesta ulos astuttuani vain yksi vanheneva mies”, kuvailee toinen asiakas.

”Ihmiset juttelevat paljon keskenään, niin täällähän sivistyy itsekin koko ajan. Toriparkit ja kaikki mahdolliset käsitellään. Ja henkilökunta saa tai joutuu osallistumaan. Kaikki asiakkaat on niin tuttuja, että niiden kanssa seurustellaan”, Latola sanoo.

Jotain voi päätellä siitäkin, että Sointulassa ei ole koskaan ollut vahtimestaria. Sitä ei Latolan mukaan ole tarvittu, koska järjestyshäiriöitä ei ole ollut.

Sointulan toiminnan kivijalkoja ovat Lulu-klubi ja Kemal Achourbekov. Useimpien vain Kemalina tuntema, Azerbaidžanista kotoisin oleva ja Moskovassa kouluttautunut pianisti on joensuulainen instituutio. Kulttuuriravintola Wanhassa Jokelassa vuonna 1994 aloittanut muusikko on sittemmin jatkanut keskiviikkoisia soittoiltojaan Sointulassa.

”Kemal tarjoaa mahdollisuuden viikon puolivälin nollaukseen. Kemal kun soittaa, en mielelläni juttele, vaan uppoudun musiikkiin ja annan arjen unohtua”, kuvailee Sointulan kanta-asiakas.

Lulu ja ystävät -klubi puolestaan on joensuulaisen Laura Kaljusen käynnistämä, joka toinen tiistai järjestettävä klubi. Kaljunen kutsuu klubille vierailevia artisteja esiintymään kanssaan erilaisten teemojen alla. Hiljattain oli esimerkiksi Neil Young -ilta.

”Kemal ja Lulu-klubi ovat paikan kantavia voimia. Pienimuotoisia esiintyjiä, jotka on vähän persoonallisempia. Lisäksi tarjoutuu paljon esiintyjiä ja niistä valikoimme”, Latola toteaa.

Pian neljä vuotta toiminut Sointula oli alkujaan monille laastari Wanhan Jokelan menetyksen repäisemään haavaan. Jokela oli valtakunnallisestikin maineikas kulttuuriravintola. Kiinteistöstä käydyn kiistan seurauksena ­ovien edessä on nyt laudat, rakennuksen kohtalo auki ja ilmassa paljon katkeruutta ja menetyksen tuskaa. Latolan pariskunta pyöritti Jokelaa, ja monella tapaa Sointula jatkaa sen perintöä.

Sointula tuntui jonkin aikaa korvaajalta, mutta nyt se on vakiinnuttanut asemansa osana kaupungin kulttuuritarjontaa. Latolan mukaan tulevaisuuskin on turvattu. Sukupolven­vaihdos tyttärelle on jo hiljalleen käynnissä.

Kapakkaa käy joka syksy ihmettelemässä uusi sukupolvi opiskelijoita. Heistä osa ottaa sen opiskeluaikaiseksi hengauspaikakseen ja toiset eivät tule toista kertaa.

”Paikkaa pidetään vähän sisäänlämpiävänä, ja sitä se vähän onkin. Mutta toiset on heti kotonaan. Kaupungissa pitää olla erilaisia paikkoja”, Latola sanoo ja kertoo, että ajoittain baaritiskin takana saa toimia sielunpaimenena.

”Ventovieraat saattavat tulla purkamaan läheisen kuolemaa tai avioeroa. Välillä tarinat ovat traagisia. Siinä yrittää vain olla myötätuntoinen.”

Hän painottaa, että kuultuja tarinoita ei kerrota eteenpäin.

Latola muistelee iltaa, jolloin yhdessä pöydässä oli nuoren miehen hautajaisseurue. Toisessa pöydässä oli hääseurue ja kolmannessa juhlittiin seitsemättä lastenlasta.

”Arvaa oliko omituinen tunnelma! Silti ne porukat kävi jotenkin älyttömän hyvin yhteen. Siinä oli koko elämänkaari.”

Ikuisia opiskelijatyyppejä ja maailmanparantajia läpeensä.

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu