bff

BFF

Todella upeeta- elokuva on nostalgiaa 1990-luvun nuorille. Alkuperäinen tv-sarja jää historiaan yhtenä brittiläisen komedian virstanpylväistä.

Teksti Janne Siironen

25 vuotta sarjan alkamisesta Todella upeeta –sarjan kuvaus PR-maailman hyödyttömistä itsensä promoajista on edelleen sietämättömän terävä ja ajankohtainen. Me kaikki tunnemme ainakin muutaman Edina Monsoonin. Tiedät kyllä tyypin.

Äiti, olet vapauttanut itsesi kaikesta vastuusta, elät itseaiheutetusta kriisistä toiseen. Joku laittaa hiuksesi, joku valitsee vaatteesi, joku hoitaa aivosi, joku kertoo mitä sinun pitää syödä, ja kolme kertaa viikossa joku tunkee letkun peppuusi ja huuhtelee sen kaiken ulos.

Niille, jotka eivät tiedä; Todella upeeta kertoo Edina Monsoonista, sarjan käsikirjoittajan Jennifer Saundersin esittämästä rankasti bailaavasta, vanhenevasta PR-naisesta. Eddie on toivoton fashion victim, jonka elämä pyörii erilaisten kotkotusten ympärillä ja jonka ainoa päämäärä on pysyä ikuisesti ”relevanttina” ja coolina. Edinan rikostoveri on melkein katatoniseen tilaan itsensä viinalla säilönyt muotitoimittaja Patsy Stone (Joanna Lumley), joka näyttäisi harvoin tekevän mitään muuta kuin ketjupolttavan. Patsy on ­Eddien paras ystävä, mutta samalla myös tämän suurin manipulaattori.

Patsyn vastavoimana toimii Edinaa valon puolelle kiskova, ylös asti napitettuihin kauluspaitoihin ja seksittömiin slipovereihin mieltynyt Saffron-tytär. Edina on samaan aikaan sekä riippuvainen että loputtoman ärsyyntynyt tästä sarjan ainoasta normaalista henkilöstä. Patsy taas ei peittele vihamielisyyttään, eikä häpeile ilmoittaa, että Saffron olisi pitänyt alunperinkin ”abortoida neulepuikolla”.

Edinan ja Saffyn suhde on klassinen äiti–riiviöteini-kuvaus – käännettynä päälaelleen. Itseasiassa koko ­sitcom sai alkunsa Jennifer Saundersin ja komediapartneri Dawn ­Frenchin sketsistä ”moderni äiti ja tytär”.

Idea jalostaa sketsi sitcom-sarjaksi linkittyi Jennifer Saundersin ja sarjan tuottaja Ruby Waxin tekemiin huomioi­hin 90-luvun alun PR-turhakkeiden älyttömästä maailmasta. Toisin kuin muotimaailman ihmiset ehkä toivovat, Todella upeeta ei ole kunnianosoitus muodin ja mainonnan ammattilaisille vaan pureva satiiri elämänhallintansa menettäneistä aikuisvauvoista, joiden universumi kiertää vain heidän oman, Goalla lävistetyn napansa ympärillä. Sarja kertoo länsimaisista ihmisistä, jotka hokevat mantroja samalla, kun tuhoavat planeettaa.

Haluan neljä valtavaa videotaulua molemmille puolille catwalkia. Ha­luan kuvavälähdyksiä surullisista mutta kauniista lapsista, onnellisista homopareista, iskulauseita kuten ”Maailman terveys”, ”Ei saasteita”, ”Muoti välittää”. Ok, kulta? Ja tulosta tuhansia uusia kutsuja vihreälle, täysin kierrätetylle paperille, ja vie ne taksilla erikseen jokaiselle! Nyt, nyt, nyt!”

Varsinkin parin ensimmäisen tuotantokauden aikana Edina on varsinainen hirviö. Esimerkiksi jaksossa Kuolema edes Edinan isän kuolema ei kykene hetkauttamaan tämän sataprosenttista itsekeskeisyyttä. Jennifer Saundersin käsikirjoitus on armoton eikä missään vaiheessa anna periksi sentimentaalisuudelle. Edina ja Patsy ovat ihan kamalia ihmisiä. Ja silti me rakastamme heitä.

Sarjan yksi viehätys on tietenkin se, että aikuisvauvoina Edina ja Patsy vapautuvat kaikesta poliittisesta korrektiudesta. Samalla he lienevät television historian ensimmäiset ja ehkä pahimmat ”ladettet”. Silti Ab Fab oli aina hieman enemmän kuin vain pelkkä naispuolinen versio ”huonosti käyttäytyvistä miehistä”.

Jos sarjaa tarkastelee analyyttisesti, voi huomata toisenkin kiinnostavan tekijän. Todella upeeta on sarja ilman yhtään ainutta kunnollista heteronormatiivista suhdetta. Esimerkiksi Edinan ex-mies ja Saffyn isä on nykyään suhteessa miehen kanssa. Toisen exän puoliso on samalla tämän lastenhoitaja. Saffronin miehellä taas on useam­pia vaimoja. Edinan oma suhtautuminen miehiin on välinpitämätön tai parhaimmillaankin lähinnä puberteettinen. Patsylle miehet ovat käyttötavaraa. Itseasiassa Patsy on ollut itsekin mies; hän vaihtoi sukupuolta parin vuoden ajaksi 1970-luvulla, kunnes ”se vain tippui pois”.

Onkohan yksikään naisten tähdittämä tv-sarja koskaan pyörinyt vähemmän miesten ympärillä kuin Ab Fab? Jollain radikaalilla tavalla Jennifer Saunders on onnistunut kirjoittamaan naisista komedian, joka ei harvinaista kyllä perustu mitenkään sukupuolten välisiin suhteisiin. Sarjan 39 osasta Edinan romanssia käsitellään tasan yhdessä osassa.

Toki sarjassa on miehiä, mutta he ovat statisteja, tylsiä könttejä tai sitten homoja, jotka saavat sarjassa synninpäästön koska Edinan mukaan ”homomiehet rakastavat minua” ja ”kaikki ystäväni ovat homoja”. Pojalleen Sergelle Edina julistaa, että tämän ho­mous on ”ehkä maailman paras tekosyy olla olematta tylsä”.

Sarjan ainoa pikkuruinen pisara tunteellisuutta on varattu juuri naisten väliselle ystävyydelle.

Darling, olet upea, ihana yksilö… ja muista, minä olen tuntenut sinut kauem­min kuin tyttäresi, ja kaikki mitä teet on ok minulle. Sinä olet paras ystäväni, kultaseni. Voinko ottaa auton?

Poikaystävät, aviomiehet, tyttäret, äidit, isät, lapsenlapset ja kaikki muu on toissijaista; lopulta jäljelle jää vain se bestis.

Todella upeeta -elokuva teattereissa 19. elokuuta.

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *