02_Jaana_Kivi

Arvovalintoja pelon ja journalismin välillä

Kuva Ville Sivonen

”Tein kompromissin pelosta.”Näin sanoi Ruber Stiller saadessaan Ylen sisällä kirjallisen varoituksen ja kohdatessaan jälkeen pelkonsa työn menettämisestä. Ylen johto ilmoitti maanantaina, ettei Juha Sipilän mahdollista esteellisyyttä Terrafame-asiassa saa käsitellä Pressiklubissa lainkaan. Samaan aikaan A-Studion juontaja Susanne Päivärinta hiillosti kunnioitettavasti päätoimittaja Atte Jääskeläistä Ylen journalistisista linjauksista; saanko minäkin nyt kirjallisen varoituksen tai myöhemmin potkut?

Lisäksi Päivärinta nosti esiin, että entiselle Ylen politiikan toimituksen päällikölle, Pekka Ervastille, on maksettu siitä, että hän jopa uhkasakon uhalla vaikenee Ylen sisäisistä sensuurikäytänteistä ja juttujen hyllytyksistä. Ervasti itse kommentoi asiaa sanoin: ”Juttuja on hyllytetty ja sensuroitu ja toimittajille on annettu varoituksia erityisesti tämän hallituksen aikana.”

Pelolla on paljon valtaa; sen varjolla ne kenellä on valta hallitsevat niitä kenellä ei ole samanlaista valtaa, jos on valtaa ollenkaan. Suomalaisessa sananvapauteen nojaavassa journalismissa ei pitäisi olla työympäristöä, jossa hallitaan pelolla. Tämä on perustavanlaatuinen asia, mutta se on hautautunut jonnekin toimituksellisten arvolinjausten ryteikköön. Pelko on nähtävästi rakenteellinen osa suomalaista journalismia. Toiset kohtaavat sen, toiset eivät.

Kuten Ervastikin toteaa, poliitikot painostavat toimittajia aina, mutta eri asia on, taipuuko toimituksen johto painostukseen. Ikävin seuraus on, jos toimittajien itsensensuuri lisääntyy pelon vuoksi, kun johto antaa sanoillaan ja teoillaan ymmärtää yksittäisten toimittajien toimivan väärin.


En ole aivan
yhtä maineensa veroinen kuin Stiller, mutta olen minäkin pelännyt. Ja olen myös syyllistänyt itseäni; pelännyt ja pohtinut, mitä olen tehnyt väärin, ja todennut, ettei kumpikaan tie näistä ole oikea. Sain aikoinaan varoituksen ”poliittisesti värittyneestä kirjoittelusta” ollessani Ylen toimittaja vielä vuonna 2013. Aiemmin olen kertonut asiasta Kansan Uutisissa (2014), Luokkavallan vahtikoirat -kirjassa (2016) sekä Tiellä sananvapauteen -julkaisussa (2016). Jutussani käsittelin kriittisesti vapaakauppasopimuksia ja niiden seurauksia. Jääskeläinen on kommentoinut vuosia myöhemmin, ettei jutun sävy ollut sopivaa: ”Siinä on otettu Ylen nimiin kiistanalaisessa aiheessa tulkintoja, jotka voidaan perustellusti väittää vääriksi tai värittyneiksi.”

Kun sain varoituksen, kysyin miksi? Ylessä vastattiin, ettei osata sen tarkemmin määritellä, mutta kai se liittyy kolumbialaisiin siemenviljoihin? Minun korvissani tämä varoitus oli perusteeton. Pohdin sitä, millä kyseisen aihealueen tietämyksellään Jääskeläinen voi todeta tulkinnat perustellusti vääriksi, ellei sitten ole itse luovuttanut journalistista tulkintavaltaansa päätoimittajana toimituksen ulkopuolelle? Ottaen huomioon, kuinka vaikea aiheesta oli saada tietoa, eikä siitä oltu juurikaan aiemmin kirjoitettu, varsinkaan Ylessä.

Jutun kirjoittamisen jälkeen selvisi, että artikkelissani oli epätarkkuuksia, joita oli syytä hioa ja oikoa. Kaikkia oikomisen syitä ei perusteltu minulle asianmukaisesti. Yksistään pelkkä oikaisujen tekeminen ei saisi johtaa sellaiseen kohteluun, mitä sain Ylessä osakseni. Artikkeliin liittyvät mahdolliset epäselvyydet olisi pitänyt hoitaa asiallisesti ja kunnioittavasti hyvää journalistista tapaa noudattaen, joka ei nyt talon sisällä toteutunut lainkaan.

Juttu aiheutti ulkopuolista painetta Monsantoa ja geenimanipulointia lobbaavien tahojen puolelta, ulkoministeriöstä ja Alexander Stubbin kansliasta. Kyse oli koko ajan kiistanalaisesta aiheesta, jossa yhteen ottivat tietoa keränneet lähteeni sekä poliittisia intressejä ajavat tahot. Ulkopuolisen paineen ja yksittäisen toimittajan ammattitaidon välillä Yle teki omat johtopäätöksensä ja arvovalintansa, ja minä sain varoituksen.

Varoituksen antoa edelsi keskustelu, ja myöhemmin vielä puhelinkeskustelu, joiden sisällöt jättivät minuun journalistina jäljet. Yleä kiinnosti erityisesti tietää haastattelemani Suomen Akatemian tutkijatohtori Markus Krögerin mahdollisista vasemmistolaisista taustoista sekä myös minun omat kytkökseni vasemmistoon. Krögerillä ei käsittääkseni kytköksiä ollut, ja mitä väliä, jos olisikin. Se ei vähentäisi hänen tutkimustyönsä arvoa, tai arvoa legitiiminä lähteenä. Myöskään minulla ei ole henkilökohtaisia kytköksiä yhteenkään poliittiseen puolueeseen tai edes nuorisojärjestöön. Mutta jos olisi, millaiset kytkökset vähentäisivät minun legitimiteettiäni? Tuntui eettisesti väärältä joutua todistelemaan työnantajalleen millaisen arvomaailman takana seison journalistina. Ja ennen kaikkea, miksi tätä edes kysytään ja millaisten juttujen parissa työskenteleviltä toimittajilta tätä kysytään? Entä miten tämä menee yksiin yleisesti hyväksytyn journalismin etiikan ja käytänteiden kanssa?


Toimituksellinen
esimiestyö ei ole yhtä kuin sensuuri. Harvemmin kukaan yksittäinen esimies haluaa journalisteilleen muuta kuin taata heidän työnsä turvallisuuden ja sananvapauden. Kuitenkin muutama asia kirkastui tuossa hetkessä, eikä niitä voi enää kumota. Jos ulkopuolelta tulevat tekijät johtavat sisäiseen paineeseen, jonka seurauksena joku toimituksen jossain esimiestasoa alemmalla tasolla kärsii ja saa esimerkiksi perusteettoman varoituksen, tai juttuja hyllytetään tai muokataan ilman kunnollisia perusteluja, se on toimitustyön sensurointia painostuksen avulla. Se on painostusta, jolla vaikutetaan journalistin työhön toimituksen sisällä. Se on jotain, missä journalistista koskemattomuutta ja legitimiteettiä painetaan painostuksella alas. Mikään ei pyyhi pois tällaista kokemusta, eikä mikään sitä enää muuta toiseksi.

Jääskeläinen on vakuuttunut, että kohu vahvistaa uskoa siihen, että Ylen uutis- ja ajankohtaistoimintaa johdetaan vastuullisesti, johdonmukaisesti ja pyrkien kohti totuutta.

Tällä hetkellä asia ei näyttäydy ainakaan minulle aivan tässä valossa. Päätoimittajatasoiset journalistiset arvolinjaukset ovat tällä hetkellä yhtä absoluuttisen kyseenalaistamattomia kuin Mooseksen kivilaatat; ja niitä perustellaan journalistin ohjeilla, joiden noudattaminen vaikuttaa olevan epäselvää jopa Moosekselle itselleen. Selvää on, että aina eri intressitahot pyrkivät vaikuttamaan siihen miten heistä puhutaan tai mitä paljastetaan. Jos näille päätetään kumartaa tavalla tai toisella, se on aina pois jostain arvoista kuten sananvapaudesta, riippumattomuudesta, tasa-arvosta tai kriittisestä journalismista. On yksinkertaisesti väärin ja epäoikeudenmukaista, että yksittäiset toimittajat laitetaan kärsimään johdon tekemistä arvovalinnoista.

Jaana Kivi

Juttua korjattu 3.12.2016 kello 12.15 ja tarkennettu Kiven kirjoittaman jutun sisältäneen epätarkkuuksia, vaikkakaan ei asiavirheitä.

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja:

3 vastausta artikkeliin ”Arvovalintoja pelon ja journalismin välillä”

  1. Atte Jääskeläisen poliittiseen hegemoniaan joustavasti sopeutuvalla ”journalismilla” on pitkä historia.
    Harri Nykänen kirjoittaa muistelmissaan LIKAINEN HARRI, 20 vuotta Erkon renkinä (2015) Atte Jääskeläisestä, joka oli Hesarin taloustoimituksen esimies (1995-2001). ”Jääskeläisen osoittama sokea tai laskelmoiva tottelevaisuus oli sekin tyypillistä monille HS.n esimiehille. Hän olisi voinut ilman pelättävää panna uutisen lehteen. Se tosin olisi saattanut hidastaa uralla etenemistä talon sisällä.” Nykänen oli tehnyt jutun liikemies Veikko M. Vuorisesta Suomen Asiakastieto oy:n julkaiseman kirjasen ”Suomen riskiyritykset” perusteella. Matti Ahteen junailemat Veikkauksen kioskien kaupat Veikko M. Vuorisen kanssa aiheuttivat Veikkaukselle miljoonatappiot. Mutta lehden johdon päätöksellä Vuorisesta ei saanut kirjoittaa. Lainaus on kirjan sivulta 259.

  2. Onko hyvää lehtimiestapaa nimittää selviä virheitä artikkelin korjauksissa ”epätarkkuuksiksi”?

    Näin on mielestämme tapahtunut tuossa yllä olevassa artikkelissa ”Arvovalintoja pelon ja journalismin välillä”, jossa on lopussa lisäys:

    ”Juttua korjattu 3.12.2016 kello 12.15 ja tarkennettu Kiven kirjoittaman jutun sisältäneen epätarkkuuksia, vaikkakaan ei asiavirheitä.”

    Yhdistyksemme on nimittäin niiden alkuperäisten oikaisuesitysten (tai -vaatimusten) esittäjä. Meitä luonnehditaan tuossa artikkelissa ”Monsantoa ja geenimanipulointia lobbaavina tahoina”.

    Yhdistyksemme osoitti, että mm. näillä keskeisillä lauseilla Kiven alkuperäistekstissä ei ole todellisuuspohjaa (lauseiden numerointi lisätty):

    (johdantolause:) ”Yhtenä esimerkkinä toimii Yhdysvaltojen ja Kolumbian välinen elokuussa voimaan astunut vapaakauppasopimus, jonka yhteydessä yhdysvaltalaiselle monikansalliselle Monsanto-korporaatiolle annettiin laaja patentointisuoja geenimuunneltuihin viljelyssiemeniin.
    (1.)Samalla Kolumbian maatalouslakia muutettiin niin, että kaikki muut siemenkannat luokiteltiin epähygieenisiksi ja vaarallisiksi.
    (2.)Tämän seurauksena Kolumbian paikalliset siemenviljat julistettiin laittomiksi ja määrättiin tuhottaviksi.
    (3.)Elokuussa voimaan astuneen vapaakauppasopimuksen mukaan määriteltiin, että ainoastaan Monsanton patentoimia geenimuunneltuja siemenlajikkeita sai enää myydä ja kasvattaa.
    (4.)–Elokuussa poliisit laitettiin kolumbialaisten pienviljelijöiden tiloille ja kymmeniä tuhansia tonneja siemenviljaa poltettiin.
    (5.)Syntyi mielenosoituksia ja viimein presidentin oli kumottava uusi säädös ja sallittava jälleen kotimaisten siementen käyttö, kertoo Suomen Akatemian tutkijatohtori Kröger.”

    Lauseet 1-3 edellyttäisivät, että Kolumbian laeissa, asetuksissa tai muissa päätösteksteissä, tai vapaakauppasopimuksen teksteissä olisi pykälä, kohta tai edes jokin maininta asiasta. Mitään tällaisia ei ole kuitenkaan löytynyt.

    Kohta 4. on myös yhteydessään epätosi, koska siinä yhteydessään se väittää, että siementen tuhoaminen olisi liittynyt siihen, että ne eivät olleet Monsanton siemeniä.

    Yksi (1) laittoman sertifioimattoman siemenen takavarikko maassa tehtiin. Kolumbiassa on voimassa sama laki kuin Suomessa, vain sertifioidun siemenen markkinointi on sallittua. Takavarikko tapahtui lisäksi torilla, eikä viljelijöiden tilalla, ja määrä oli pikemminkin tonneja kuin kymmeniätuhansia tonneja.

    Kyse oli laittomasta ja terveydelle vaarallisesta riisistä. Riisin siemenkauppa on Kolumbiassa 100%:sesti kotimaisten siementuottajien käsissä, eikä Monsantolla ole edes myynnissä GMO-riisiä.

    Kohta 5. edellyttäisi myös olemassaolevaa presidentin päätöstä. Sellaista ei tietystikään löytynyt, koska kotimaisten siementen käyttö oli koko ajan ollut sallittua, erityisesti maatiaissiementen.

    Yrityksenä muuttaa kyseistä virheellistä uutista, Kivi aikanaan korvasi sanan ”Monsanto” ilmauksella ”yhdysvaltalaiset monikansalliset yhtiöt”. Asia ei sillä tullut yhtään todemmaksi, ks. kopio oikaisuesityksemme jatko-osasta:

    http://tuottavamaa.org/forum/index.php?topic=75.msg4742#msg4742

    (Huom. se, että Jaana Kivi ja myös Markus Kröger ovat sen jakelussa mukana!)

    Itse asiassa tuo johdantolausekin on harhaanjohtava, koska ko. sopimuksessa ei annettu Monsantolle tai muille yhdysvaltalaisille monikansallisille yhtiöille mitään erityisoikeuksia, vaan siinä ilmoitettiin, että noudatetaan kansainvälistä UPOV-siemensopimusta. Sen sopimuksen on muuten Suomikin ratifioinut.

    YLE:n uutiseen tehtiin perusteellisia korjauksia. Se on nykymuodossaan linkattuna tuosssa blogiartikkelissakin, mutta tässä nyt uudelleen: http://yle.fi/uutiset/3-6948616
    YLE kuitenkin dokumentoi muutoksensa hyvin ylimalkaisesti. Tuota linkattua artikkelia voi nyt verrata näihin tässä puheenvuorossa dokumentotuihin alkuperäisiin väitteisiin.

    Niinpä on tuossa yhteydessä aikamoista puhua ”epätarkkuuksista”. Nuo ovat ilmiselvästi asiavirheitä.

    Emme ymmärrä, miksi Kivi haluaa nyt avata tämän vanhan, selvästi ”hävityn” asian, vaikka ei ole edes löytänyt siitä mitään lisäaineistoa. Rohkaistuiko hän siitä, että artikkelissa mainitun kirjan tekijät nielivät sellaisenaan hänen tulkintansa asiasta?

    Me olimme jo lähes unohtaneet asian, tulkinneet sen ”tekevälle sattuu” -linjalla, emmekä siis itse ole sitä enää esille tuoneet. Mutta tähän juttuun (ja Kansan Uutisten vastaavaan tarinaan) oli nyt pakko reagoida.

    Niinpä tuo artikkeli, korjauksineenkaan, ei (ainakaan noilta kuvaamiltamme osin) palvele sananvapautta tai hyvää lehtimiestapaa, vaan Kiven tarvetta todistella, ettei hän oikeasti koskaan ole erehtynyt.

    Emme oikein pidä siitä, että meitä kutsutaan ”Monsanton lobbareiksi”, eli sen maksetuiksi avustajiksi, palkatuiksi kätyreiksi, kuten nyt myös Voima-lehdessä tehdään. Yksinkertaisesti siksi, koska se ei pidä lainkaan paikkaansa.

    Sen sijaan mieluusti meitä voi kutsua geenimanipulointia ”lobbaaviksi”, eli sitä asiaa kannattavaksi ja edistämään pyrkiviksi, koska sitä olemme koko yhdistyksemme olemassaolon aikana avoimesti olleet.

  3. Kiinnostava kolumni, mutta miksei kirjoittajan nimeä ole mainittu? ”Kirjoittanut VOIMA” on korjauksen arvoinen epätarkkuus minä-muodossa kirjoitetussa tekstissä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *