Saarioisten pizzoja Valkeakosken tehtaalla.

Vakuumipakattu possuidyllimme

 

Keltaiseen ryijyyn ja liiviin pukeutunut pörrötukka leikkelee yrttejä hassuissa laseissa ja hymyilee tyhmästi, kun topakka raskaana oleva nainen tulee puhuttelemaan. ”Kulta, mä olen kohta kolme vuotta syönyt noita sun fennoperäisiä yrttikeittoja ja… Veri kiertää ja iho on hyvä. Nyt mä haluan oikeeta ruokaa.” Saarioisten suomalaisesta lihasta valmistetut Balanssi-ateriat läväytetään ruutuun. Loppuu ne hippien trenditemppuilut ja aletaan syödä kunnon ruokaa. Oikeaa ruokaa, lihaa, niin kuin aina on tehty. Prässättynä, vakuumipakattuna ja muovipaketista.

Modernissa maailmassamme esiintyy jatkuvasti uusia villityksiä ja muoti-ilmiöitä, vaikkapa nyt kasvissyönti. Halutaan olla eettisiä tai terveellisiä ja aloitetaan erikoisruokavalio: Kieltäydytään lihasta. Ihminen on kautta aikain metsästänyt eläimiä ravinnokseen. Jos marjojen ja kaarnan sekaan sai välillä metsästettyä hirven tai vaikka rusakon, ei varmastikaan ollut montaa, joka eettisistä syistä olisi kieltäytynyt syömästä ja tyytynyt mutustelemaan puolukanvarpuja.

Lihan kulutus kasvaa koko ajan, ja sen tuotanto lisääntyy. Vuonna 2014 suomalainen söi keskimäärin 76,6 kiloa lihaa. Tämä on kolminkertainen määrä verrattuna lihan kulutukseen kuusikymmentä vuotta sitten. Lihaa on joka sorttia tarjolla, ja siitä saa valmistettua monia tuttuja, helppoja ja herkullisia reseptejä. Hampurilainen on kätevä eväs, jonka saa kolikolla ja voi syödä vaikka samalla kun juoksee bussia kiinni. Kuivalihaa saa ostettua pussissa leffaevääksi, ja joulunaikaan pistetään oikein kunnolla ranttaliksi ja kasvatetaan possut suoraan roskikseen. Sehän on kuitenkin pieni hinta siitä, ettei kukaan jää ilman kinkkua, joka nyt, sanomatta selvää, kuuluu perinteisiin.

Lihan terveellisyydestä ihmisen ruokavaliossa on alettu kiistellä vasta lähivuosikymmeninä, ja tälle on syynsä. Vasta vähän aikaa lihaa on käytetty niin ylenpalttisesti kuin nykyään. Ihminen on aina ollut sekasyöjä, mutta ennen kuin maatalous lähti jylläämään, suuri osa ravinnostamme koostui muusta kuin lihasta. Kasvissyöntiä eettisistä syistä on tiettävästi ollut lännessä vähintään antiikin Kreikasta asti, idässä vielä aikaisemminkin. Koskaan lihan syömiseen ei ole kuitenkaan liittynyt yhtä suurta moraalista kysymystä kuin nykyään.

Monikaan kasvissyöjä ei perustele valintaansa kieltäytyä lihasta sillä, että vastustaisi eläinten tappamista ravinnoksi. Usein kysymys on nimenomaan siitä, etteivät he koe eläinten kasvattamista täyteen ahdetuissa pimeissä halleissa ja niiden pumppaamista kasvuhormoneilla omaan moraalikäsitykseensä sopivaksi. Miksi se on extremeä? Miksi on normaalimpaa napsia eläimen palasia välipalaksi kuin kieltäytyä syömästä niitä kokonaan?

Saarioinen ei ole toki ainoa, joka markkinoi vakuumipakattuja lihavalmisteitaan ainoana ”oikeana ruokana”. Esimerkiksi leikkele- ja makkarafirmojen mainokset pursuavat maalaisidylliä ja murretta puhuvia pulskia miehiä, jotka kertovat ylpeinä työstään isoisoisänsä omin käsin rakentamalla maatilalla, jossa lehmät laiduntavat ja sikoja rapsutellaan. Niin kaukana kuin noista ajoista olemmekin, ja kuinka kaukana totuudesta nämä mielikuvat ovatkin, tuntuu, kuin uskoisimme tähän vieläkin. Osaamme nauraa vanhoille tupakkamainoksille, joissa tupakoinnin kerrotaan parantavan terveyttä ja lisäävän viehätysvoimaa, mutta lihatehtaiden possuidyllit uppoavat edelleen.

”Niin kuin on aina ollut.” Saarioisten lihamakaronilaatikkoa uunituoreena.

Vaikka tekisikin päätöksensä puhtaasti terveydellisin perustein, kasvissyönti ei ole samanlainen valinta kuin se, mitä urheilulajia alkaa harrastaa tai minkälaisia elokuvia haluaa katsoa. Kasvissyönti nähdään identiteettikysymyksenä, ja lihan- ja kasvissyöjät ovat perustavalla tavalla erilaisia. Kasvissyöjät ovat niitä massasta poikkeajia, niitä, jotka haluavat välittää jonkun viestin. Ehkä olla parempia kuin muut. Ne ovat niitä hippejä ja trendien mukana viilettäjiä, jotka haluavat näyttää muille jotain valinnallaan.

Tätä käsitystä vahvistetaan koko ajan mainoksilla. Liha on äijille, se on suomalaista ja hyvää. Lihaa brändätään jatkuvasti luonnolliseksi ja normaaliksi. Kasvissyönti sisältää viestin, lihansyönti ei. Lihan syömisen luonnollisuus säilyi mielessämme samalla, kun se muuttui epäluonnollisemmaksi kuin koskaan.

Liha on länsimaissa alusta asti läsnä, kyseenalaistamatonta ja normaalia. Niin normaalia, ettemme tiedä tai halua tietää, mistä se tulee. Moni kauhistelee teurastamotarinoita ja sikatehdaskuvia, ja sulkee ne pois mielestään. Kuinka moni meistä haluaisi kananugetteja työskenneltyään kuukauden esimerkiksi lajittelemassa tipuja liukuhihnalta laareihin? Kuinka moni meistä hyväksyisi nykyisen lihateollisuuden, jos se tulisi nyt, yllättäen nykyisessä muodossaan korvaamaan vanhanajan maatilat? Kuinka monen mielestä se olisi normaalia?

Kyllä lihateollisuus pienet aplodit ansaitsee. Moni haluaisi ehkä lopettaa lihansyönnin, mutta pitää sitä liian vaikeana. Äiti on aina tehnyt lihapullia, lihamakaronilaatikkoa ja kanakastikkeita. Millä ne pitäisi ryhtyä korvaamaan? Kasvissyöjäksi alkaminen vaatii vaivaa ja aikaa, ehkä rahaakin. Emme me syö lihaa näin paljon, koska tarvitsisimme sitä. Me syömme lihaa niin paljon kuin sitä on tarjolla, ja niin kauan kuin se on halpaa ja helppoa.

Toki asiaa helpottaa sekin, ettei meitä syyllistetä lihan syömisestä. Se on normi, ja telkkarissakin sanottiin että niillä possuilla on ihan hyvä olla. Ja sittenhän on tietenkin vielä maa- ja metsätalousministeriön tukema possupedia, josta löytyy reseptejä ja epäilemättä täysin puolueetonta tietoa lihan terveellisyydestä. Niin että hipit syököön pupunruokaansa, meille tavallisille on aina tarjolla sydänmerkillä varustettuja kotimaisia sekalihaherkkuja. Suoraan kylmähyl- Siis omasta maasta.

Kommentoi Facebookissa

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja: