Teksti Mikko Pihkoluoma

Victoria aiheuttaa matkakuumetta ja on taatusti yksi syyskuun Rakkautta ja anarkiaa –festivaalin puheenaiheista. Yhden yön aikana Berliinissä tapahtuva elokuva vangitsee täydellisesti metropolin sykkeen ja loputtomalta tuntuvan yön, jossa mitä tahansa voi tapahtua. Juonikuvio on yksinkertainen: Victoria tapaa kadulla poikaporukan, jonka houkuttelemana hän lähtee jatkoille. Pikkuhiljaa pojat paljastuva pikkurikollisiksi, mikä antaa pahaenteisen leiman yön jatkosuunnitelmille.

Juoni onkin ainoa yksinkertainen asia elokuvassa. Victoria on kuvattu yhdellä koko elokuvan kestävällä otolla, mikä luo täysin omanlaisensa tunnelman. Etäisiä esikuvia voisivat olla Gaspar Noén Irreversible tai Tarantinon Jackie Brown, jossa puhutaan paljon ennen kuin mitään alkaa tapahtua. Ja Victoriassa myös tapahtuu paljon, mutta se erottuu muista rikoselokuvista juuri siksi, että henkilöhahmoihin ehtii tutustua ennen kuin panokset kovenevat.

Juonettomuutta piisaa myös David Gordon Greenin hienossa draamassa Manglehorn, jonka pääosassa loistaa pitkän tauon jälkeen Al Pacino. Hän näyttelee erakoitunutta lukkoseppää, joka säilöö ikivanhan exänsä kirjeitä kassakaapissaan, hoivaa kissaansa ja keskittyy depressiivisten tarinoiden kertomiseen. Valoa tunnelin päässä tarjoilee pirteä pankkivirkailija (Holly Hunter). Useita vahvaluontoisia miehiä näytellyt Pacino esittää Manglehornissa poikkeuksellisesti nuhjuista pienkaupungin pienyrittäjää. Sivuroolissa loistaa Spring Breakersin ohjaajana parhaiten tunnettu Harmony Korine.

Jason Schwartzman ei ole aivan uusi Pacino, mutta elokuvassa Listen Up Philip hän näyttelee upeasti nuorempaa versiota samanlaisesta tylystä persoonasta. Elämänsä risteyskohdassa raha- ja naishuoliaan setvivä Philip on ylimielinen kriitikkojen suosima newyorkilainen kirjailija, joka ottaa vastaan neuvoja vanhemmalta kollegaltaan (Jonathan Pryce).

Elokuvan ohjanneelta Alex Ross Perryltä on pisteliään Listen Up Philipin lisäksi festivaalilla näytillä toinenkin elokuva. Queen of Earth on kokeellisempi tarina kahdesta pitkäaikaisesta ystävästä (Elizabeth Moss ja Katherine Waterston), jotka lähtevät mökkiretkelle setvimään välejään. 31-vuo­tiasta ohjaajalupausta kannattaa pitää silmällä, sillä molemmat elokuvat ovat erinomaisia, vaikka tyyliltään hyvin erilaisia.

Festivaalin visuaalisesti hypnoottisimpiin elokuviin lukeutuu Aki Kaurismäen luottokuvaaja Timo Salmisen kuvaama ja Lisandro Alonson ohjaama Jauja, jossa Viggo Mortensen etsii tytärtään unenomaisissa maisemissa.

Taiwanilaisohjaaja Hou Hsiao-­hsien sai tänä vuonna Cannesin elokuvajuhlilla parhaan ohjaajan palkinnon. The Assassin on niinikään lyyrisen kaunis ja hypnoottinen elokuva, joka sijoittuu 800-luvun Kiinaan. Yinniang (Shu Qi) palaa kotiseudulleen Weiboon, jossa hänen on määrä salamurhata serkkunsa (Chang Chen). Toisin kuin Jaujassa, Houn elokuvassa ei ole surrealistisia epäselvyyksiä, mutta se vaatii silti tarkkaavaisuutta. Houn hidastempoinen rytmi tekee suuren vaikutuksen, jos sille antautuu. Wuxia-elementtejä sisältävä The Assassin muistuttaa enemmänkin hidastempoista länkkäriä, jossa omapäisellä naistappajalla alkaa omatunto kolkuttaa.

Rakkautta ja anarkiaa on fiktion ohella myös dokumenttielokuvien juhlaa. Tänä vuonna niistä ehdottomasti kiinnostavin ja avartavin on tanskalaisdokumentti Warriors From the North, jossa haastatellaan Somalian sisällissotaan Pohjoismaista värvättyjä nuoria miehiä ja heidän omaisiaan. Yksi heistä puhuu kameralle sujuvaa suomea eikä tiedä, aikooko hän koskaan palata nykytilanteen tukaluudesta huolimatta. Syitä lähtöön on monia, mutta haastateltujen menneisyys on ollut yhtä ajelehtimista ja epätoivoa. He ovat nuoria, joilla ei ole mitään menetettävää. Dokumentin voima on siinä, että se paljastaa sekä rekrytoinnin laskelmoivuutta että sotilaiden inhimillisiä puolia.

Siihen nähden, ettei Venäjä virallisesti käy sotaa Ukrainassa, sieltä palaa yllättävän paljon venäläissotilaiden ruumiita. Cargo 200 purkaa Venäjän läsnäoloa Ukrainassa sotilaiden äitien oikeuksia ajavan järjestön avulla. Kiihkottoman dokumentin kautta selviää toisinajattelijoiden vaino ja rutkasti todisteita venäläisen sotakaluston käytöstä.

Festivaalin dokumenttien parhaimmistoon lukeutuu yllättäen myös suomalaisväriä sisältävä Vierailu, jonka on kuvannut suomalainen Heikki Färm ja ohjannut tanskalainen Michael Madsen. Filosofisen pohdiskelevassa dokumentissa kuullaan asiantuntijoiden spekulatiivisia arvioita siitä miten maapallon ulkopuoliseen kontaktiin reagoitaisiin. Katse kääntyy ihmismieleen. Haastateltavista huokuva vieraaseen kohdistuva pelkomieliala on kuin ajankuvaa Eurooppaa vaivaavasta äärioikeiston liikehdinnästä.