Acton, artikkelikuva

Taiteen muukalaiset

Graffititaiteilijat ovat taidemaailman outsidereita, eikä alan rakenteista ole oikein löytynyt heille omaa paikkaa. Kunnes nyt, ehkä.

Kaikilla uusilla taidemuodoilla on aina ollut omat vaikeutensa löytää paikkansa alan kentällä. Yksi kipupiste, missä tämä näkyy, ovat apurahahakemukset. Apparin hakijan täytyy ruksittaa hakemukseen sen, mihin kaatoluokkaan hänen tuotantonsa kuuluu, ja sopivan vaihtoehdon puuttuessa piirtää ruksi ”muu”-ruutu.

”Muu” ei ole ongelmaton paikka, ja vuonna 1987 joukko taiteilijoita perusti Taiteilijayhdistys Muun, koska he olivat juuri näitä muita. Ulkopuolisia. Joukossa oli muun muassa video-, performanssi-, valo- ja äänitaiteilijoita. Sittemmin maailma on muuttunut, ja apurahahakemuksiin on ilmestynyt omat ruudut myös monille muulaisille. Tämä ei kuitenkaan ole vähentänyt Muun tarpeellisuutta. Nyt Muun katon alle on löytänyt tiensä myös graffititaiteilija Marko Saarelainen, eli Acton.

”Tutkin asiaa melko pitkään ennen kuin hain Muuhun. Omassa esittelyssään Muu kertoo, että sen alaan kuuluu muun muassa muu esittävä ja muihin lokeroihin kuulumaton kuvataide. Sehän kuulostaa juurikin graffitilta, joka on kuvataiteen lisäksi ehdottomasti performanssia”, Saarelainen kertoo. Saarelainen on maalannut graffiteja taiteilijanimellä Acton 25 vuoden ajan – aluksi luvattomiin paikkoihin ja sittemmin luvallisiin.

”En minä oikeasti uskonut, että hakemus menisi läpi. Graffiti on edelleen kuuma peruna ja hain pelkästään graffiti-CV:llä. Tämä oli ihan harkittua – graffitista ei Suomessa ole oikeastaan koskaan puhuttu taiteena, ja haluan muuttaa tämän.”

Kaikista puhdasverisimmän graffitimaalarit rajaavat hahmotkin graffitin ulkopuolelle. Aidossa graffitissa saisi olla ainoastaan kirjaimia. Ja luvaton pitäisi olla. Näillä vaateilla Acton heittää vesilintua.
Kaikista tiukimmat graffitimaalarit rajaavat hahmotkin graffitin ulkopuolelle. Aidossa graffitissa saisi olla ainoastaan kirjaimia, ja luvaton pitäisi tietysti olla. Näillä vaatimuksilla Acton heittää vesilintua.

Taiteilijajärjestöissäkin vaikuttavat graffititaustaiset ovat usein siellä enemmän perinteisen kuvataiteilijan roolissa.

”Kuvataiteilijahan myydään yleisölle tarinan kautta, ja se graffititausta voi olla tarinan kannalta jännittävää, vaikka se ei teoksissa oikeasti millään tavalla näkyisikään. Osana tarinaa se voi tehdä taiteilijasta hieman vaarallisemman tuntuisen ja sitä kautta kiinnostavamman.”

Vaikka lähentymistä on tapahtunut, niin taidemaailman ja graffitin kohtaamisessa on omat vaikeutensa. Kuvataidemaailma on pohjimmiltaan äärimmäisen elitistinen ja graffiti äärimmäisen epäelitistinen, jopa rahvaanomainen. Näiden yhdistäminen ei välttämättä ole mahdollista, mutta sehän ei estä yrittämästä.

”Eiväthän ne välttämättä sovi yhteen, ja olen siihen henkisestikin varautunut. Ja varmasti siitä jossain vaiheessa jotain konflikteja tulee.”

Osa establishmenttia. Tästäkös se kapinallisuuden liudentuminen lähtee? Tuskin.
Taiteilija ja taideteoksensa, osa establishmenttia. Tästäkös se kapinallisuuden liudentuminen lähtee? Tuskin.

Parhaillaan monet taidemuseot ottavat ensiaskelia graffitin suuntaan, ja Make Your Mark Gallery on tehnyt hartiavoimin töitä rakenteissa. On kuitenkin myös tekijöiden itsensä vastuulla puskea rakenteisiin eikä pelkästään odottaa kotona, että rakenteet tulevat kutsumaan mukaan. Tätä vaikeuttaa se, että graffiti on perusluonteeltaan anarkistista ja yleinen anonyymiuden tarve on suurta. Vaikka kaikki alalla eivät virallista asemaa kaipaakaan, löytyy niitäkin, jotka haluavat ajaa ilmaisumuotoa osaksi virallisia rakenteita.

”En minä mihinkään isompaan kansanliikkeeseen graffitin suunnalta usko. Sehän on itsekeskeinen laji, joka perustuu oman nimen maalaamiseen uudelleen ja uudelleen. Sehän on aina minä-minä-minä ja ehkä crew-tasolla me-me-me. Graffitin maalaamiseen kuitenkin kuuluu hyvinkin tärkeänä osana verkostoituminen – on läheiset maalaajakaverit, jotka muodostavat crew’n. Tähän alaan kuitenkin kuuluu tietty vainoharhaisuus, eikä haluta tunnettuutta muuta kuin nimimerkin kautta. Mitä useampi tietää oikean nimen nimimerkin takaa, sitä haitallisempaa se on harrastuksen kannalta.”

Verkostoitumista kuitenkin voi tehdä monella tavalla, eikä yksi välttämättä sulje toista pois.

”Samoihin aikoihin syksyllä 2014, kun hain Muun jäsenyyttä, perustimme Raw Deal -kollektiivin, jossa on samanlaisia ajatuksia jakavia maalareita, jotka yhdessä omaavat muutaman sadan vuoden verran kokemusta alalta.”

”Pitkään luulin, että Stop töhryille -projektin aikana graffitikulttuurille tehtiin peruuttamatonta vahinkoa. Hiljalleen kuitenkin alkaa tuntua, että sieltä tuhkista se nousee uudestaan.”

Parhaillaan yhteiskunnalla tuntuu olevan päällä kuherruskuukausi graffitin kanssa, mutta sekin epäilemättä tulee muuttumaan. Tämän hetkinen tilanne rohkaisi Saarelaista hakemaan jäsenyyttä juuri nyt. Nyt on se hetki, kun graffiti voi vakiinnuttaa paikkansa taidemaailmassa ja samalla pehmentää sitä väistämättä edessä olevaa vastaliikettä, mikä seuraa nykyistä kuhertelua.

Virallinen asema ja oikea lokero ovat tärkeitä taiteilijalle myös syystä, joka linkittyy Muun syntyhistoriaan: taidekentän toiminta perustuu pitkälti apurahajärjestelmään. Myös lupien saaminen teoksille voi helpottua, jos on hieman selkänojaa.

”Jotta voi saada taiteilija-aseman, pitäisi olla muodollinen koulutus. Eihän graffitissa ole koulutusta. Lisäksi sen taiteilijastatuksen voi saada vertaisarvion kautta, eli taiteilijaseurasta, jossa toiset taiteilijat käyvät meriitit läpi. Graffitipiireissä saatu asema ei perinteisemmällä taidekentällä vielä paljoa paina ja asema pitää ansaita uudestaan.”

Graffitin siirtyminen osaksi tunnustettua taidekenttään on myös sikäli kiinnostavaa, että se kuitenkin pohjimmiltaan perustuu luvattomuuteen, ja uskottavuus alalla lähes poikkeuksetta täytyy ansaita luvattomilla teoksilla. Tämä epäilemättä synnyttää närää jatkossakin, vaikka Saarelaisen tapaiset taiteilijat olisivatkin siirtyneet pois luvattomien teosten parista.

”Luvattomat jutut olen nähnyt ja kokenut, ja ne olivat hauskoja silloin, kun oli nuori. Mutta eivät ne enää mitään sisältöä tarjoa elämään. Haluan keskittyä itseni kehittämiseen taiteilijana, mutta en kuitenkaan suostu tuomitsemaan luvattomia töitä. Minä en omalla olemisellani ole ottamassa mitään pois alakulttuurista, eikä muutama taiteilijajärjestöön kuuluva graffititaiteilija millään muotoa vesitä graffitiskeneä. Laittomuus kuuluu osana graffitiin, eikä sitä tarvitse hyväksyä, mutta se täytyy tunnustaa osaksi ilmiötä.”

Riippumatta siitä, että Muu edustaa taidekentän omituisempaa laitaa, niin graffititaiteilijan vinkkelistä se on jo merkittävän lähellä taiteen valtavirtaa: vaikka muulaiset olisivat kuinka laidalla, niin se on sentään samalla pelikentällä muun vakiintuneen taideskenen kanssa. Sinne graffitikin nyt pyrkii.

UUSI MUU 2015 20 joulukuuta saakka Helsingin MUU galleriassa, Lönnrotinkatu 33.

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja:

Mitä sä täällä teet

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *