lehm

Taidetta tuskasta

Museoinstituutiolla leikittelevä eläinoikeusprojekti taipui kirjaksi.

Oikeutta eläimille -järjestön julkaisemat videot teurastamoilta herättivät jälleen laajaa keskustelua eläinten asemasta yhteiskunnassamme. Keskustelua on käyty erityisesti siitä, edustavatko videot todellisuutta suomalaisteurastamoissa, ja siitä, ovatko videoilla esitetyt tapahtumat yhteneviä suomalaisen lainsäädännön kanssa.

Vaikka vastaansanomattoman järkyttävät videot toimivat pohjana keskustelulle, ne myös saattavat karkottaa osan yleisöstä. On pakko tunnustaa, että en itsekään kestänyt niitä katsoa.

Kuinka sitten eläinten oikeuksista olisi soveliasta keskustella, mikäli dokumentaarinen lähestymistapa on liian järkyttävä? Kirjailija Laura ­Gustafssonin ja kuvataiteilija Terike Haapojan Toisten historia -projekti pureutuu eläinoikeuskysymyksiin fiktion ja taiteen kautta. Monenlaisia muotoja saavan Toisten historian kantavana ajatuksena on esittää fiktiivisiä historiankirjoituksia, jotka ovat eläinten itsensä kertomia.

Tämän historiankirjoituksen muodon lainaaminen hyvin käsitteellisen taiteen käyttöön seuraa oikeastaan vastamainoksen logiikkaa. Siinä missä vastamainos on kritiikki esikuvana toimineen mainoksen sisällöstä ja/tai mainostajan toiminnasta, niin Toisten historia tekee saman keikauksen historiankirjoitukselle.

Osana Toisten historiaa on myös hiljattain ilmestynyt taide- ja tietokirja History According to Cattle.

Voittajat tunnetusti kirjoittavat historian, ja me ihmiset eittämättä olemme voittajia mitä Maapallon nokkimisjärjestykseen tulee. Toisten historia pakottaa meidät katsomaan omaa suhdettamme eläimiin näiden luontokappaleiden vinkkelistä ja kohtaamaan voittokulkumme jalkoihin tallautuneet häviäjät.

Kokonaisuuteen kuuluu – ja kirjaa edelsi – Helsingin Kaapelitehtaalla vuonna 2013 järjestetty Naudan historian museo -näyttely, joka lavasti Valssaamo-halliin kokonaisen ­museon. Museossa oli esillä – kuten nimestä saattaa päätellä – ihmisen ja noiden maitopurkeista tuttujen märehtijöiden yhteinen historia. Muodoltaan näyttely seuraili museomaailman konventioita lähes orjallisesti.

Siinä, missä näyttelyn esineistö ja kuvasto olisi perinteisesti esitetty lähinnä maaseuturomantiikkaa tihkuvana rekvisiittana, ne olivatkin sorron ja alistamisen työkaluja ja merkkejä. Näyttelyn tunnelmasta tuli mieleen Berliinin holokaustimuseo ja Budapestin Terror Háza, joka esittelee maata hallinneiden diktatuurien hirmutekoja.

Mutta ei tämä taiteen kautta etäännyttäminen myöskään kaikille kelpaa. Aina löytyy niitä, jotka julistavat kyseessä olevan vakavalla asialla vitsailu. Tätä Laura Gustafssonkin kommentoi.

”Emme mielestäni trivialisoi tätä asiaa, vaan päinvastoin: toisten historian tunnustaminenhan on nimenomaan heidän kokemuksensa tärkeyden ja merkityksellisyyden korostamista. Toisten historian tehtävä on osoittaa, että on olemassa muitakin näkökulmia kuin voittajan ja että meidän ihmisten rinnalla elää valtava joukko, jonka kokemusmaailmaa ei ole otettu huomioon.”

Gustafssonin ja Haapojan rooli tässä projektissa ei ole täysin yksiselitteinen. He ovat taiteilijoita, mutta myös aktivisteja. Yhdistämällä molemmat roolit he kykenevät hyödyntämään molempien tuomia mahdollisuuksia.

”Taide ja aktivismi ovat siitä samanlaisia, että ne voivat kummatkin käyttää ihan millaisia keinoja tahansa. Usein molemmissa on takana myös vahva moraalinen intohimo. Taiteessa on kuitenkin pakko olla jotain muutakin, siinä on sen vahvuus ja heikkous: toisaalta taiteen keinoin sisältö saadaan etäännytetyksi, jolloin sitä voi olla helpompi lähestyä, toisaalta kun sisältö on etäännytetty, asia saattaakin olla helpompi sivuuttaa.”

Ja kuten taiteilijat itse englanninkielisessä kirjassaan kirjoittavat (vapaasti käännettynä): ”Me emme kykene autenttisesti toisintamaan nautojen kokemusta. Me voimme kuitenkin tiedostaa, että sellainen on olemassa. On taiteen tehtävä tehdä sokeita pisteitä näkyviksi.”

Faktoihin perustuva taidekirja kerää yhteen näyttelyssä esitetyn nautojen oman, kuvitteellisen historiankirjoituksen. Vaikka näyttely oli ensiluokkainen ja kirjan sisältö kiinnostavaa, teos on myös hieman ongelmallinen. Vaikka se ilmestyi pari vuotta Naudan historia -näyttelyn jälkeen, ensisilmäyk­sellä se näyttäytyy deluxe-näyttelykatalogina. Tämän ei kannata antaa häiritä, vaikka iso osa kirjasta on varattu näyttelydokumentaation esittelylle, on kyseessä itse itsensä kantava teos.

Vasta teoksen lopussa tarjotaan lukijalle tiiviimpää tekstiä, jossa Gustafsson ja Haapoja, Anne Aurasmaa, Elisa Aaltola, Kris Forkasiewicz sekä Radhika Subramaniam kukin lähestyvät projektin teemoja omista lähtökohdistaan. Tekstien ote on varsin teoreettinen, ja ne tuovat tervetulleen lisän teoksen alun, no, keveydelle.

Rakenteeltaan kirja on ovela kuin vastamainos: Helposti lähestyttävä alkupää tarjoaa runsaasti tarttumapintaa. Jallitettuaan lukijan mukaan tämän kasvoille heitetään jykevämpi tietopaketti.

Laajennettuna näyttelykataloginakin teos on huikaiseva. Se toimii myös sopivana siltana Toisten historia -projektin osien välillä. Parhaillaan Naudan historia -näyttely on esillä osana Globale: Exo-Evolution -näyttelyä ­Saksan Karlsruhessa, ja vuonna 2016 Helsingin Suvilahdessa on luvassa Epä­ihmisyyden museo -näyttely.

Esineenä History According to Cattle on verrattoman kaunis, ja kirjoja hamstraaville henkilöille se on houkutteleva hankinta. Jos hankinta kuitenkin vielä arveluttaa, teos on ladattavissa ilmaiseksi pdf-tiedostona kustantajan sivulta.

Kommentoi Facebookissa

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja: