big_fimage.jpg

Savukeitaan arkea

Teksti Iida Simes

”Käsittämätöntä, miten moni on arvostellut sitä, että olen kustantanut Hännikäistä”, puuskahtaa kustantaja Ville Hytönen ilmeisen tuohtuneena. Normaalisti arki Savukeitaassa on täynnä iloa, vapautta ja juhlaa.

Julkaistu aiemmin Voimassa 1/2015.

Talvinen Tallinna on jäinen ja loskainen. Tapaamme Ville Hytösen kanssa vesilammikossa Jaamaturgin eli Baltian aseman torin pääportilla.

Savukeidas-kustantamon toinen omistaja ja ”nuorempi isäntä”, kuten käyntikortissa lukee, Ville Hytönen (s. 1982) ehtii viettää kanssani kokonaisen päivän, vaikka hänellä on vuoden kiireisin aika: on kirjoitettava useampikin oma kirja valmiiksi ja saatava Savukeitaan kevään tuotanto painoon. Kyseessä ei ole vain oikolukua. Nuorempi isäntä myös taittaa kirjat ja suunnittelee kannet.

Raumalais-turkulais-tamperelainen Hytönen on muuttanut yli vuosi sitten Tallinnaan. Koska hän on tunnettu myös intohimostaan matkusteluun, haastattelukin tehdään poissa perusturistirysistä.

Tuhdin kasvisruuan, vihreän teen ja useiden kahvikuppien voimalla puimme monta asiaa. Runoilija ja kustantaja Hytösen aivoitukset marssivat myös punaviinin voimalla, mutta siihen on mahdollisuuksia vasta myöhemmin keväällä, kun kiireisimmät hommat on tehty.

Kustantamisen viisitoistavuotisella taipaleellaan Hytönen ja kustantamon vanhempi isäntä Erno Selänne (s. 1981) ovat jo edenneet alan nuorimmiksi suurmiehiksi. Heidän kustantamonsa on tuonut suomalaiselle kirjallisuuden kentälle ainutlaatuisia teoksia. Runoutta, esseitä, klassikoita. Provosoivaa avantgardea ja uskonnollishenkistä konservatismia. Matkakirjoja paikkoihin, joihin seuramatkojen bussit eivät kulje, kuten Krimille, Valko-Venäjälle ja natsi-Saksan keskitysleireille, tai paikkaan, jota ei enää ole, kuten Vladimir Majakovskin Amerikkaan.

Selänne ja Hytönen matkaavat ympäri maailmaa, kun vain ehtivät. Heidän laaja kaveripiirinsä Facebookissa on saanut luettavakseen tarinoita arabimaista, Keski-Aasiasta, Turkista ja varsinkin Balkanilta.

Matkustamaan ehtii, kun hoitaa kustantamishommat ajallaan. Hytösen tehtävä on huolehtia kirjojen tekemisestä alusta loppuun. Selänne on päätyöltään ison K-marketin kakkkospomo ja lihamestari – vaikka kasvissyöjä. Hän huolehtii toimistosta, varastosta ja postituksista.

”Tutustuimme Ernon kanssa Juhana Herttuan lukiossa. Hän kulki tärkeänä salkku kädessä, kun minä tulin vasta tutustumaan uuteen kouluuni”, Hytönen fiilistelee. Koska pojat kävivät viestintään erikoistunutta opinahjoa ja molempia kiinnosti kulttuuri, jotain jännää oli ruvettava tekemään.

”Muistan aina, kun ensimmäinen kirja tuli painosta. Seitsemän nuoren runoilijan Karusellikyytiä. Mahtava fiilis!”

Savukeitaan listoilla komeilee paljon nimikkeitä ja jopa tyylilajeja, joita muut eivät tee. Miksi?

”Aluksi meidän piti kustantaa nimenomaan sitä, mitä kukaan muu ei tee. Noin kymmenen vuoden kustantamisen jälkeen tajusin, että voin tehdä ihan mitä haluan.”

Tietenkään runot ja esseet eivät ole kadonneet Savukeitaan listoilta, listat ovat vain laajentuneet.

Näinä aikoina on pakko puhua sananvapaudesta. Hytönenkin on saanut kokea kaikkitietävien paheksujien angstit. Timo Hännikäisen (s. 1979) seksuaalipoliittinen pamfletti Ilman oli yksi ilmestymisvuotensa 2009 kovimpia kohahduttajia. Kirjan pääsanoma oli tämä: Yhteiskunta on läpierotisoitunut. Viitteitä seksiin ja puhetta siitä tulvii kaikkialta, mutta yhteiskunta on seksin suhteen epätasa-arvoinen. Toiset saavat paljon ja usein, toiset eivät saa koskaan.

Kun Hännikäinen julisti Hesarin haastattelun otsikossa, että ”Tasa-arvo on liian pitkällä”, moni julisti Hännikäisen taantumukselliseksi sovinistiksi, joka haluaa pakottaa naiset bordelliin.

”Käsittämätöntä, miten moni on arvostellut sitä, että olen kustantanut Hännikäistä”, puuskahtaa Hytönen ilmeisen tuohtuneena. ”Minä en ole samaa mieltä Hännikäisen kanssa, mutta olisin erittäin huono kustantaja, jos kustantaisin vain heitä, joiden kanssa olen samaa mieltä.”

Savukeidas on kustantanut myös Jussi Halla-ahon ajatuksia kirjassa Mitä Jussi Halla-aho tarkoittaa? Palautetta on tulvinut tästäkin. Anarkistikirjakauppiaat uhkasivat jättää kaikki Savukeitaan kirjat pois valikoimista.

”En jaa Halla-ahon kanssa samoja arvoja, mutta kaikesta pitää pystyä sivistyneesti keskustelemaan. Sosiaalisessa mediassa ei enää pysty. Siellä samanmieliset keskustelevat keskenään ja lietsovat vihamielisyyttä toisia kohtaan. Jopa itseään arvoliberaaleina pitävät tekevät näin. Paljon vaarallisempaa, kuin jonkun julkaiseminen, on antaa vouhotuksen estää sen julkaiseminen.”

Ensimmäinen muistikuvani Savukeitaasta on Turun kirjamessuilta 2000-luvun alkupuolelta. Isännillä oli pieni osasto kirjahallin reunamilla. Sen lattialle oli kasattu kirjapinoja, ja vangitsevin sisustuselementti oli vinyylilevysoitin. Kirjailijat poikkesivat paikalle ryystämään punaviiniä. Isännät loikoilivat mukavissa tuoleissa. ”Ai tuon voi tehdä noinkin”, muistan miettineeni.

”Nautin siitä, että saan rikkoa kaavamaisuutta”, sanoo Hytönen kahvilassa Nõmmen kaupunginosassa. Jotta kaavat romahtaisivat täälläkin, olemme tilanneet yhtä maailman pahimmilta maistuvista janojuomista, georgialaista suolaista kivennäisvettä Borjomia.

”Siinä mielessä Savukeidas on anarkisti, että tekemisissämme pitää näkyä elämän kaikki värit. Vastustan typistämistä.”

Paradoksaalista kyllä, erittäin vähän tallattujen polkujen kulkija Hytönen on Suomen ainoita kustantamisopinnoista valmistuneita kustantajia. Hän on käynyt Turun taidekoulun tuottajalinjan.

”Tapani ajatella kustantamista on osittain syntynyt tuottajaopintojeni, osittain kädestä suuhun -kustannusrealiteettien kautta: ajattelen aina huomista ja seuraavia kirjoja. Minulla on aina varasuunnitelma taskussa jokaiselle mahdolliselle virheelle.”

Puhe vie rahaan, elämmehän syvää taantumaa. Juttelemme yrittäjän arjesta. Provosoin väittämällä, että ulkopuoliset uskovat kirja-alalla olevan jaossa helppoa rahaa.

”Olin 16-vuotiaana kesätoimittajana Länsisuomalainen-lehdessä. Se on ainoa kerta elämässäni, kun olen saanut kuukausipalkkaa!” Hyvönen kuittaa.

Alan ulkopuolisille on usein yllätys sekin, etteivät yrittäjät maksa itselleen liksaa. Pienillä kustantajilla ei aina ole palkkaan rahaa. Hytönen ei tunnu sitä kaipaavankaan.

”En osaa edes ajatella, että maksaisin itselleni työajasta enkä työn tuloksesta. Tietenkään tällainen työtapa ei sovi kaikille, mutta en mä stressaa. Mun elämä on yrittäjäelämän ja taiteilijaelämän risteytymä. Teen vuodessa kaksi isoa työrupeamaa, ja sitten voi taas reissata. Aina kun rahat tuntuvat hupenevan, kirjoitan muutaman lehtijutun. Stressaan ainoastaan kerran vuodessa mistä repäisisin rahaa tulevien kirjojen painolaskuihin.”

Keskustelussa tosin paljastuu, että Hytönen stressaa jostain muustakin. Oman romaanin deadline on koittanut. Hän ei kustanna sitä itse ja tarvitsee lisäaikaa, sillä Savukeitaan kevät ei ole vielä painossa. Puhelin piippaa ja Hytönen ilahtuu.

Touko Siltala [Siltala Kustannuksen johtaja] sanoo, että saan aikaa vielä kuun loppuun. Todella hyvä!”

Hytönen lopettaa tuskin koskaan matkailua, haaveilua ja haaveiden kustantamista. Mutta pian hän on tilanteessa, jossa vapaus saa uusia rajoja ja moni asia muuttuu. Hytösen puoliso saa parin kuukauden kuluttua vauvan.

Itse Hytönen on kirjoittanut useita lastenkirjoja. Kun hän keikkailee lukemassa lapsille, Hytönen ottaa pehmoleluja mukaan ja esittää nukketeatteria kirjojen hahmoilla.

”Lapsi kiehtoo mua lukijana. Lapsi pystyy vielä ymmärtämään jotain, minkä me aikuiset olemme jo menettäneet. Eikä lapsen ymmärrystä saa koskaan aliarvioida.”

Myöhemmin Hytönen tarkentaa elämänfilosofiaansa vielä sähköpostitse:

”Kuten P. I. Filimonov [kirjailija Ville-Juhani] Sutisen kanssa kirjoittamamme matkakirjan esipuheessa vihjaakin, suhtautumiseni todellisuuteen on suora mutta romantillinen. Pidän valloittavista tarinoista, ihmisistä ja ideoista, mutta vielä enemmän pidän siitä, että hullut ideat toteutetaan. Olen siinä mielessä ihanneammatissa, että kustantaminen pakottaa minut katsomaan maailmaa mahdollisimman avoimin silmin, ja kirjoittaminen vapauttaa minut maailmantuskasta ja sisäisistä demoneistani. Siksi elämäni onkin ollut tähän saakka iloa, vapautta ja juhlaa.”

Kirjoittaja on toiminut kustannusalalla vain pari vuotta pidempään kuin Hytönen, ja on koko Savukeitaan olemassaolon ajan ihaillut Hytösen ja Selänteen työkulttuuria.

Kommentoi Facebookissa

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja: