islanti

Rahanluonti siirtymässä Islannissa pankeilta valtiolle

Rahauudistuksella halutaan tasata lasku- ja nousukausia sekä hankkia valtiolle kerralla miljardien edestä rahaa.

Teksti Ilpo Puhakka Kuva Velda Parkkinen

Loppukesästä olemme vaihteeksi saaneet kuulla rommaus­uutisia: Shanghain pörssi on tullut sykähdyksittäin alas yli 40 prosenttia, Kiinan talouskasvun pelätään hidastuvan, ja tuomiopäivän ennustajat odottavat 1930-lukua pahempaa maailmantalouden lamaannusta. Eikö finanssikriisistä opittu mitään?

Ainakin Islannilla on vakaa aikomus oppia 2008 maahan iskeneestä pankkikriisistä. Sen hallitus valmistelee rahareformia eli rahanluonnin valtiollistamista. Toimenpiteen ensisijainen päämäärä on estää pankkeja voimistamasta talouden nousuja ja laskuja niiden lisätessä velan ja rahan määrää omia voitto- ja kasvupyrkimyksiä ajaakseen.

Tulevaisuudessa kaikki raha islantilaisissa pankeissa olisi keskuspankkirahaa. Pankit eivät voisi luoda uutta rahaa myöntäessään esimerkiksi asuntolainoja, vaan niiden olisi lainattava se keskuspankista tai määräaikaistallettajilta. Pankit toimisivat ainoastaan rahan välittäjinä, kuten moni kuvittelee nykyäänkin pankkien toimivan.

Suunnitelma esiteltiin keväällä edistyspuolueen, Islannin keskustan, poliitikon Frosti Sigurjonssonin raportissa Monetary Reform.

”Olin yhteydessä Sigurjonssoniin hiljattain. Hän sanoi, että rahareformi on nyt selvitysasteella ministeriöissä. Nyt selvitetään esimerkiksi, mitä se vaatii lainsäädännöllisesti”, kertoo rahareformista väitöskirjaa Helsingin yliopistolla tekevä Patrizio Lainà.

Lainà kuuluu talousdemokraatteihin, jotka ajavat rahanluonnin demokratisointia rahareformilla. Ajatus uudistuksesta on vanha. Lainà on juuri kirjoittanut tieteellisen artikkelin siitä, miten rahareformia vastaava uudistus toteutettiin Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa 1800-luvulla. Silloin reformi jäi puolitiehen, kun pankit korvasivat niiltä kielletyn seteleiden valmistamisen luomalla talletuksia.

Rahareformin idea on saanut uutta voimaa finanssikriisin jälkeen. ­Sitä ajavia kansalaisliikkeitä on yli 20 maassa ja jotkin puolueet, kuten Iso-Britannian vihreät ja Tanskan Alternativet, ovat ottaneet reformin ohjelmaansa.

Islanti on tällä hetkellä ainoa maa, jossa rahareformia ajetaan hallitustasolla. Muissa maissa se on päässyt korkeintaan parlamentaariselle tasolle eli kansanedustajat tai puolueet ajavat sitä ilman hallituksen tukea. Sigurjonssonin raportti seurailee Lainàn mukaan pitkälti brittien Positive Money -liikkeen näkökantoja.

”Joitakin asioita siinä on konkretisoitu. Esimerkiksi määräaikaistalletuksiin ehdotetaan 45 päivän minimiä, jottei niistä kehittyisi rahareformin jälkeistä rahan korvaajaa, kuten pankkitalletuksille kävi pankkien seteleiden sadan prosentin reservivaatimuksen jälkeen 1800-luvulla.”

Sigurjonssonin raportissa esittämät rahareformin hyödyt eivät jää rahan määrän ja talouden vakauden kontrollointiin. Koska rahanluonti ei enää edellyttäisi velanottoa, keskuspankki voisi laittaa rahan kiertoon julkisina menoina ja investointeina. Raportti esittääkin merkittävää Islannin julkisen velan kertaluonteista vähentämistä rahareformiin siirtymisen yhteydessä, kun alkuperäinen rahavaranto on luotava.

Alkuperäisen rahapotin luomisen jälkeenkin rahaa on laskettava liikkeelle vuosittain julkisten menojen muodossa. Luotavan rahan määrää on raportissa arvioitu siten, että rahaa tehtäisiin talouskasvun ja inflaation tarpeisiin, jotka molemmat olisivat noin kaksi prosenttia vuodessa. Siten valtion olisi laskettava liikkeelle Islannin nykyisestä rahamäärästä laskettuna noin 20 miljardia kruunua vuodessa. Vastaava laskutoimitus Suomeen suhteutettuna tarkoittaisi noin 4,5 miljardia euroa vuodessa.

Hetkinen. Suomeen suhteutettu lukuhan vastaa pitkälti sitä, mistä valtiovarainministeriö on puhunut leikkaustarpeena kestävyysvajeen kuromiseksi umpeen. Eikö rahareformi sopisi Suomeen ja Euroopan kriisimaihin, kun valtio saisi sillä kerralla miljardien edestä rahaa julkisten menojen kattamiseen?

”Rahareformia voisi hyvinkin ajatella ratkaisuksi Euroopan kriisimaihin, mutta eurojärjestelmässä sitä on aika mahdotonta toteuttaa. Se siis vaatisi käytännössä euroeroa, ellei rahareformia toteutettaisi koko eurojärjestelmän tasolla, mikä on aika epätodennäköistä”

Lainà näkee, että euron lisäksi toinen syy, miksi valtiot ja poliitikot eivät hanakammin aja rahareformia, on yleinen hyperinflaation pelko. Sitä hän pitää harhaluulona, koska kaikkiin historiallisiin hyperinflaatiojaksoihin on liittynyt tuotantorakenteen romahtaminen.

Islannissa yksi pääperusteista raha­reformille on ollut pankkien holtiton rahanluonti, josta on seurannut kohtuuttomia inflaatiojaksoja. Rahareformin jälkeen rahanluonnin määrästä päättäminen voidaan delegoida Euroopan keskuspankin johtokunnan kaltaiselle erilliselle toimielimelle, jolla on annettu inflaatiotavoitteet, tai vaihtoehtoisesti poliitikot päättävät rahanluonnin määrästä ja ovat siitä vastuussa äänestäjilleen.

Uuden rahan alkuperäisestä käyttö­tarkoituksesta poliitikot joutuisivat joka tapauksessa päättämään, kun raha ei enää tule järjestelmään pankkien myöntämien lainojen muodossa.

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu