big_fimage.jpg

Maidanin professori

Teksti Iida Simes

Voima tapasi ukrainalaisen taiteilijan ja ihmisoikeusaktivistin Vasil Tšerepaninin,
kun Maidanin tapahtumista on kulunut vuosi.

Siis mistä Maidanin tapahtumista? Kiovan keskusaukion Maidanin valtausta ja mielenosoituksia on nimitetty Ukrainan kevääksi, vaikka jotkut ovat puhuneet vain väkivaltaisista mellakoista.

Tšerepanin kutsuu tapahtumia kansannousuksi.

Hänen mielestään Ukraina on toipumassa kaaoksesta, vaikka nykyinen presidentti Petro Poroshenko ei paras mahdollinen johtaja olekaan. Tämän päivän Ukrainassa vallankumous ei enää kuulu asialistalle. Valtio, jonka johtajat pelkäävät vallankumousta eniten, ja syystä, on Tšerepaninin ­mukaan Venäjä.

Minulla on oikeastaan vain kaksi kysymystä: mistä Maidanin tapahtumissa oli kyse ja minkälainen maa on Ukraina. Tšerepanin huvittuu. ”Sitten vastaaminen vie aikaa. Olen pitänyt noista aiheista pitkiä luentoja.”

Mutta onhan meillä aikaa. Tšerepanin aloittaa kaukaa eli Venäjästä ja sen propagandasta, koska ilman sitä emme kuulemma voi puhua Maidanistakaan.

”Venäjä tekee maansa sisällä erilaista propagandaa kuin ulkomailla. Venäjällä on tärkeää puhua siitä, miten vahva maa se on. Putin on sotapresidentti, ja sodat ovat aina nostaneet hänen suosiotaan: Tšetšenia, Georgia, Ukraina.”

”Mutta tämä sotataktiikka ei päde Euroopassa, vaan on etsittävä heikko kohta ja iskettävä siihen. Putin sai EU-maat ainakin hetkeksi Ukrainaa vastaan puhumalla Ukrainan kansannoususta äärioikeiston nousuna, vaikka se ei ollut sitä. EU:ssa myös nokitellaan Yhdysvalloille, ja siksi hajaannusta saa myös väittämällä, että USA tukee Ukrainaa.”

Mikä on Venäjän heikko kohta sisäisesti?

”Putin pelkää vallanku­mousta. Venäjä on ottanut käyttöön neuvostoajan symboleita ja toteuttaa pitkälti sitä mielikuvaa, mikä ihmisille jäi Neuvostoliitosta. Että maa on vahva suurvalta.”

”Kuitenkaan Putin – enkä tarkoita nyt Putinia henkilönä vaan vallan kasvoina – ei ole ottanut kaikkia symboleita käyttöön. Hän ei halua viitata vallankumoukseen. Siksi hän ei mielellään käytä sirppiä ja vasaraa vaan imperialistista tunnusta, kaksipäistä kotkaa.”

Tšerepanin on silminnähden innoissaan symboliikasta. Hänen kertomansa perusteella Kreml suoristelee mutkia oikein urakalla: päättäjät näyttävät ihailevan yhtälailla tsaarien aikaa kuin Staliniakin, mutta hyppäävän Leninin yli.

”Juuri niin! Ei propagandan tarvitse olla johdonmukaista! Joskus sanottiin, että Neuvostoliitto hävisi kylmän sodan Amerikalle, koska näillä oli Hollywood, mutta Neuvostoliitolla ei. No nyt Venäjällä todellakin on Hollywood, joka on jopa isompi kuin Hollywood. Se on iltauutisia varten rakennettu keinotodellisuus.”

Maidan tarkoittaa aukiota, toria. Kiovassa Maidanilla tarkoitetaan nimenomaan Itsenäisyyden aukiota kaupungin keskustassa.

Marraskuun lopulla vuonna 2013 sinne kerääntyi opiskelijoita ja journalisteja osoittamaan mieltään demokratian puolesta. Pian ihmisiä alkoi tulla lisää kaikkialta. Haluttiin presidentti Viktor Janukovitšin eroa ja läheisempää yhteistyötä EU:n kanssa. Mielenosoituksia kutsuttiin myös Euromaidaniksi.

”Ukraina on vallankumousten maa. Ukrainassa oli isoja mielenilmaisuja jo perestroikan aikaan 1980-luvulla, kun kaivosmiehet lakkoilivat Donbassin alueella. Oranssi vallankumous 2004 nosti valtaan Julija Timošenkon ja Viktor Juštšenkon, mutta homma kaatui, kun valtaan noussut oppositio rupesikin riitelemään keskenään. Sen sähläyk­sen takia jo kerran erotettu Janukovitš saattoi tulla takaisin.”

Aluksi mielenosoitus oli rauhallinen. Käänne tapahtui mielenosoituksen kestettyä kymmenen päivä, kun presidentti Janukovitš hermostui ja määräsi paikalle sisä­ministeriön erikoisjoukot eli Berkut-poliisivoimat.

Nämä alkoivat aamuyöllä kello kolmen aikoihin poistaa mielenosoittajia paikalta väkivaltaisesti.

”Se oli käännekohta”, Tšerepanin muistelee synkästi. ”Mielenosoitus muuttui ­kaoottisemmaksi. Ihmisiä virtasi kaikkialta Ukrainasta. Sanottiin, että ‘nyt me taistelemme arvokkuutemme puolesta’. Poliisi hakkasi opiskelijoita, joista useat olivat melkein lapsia. Monet tulivat paikalla juuri siksi, että poliisi oli niin väkivaltainen.”

Tšerepanin vietti Maidanilla lukuisia päiviä ja öitä. Hän kävi kotona lähinnä vain vaihtamassa vaatteita. Kulttuurin tutkimuskeskus perusti Maidanille Avoimen yliopiston.

”Maidanilla oli iso päälava, jossa pidettiin koko ajan puheita. Meidän lavamme oli se toiseksi keskeisin ja tärkein. Avoin yliopisto oli demokratiaprojekti; taidetta ja samalla myös koulutusta. Aloimme kertoa ihmisille vallan­kumousten ja kansannousujen historiasta.”

Maidanin Avoimessa yliopistossa luennoitiin Arabikeväästä ja Kairon Tahririn aukiosta, Euroopan villistä 1960-luvusta ja Yhdysvalloista. Puhujia kutsuttiin myös Venäjältä.

Muistelemme propagandasodan alkua. Yksi netin suosituimmista esiintyjistä keväällä 2014 oli nainen, joka nähtiin eri uutisyhteyksissä yleensä kaltoinkohdeltuna venäläisenä.

Hänestä jaettiin sosiaalisessa mediassa ”Ja Oscarin saa…” -nimistä kuvakoostetta, jossa tuo sama täti on milloin kodistaan häädetty venäläissyntyinen anti-Maidan-aktivisti, milloin venäläismielinen torimummo, milloin mitäkin, mutta aina vahvasti Venäjän puolella. Hän oli yksi Venäjän iltauutisten tähtiesiintyjistä. Kuvakoosteen kasasivat ulkomaiset toimittajat.

Missä vaiheessa Kremlissä todella huolestuttiin?

”Maidan yllätti heidät täysin. He huolestuivat jo ihan alkuvaiheessa. Venäjä on aina vahtinut Ukrainaa tarkasti, ja Kiovassa kulkee paljon FSB-miehiä [eli Venäjän turvallisuuspalvelun agentteja]. Venäjän läsnäolosta alettiin puhua enemmänkin joulukuussa 2013, kun tarkka-ampujat nousivat talojen katoille. Emme me vieläkään tiedä, keitä ne ampujat olivat ja mistä he tulivat.”

No entä fasistit? Oliko Maidanilla äärioikeistoa?

”Olisi ihme, jos ei olisi ollut. Kai niitä hulluja on joka maassa. Maidanille tulivat kaikki puolueet ja kansanliikkeet. Sen sijaan on väärin sanoa, että barrikadeja rakentaneet ihmiset olisivat olleet erityisesti äärioikeistoa. He olivat aivan tavallisia ihmisiä, joilla oli Maidanin loppuvaiheessa vain yksi tavoite: säilyä hengissä.”

Maidan kesti neljä kuukautta. Janukovitš pakeni Kiovasta ensin Krimille ja myöhemmin idemmäksi, Venäjälle. Myöhemmin Venäjä valtasi Krimin niemimaan ja Itä-Ukrainassa soditaan edelleen.

”Putin pelästyi varmasti, kun näki mitä Janukovitšille tapahtui. Tällä oli kaikki valta, ja yhtäkkiä kansa ajoi hänet pois. Sehän on Putinin pahin painajainen.”

Maidanista maksettiin kova hinta. Vielä ei tiedetä, kuinka kova. Keskustassa kuoli paljon ihmisiä. Presidenti määräsi järjestystä pitämään yli 11 000 poliisia, joista osa loikkasi mielenosoittajien puolelle.

Sisäministeriön erikoisjoukkoja Berkutia ja näiden palkkaamia rikollistaustaisia muskelimiehiä ei voitu taivutella. ”He tekivät kaikkensa hajottaakseen ihmisjoukot. He alkoivat viedä loukkaantuneita ihmisiä aukion ulkopuolelta vankilaan.”

”He hakivat ihmisiä jopa suoraan sairaaloista. Opiskelijat asettuivat suojelemaan sairaaloita. Erikoisjoukot naamioituivat ambulanssinkuljettajiksi, ja kun loukaantuneet lastattiin ambulanssiin, auto ajoikin poliisiasemalle. Moni on edelleen kateissa”, Tšerepanin murehtii.

”Kadonneiden ruumiita löytyy vieläkin silloin tällöin Dnepr-joesta ja Kiovan ulkopuoleltakin. Maidanilla kuolleet ovat nyt ’Taivaallinen satanen’, vaikka menehtyihän heitä paljon enemmän kuin sata. Ehkä yli 200.”

Tšerepaninin mielestä Maidan paljasti jotain hyvin tärkeää­ ja päinvastaista kuin mitä propagandakoneisto on kertonut. ”Maidan oli parasta lääkettä fasismia vastaan.”

Ukrainassa oli nouseva äärioikeisto – ”tosin Länsi-Euroopassa sekin taitaa olla paljon isompi”. Maidanin jälkeen äärioikeisto menetti kuitenkin kannatusta. He saivat vain vähän yli kaksi prosenttia äänistä.

Innostaako Tšerepaninia palata Suomen-vierailultaan takaisin, vai onko elämä Pohjois-Euroopassa liian mukavaa?

”Minä lähden pian kotiin. Olen tullut tänne vain hetkeksi töihin. Kaipaan Kiovaan.”

Kommentoi Facebookissa

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja: