Opiskelu

Mahdottomuus opiskella

Kuva Lissu Lehtimaja

Suomessa vankien koulutusmahdollisuudet ovat kaukana muista Pohjoismaista. Norjassa yli 53 prosenttia vangeista opiskelee päivittäin, kun Suomessa vastaava luku on vain seitsemän prosenttia. Myös Ruotsissa tilanne on Suomea parempi. Siellä kolmannes vangeista saa koulutusta. Muissakin Pohjoismaissa määrä on 20-40 prosentissa.

Suomessa kehityssuunta on toinen kuin muissa Pohjoismaissa, joissa vankilaopetuksen resursseja on viime vuosina lisätty merkittävästi. Ammatilliseen koulutukseen jo tehdyt ja suunnitellut leikkaukset iskevät myös vankiloihin.

Rikosseuraamuslaitoksen erityisasiantuntija Kati Sunimento on huolissaan.

”Meillä ei ole koskaan päästy samoihin lukemiin kuin muissa Pohjoismaissa, mutta suunta on entisestäänkin laskussa.”

Viimeisin selvitys vankien opiskelusta Suomessa on viime vuodelta. Tuolloin vankien ajasta 7,5 prosenttia käytettiin opiskeluun, mikä on peräti neljänneksen vähemmän kuin vuonna 2012.

Ongelma on rahoituksessa. Toisin kuin esimerkiksi Norjassa, Suomessa ei ole osoitettu omaa määrärahaa vankien koulutukseen. Koulutusta järjestävät oppilaitokset saavat saman määrärahan vangista kuin siviiliopiskelijastakin.

”Vaikka tähän on yritetty saada muutosta useita vuosia, opetus- ja kulttuuriministeriö ei ole ollut suostuvainen muuttamaan rahoitusjärjestelmää”, Sunimento harmittelee.

Melkein 70 prosentilla vangeista puuttuu peruskoulun jälkeinen tutkinto. Noin seitsemän prosenttia ei ole suorittanut edes peruskoulua.

Mikko Aaltonen on tutkinut koulutuspolitiikan roolia rikoksentorjunnassa Suomessa. Koulutuksen ja rikollisuuden välinen korrelaatio on osoittautunut hyvin vahvaksi. Pelkän peruskoulun suorittaneet nuoret miehet tekevät huomattavasti enemmän rikoksia kuin keskiasteen tutkinnon suorittaneet. Ainoastaan peruskoulun suorittaneilla naisilla on lähes 25-kertainen riski syyllistyä väkivaltarikokseen verrattuna naisiin, joilla on vähintään toisen asteen tutkinto suoritettuna.

”Suomessa suunnilleen joka toinen vanki palautuu vapautumisen jälkeen vankilaan. Norjassa luku on alle 20 prosenttia. Uskon, että koulutuksella on tähän joku yhteys”, Sunimento sanoo.

Aaltosen väitöskirjan mukaan vankien kouluttaminen on päihdekuntoutuksen ohella tehokkain tapa katkaista rikoskierre ja integroida vanki yhteiskuntaan.

”Vankilaan kasautuu porukkaa, jolla on alhainen koulutustaso. Toki heillä on muitakin ongelmia, kuten päihde- ja mielenterveysongelmia. Koulutus on kuitenkkin iso selkeä asia, mihin pitäisi satsata”, Sunimento painottaa.

Ammatilliseen koulutukseen kohdistetut leikkaukset ovat näkyneet konkreettisesti vankiloissa jo muutaman vuoden ajan. Pieksämäellä sijaitsevan Naarajärven vankilan johtaja Jyri Koivumaa on seurannut muutosta aitiopaikalta.

Avovankila on menettänyt koulutuskumppanuuksia yksi toisensa jälkeen. Muutama vuosi sitten Etelä-Savon ammattiopisto lopetti säästösyistä autoalan ammatillisen koulutuksen tarjoamisen vankilassa, ja Bovallius-ammattiopisto vetäytyi valmentavan koulutuksen tarjoamisesta.

Uusi kumppani löytyi Savonlinnan ammatillisesta oppilaitoksesta, mutta yhteistyö ei kestänyt pitkään: ajoneuvoasentajan ja automaalarin linjat loppuvat vuodenvaihteessa, eikä jatkajaa ole tiedossa. Valmentavaan koulutukseen on onneksi löytynyt järjestäjä Jokilaakson koulutuskuntayhtymästä elokuusta alkaen, mutta ammatillinen koulutus uhkaa loppua.

Tilanne on kurja. Koivumaan mukaan Naarajärven vankilassa on suoritettu noin kymmenkunta ammatillista tutkintoa vuosittain.

”Monet tutkimukset ovat osoittaneet että päihdekuntoutus ja ammatillinen koulutus ovat vahvat keinot menettää meidän asiakkaitamme. Koulutuksen kautta he yleensä löytävät itsetunnon ja vapauduttuaan työpaikan, mikä on hyvin tärkeää yhteiskunnassa”, Koivumaa toteaa.

Asiaan voi ottaa niin humaanisen kuin taloudellisenkin näkökulman. Molemmat puhuvat vankien kouluttamisen puolesta.

”Jos vankilassa voidaan toteuttaa se ammatillinen koulutus, jota avoimessa yhteiskunnassa ei ole pystytty viemään loppuun, se on ensinnäkin yhteiskuntavastuun kannalta onnistunut ja edullinen ratkaisu.”

Koivumaa laskee, että 150–200 000 eurolla Naarajärvellä pystytään tarjoaamaan ammatillista koulutusta kahdellekymmenelle vangille vuodessa. Sillä katetaan kahden opettajan palkkaus ja hallinnolliset kulut. Vankila ei maksa oppilaitokselle mitään, mutta tarjoaa kaikki fyysiset puitteet opetuksen järjestämiselle.

”Hoidamme kaikki suojavaatteet ja materiaalit. Oppilaitos ei suorita muuta kuin atk-ohjelmien lisenssimaksut sekä opettajien palkat sivukuluineen.”

Vankilan johtajan mukaan vankien kouluttamisessa ei ole kuin voittajia.

”Jos vuodessa saadaan yksi vanki koulutettua ja jäämään siviiliin, sillä kuitataan kirkkaasti sijoitukset. Sitä voi pitää hyvin minimaalisena tavoitteena, ja kaikki siitä ylöspäin on jo puhdasta tuottoa.”

Koivumaa kysyykin, haluammeko yhteiskuntana vankien palaavan kiven sisään.

”Silloin heille ei järjestetä kuntoutusta eikä koulutusta, vaan osoitetaan että yhteiskunnassa on olemassa sellaisia epäonnistujia, joita pitää varoa. Mutta en usko, että kenelläkään on tällaista tietoista tarkoitusta.”

Koivumaan mielestä tilannetta parantaisi se, että nimettäisiin valtakunnallisesti ammatillista koulutusta tarjoavat vankilat ja niille taattaisiin riittävä rahoitus.

Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymällä eli Jedulla on pitkä historia vankiloissa annettavassa koulutuksessa.

Jedulla on noin 130 vankiopiskelijaa, ja opetusta annetaan kahdeksassa eri vankilassa Itä- ja Pohjois-Suomen rikosseuraamusalueella. Vangeista 30 opiskelee ammatillista perustutkintoa, 30 ammatillisessa täydennyskoulutuksessa ja loput valmentavassa koulutuksessa.

Jedun vankilakoulutusjohtajan Arto Huuskosen mukaan vankilaopetuksen määrä on vähentynyt Suomessa viime vuosina.

Taustalla on useita tekijöitä. Yksi niistä on ammatillisen koulutuksen rahoituksen painopisteen muuttuminen tuloksellisuutta korostavaksi.

”Kokonaisuutena vankilaopetuksen järjestäminen ei ole kovin suuri nettosumma. Jos tahtoa eri ministeriöiden välillä löytyisi, siihen olisi mahdollista rakentaa oma rahoitusmalli. Nyt opiskelijoiden tarpeet eivät ohjaa koulutusta”, Huuskonen sanoo.

Myös koulutuksen järjestäjien kentässä on tapahtunut muutoksia.

”Aloituspaikkoja on vähennetty muualta Suomesta ja painopistettä on siirretty etelään. Jos oppilaitos saa valtavasti hakijoita ja opetuspaikat täyttyvät helposti, on aika vaikea ajatella, että koulutusjärjestäjä lähtisi viemään opetuspaikkoja vankiloihin. Siellä muun muassa läpimenoajat ja valmistumismäärät ovat kuitenkin huonompia ja tuloksellisuus siten heikompaa.”

Koska vankiopetuksella ei ole omaa rahoitusmallia, ei vangeille myöskään ole omaa aloituspaikkakiintiötä.

Valmentavan opetuksen koulutussuunnitelmat uudistuivat elokuun alussa, mikä näkyy myös vankiloissa. Uudistuksessa valmentavan koulutuksen sisällöt muuttuivat.

Aikaisemmin oli useita erilaisia valmentavia koulutuksia ja nyt vain kaksi: valma valmentaa ammatilliseen peruskoulutukseen ja telma työhön ja itsenäiseen elämään.

”Opetus- ja kulttuuriministeriö on ilmaissut vahvasti, että telma on tarkoitettu vain vaikeasti vammaisille ja pelkäänpä, etteivät vankilat tule saamaan sieltä yhtään opetuspaikkaa. Arjen taitojen opettelu olisi kuitenkin hyvin tarpeellista monelle vangille”, Sunimento toteaa.

Hän uskoo, että myös valmentavaa koulutusta joudutaan leikkausten myötä karsimaan vankiloissa. Oppilaitokset ovat joutuneet muuttuneiden kuvioiden takia hakemaan järjestämislupia uudelleen.

”Pahoin pelkään, mitä tulee tapahtumaan tammikuussa”, Sunimento sanoo.

Huuskosen mielestä valmentavalle koulutukselle olisi paljon tarvetta juuri vankiloissa.

”Monilla vangeilla on huonoja koulutuskokemuksia, kuten keskeytyneitä opintoja ja negatiivisia oppimiskokemuksia. Valmentavalla koulutuksella saadaan uutta draivia ja innostusta siirtyä ammatilliseen koulutukseen”, Huuskonen sanoo.

Vaikka tulosvaateet eivät tunnu valmentavassa koulutuksessa, rahakysymys tulee kuitenkin vastaan.

”Valma-koulutuksen rahoitus on tasoltaan aiempaa matalampaa. Jos siviilissä opetukseen otetaan jopa parikymmentä opiskelijaa, vankilassa ryhmä ei voi olla koskaan niin suuri, vaan enintään puolet siitä. Se on koulutuksen järjestäjän näkökulmasta haasteellista, kun ryhmäkoko on pidettävä pienenä.”

Ammatillisen peruskoulutuksen puolella tuloksellisuuden painottuminen tarkoittaa sitä, että suoritetuista tutkinnoista ja tutkinnon osista muodostuu yhä suurempi osuus koulutuksen järjestäjän rahoituksesta.

”Jos ajatellaan vankeja, heidän keskuudessaan syntyy hyvin vähän tutkintoja. Vaihtuvuus on suurta, ja opintoja keskeytyy hyvin monista syistä.”

Tämä näkyy valmistuneiden määrässä. Ammatillisia perustutkintoja vankiopiskelijat suorittivat Jedussa viime vuonna yhden.

Niin Sunimento, Koivumaa kuin Huuskonenkin ovat samaa mieltä yhdestä asiasta. Perustilanne saataisiin paremmaksi, jos vankien koultuksen rahoitus turvattaisiin myös Suomessa.

”Jos oikeasti ajatellaan yhteiskuntaan tulevia kustannuksia rikollisuudesta ja rikollisesta elämäntavasta, summa on huima. Kannattaa ottaa käyttöön kaikki keinot, joilla voidaan vähentää rikollista käyttäytymistä ja sitouttaa vankeja yhteiskuntaan. Koulutus on niistä yksi merkittävä jo kansantaloudenkin kautta ajateltuna”, Huuskonen painottaa.

Sunimento kehottaa pitämään mielessä sen, että Suomessa kaikki vangit vapautuvat jossain vaiheessa yhteiskuntaan.

”Jokainen haluaa naapuriinsa varmasti mieluummin vapautuneen, joka pystyy palaamaan työelämään ja elämään normaalia elämää, kuin henkilön, joka jatkaa rikosten tekemistä. Meidän vahva arvo on se, että on voitava uskoa jokaisen kykyyn muuttua”, hän sanoo.

Puhe rahasta vetoaa muihinkin kuin humanisteihin.

”Vankien koulutus on yhteiskunnalle yksi parhaista pörssisijoituksista. Pienellä marginaalisella ihmisryhmällä voidaan saada loistava kate”, Koivumaa sanoo.

Kommentoi Facebookissa

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja: