Richard Sakwa haastaa kirjallaan lännen käsityksen Ukrainan kriisistä.

Ukrainan sota on vakavin konflikti sitten vuoden 1962 Kuuban kriisin. Sen myötä Venäjän ja Nato-maiden suhteet ovat huonontuneet ratkaisevasti. Ydinsodankin todennäköisyys on kasvanut merkittävästi.

Jokaisen omasta, lastensa tai maapallon tulevaisuudesta kiinnostuneen ihmisen on siis olennaista tietää, mistä Ukrainan kriisissä on kysymys. Erinomainen apuväline sodan ympärille kietoutuneessa propagandasumussa taivaltamiseen on Kentin yliopiston Venäjän ja Euroopan politiikan professorin Richard Sakwan tänä vuonna ilmestynyt kirja Frontline Ukraine, Crisis in the Borderlands (Etulinja Ukraina, kriisi rajaseudulla).

Puolalaiseen emigranttiperheeseen Britanniassa syntynyt Sakwa on julkaissut useita Venäjän politiikkaa kriittisessä valossa käsitteleviä perusteellisia kirjoja, joista yksi, ­Tapaus Hodorkovski (Minerva 2014), on suomennettu.

Avain Ukrainan ymmärtämiseen on Sakwan mukaan tieto kahden ukrainalaisen kansallisuusaatteen olemassaolosta: eri alueiden toisistaan poikkeavan historian seurauksena maahan syntyi toisaalta ukrainan kieleen samaistuva ja venäläisyyteen voimakkaasti rajaa vetävä monistinen nationalismi, toisaalta monen kielen ja kulttuurin yhteistä Ukrainaa painottava pluralistinen nationalismi. Viime vuoden helmikuussa tapahtunut vallankumous tai -kaappaus omaksui lännessä kehittyneen monismin, joka johti avoimeen konfliktiin idän ja etelän pluralismin kanssa.

Näin ollen, toisin kuin EU:n ja USA:n virallinen Ukraina-diskurssi väittää, idän kapinalliset ovat paljolti itsenäinen voima, joka alun perin ja ensisijaisesti ei ajanut muusta Ukrainasta irrottautumista. Venäjältä on toki tullut sotijoita ja materiaalista apua taisteluihin, mutta apu ei liity Sakwan mukaan Kremlin pyrkimyksiin valloittaa Itä-Ukraina.

Sakwa osoittaa moniin dokumentteihin nojautuen, että Venäjältä tullut apu kapinallisille on ollut pitkälle Kremlistä riippumatonta. Toisaalta virallinen apu on usein annettu pitkin hampain nationalistien ja kansalaismielipiteen tyynnyttämiseksi.

Kapinallisten ja Venäjän moni­mutkaista suhdetta on lännessä vaikea ymmärtää, koska maa esitetään nykyisin Putinin johtamaksi itsevaltaiseksi ja totalitaariseksi järjestelmäksi. Sakwan mukaan todellisuudessa Putin joutuu tasapainoilemaan monenlaisten voimaryhmien keskellä – samalla tavoin kuin esimerkiksi Obama. Yksi niistä on nationalistinen blokki, jolla on yhteyksiä maan turvallisuuskoneistoihin.

Ukrainan aseman, historian ja nyky­todellisuuden takia Sakwa näkee maalle olleen luonnollisinta integroitua sekä länteen että itään. Yksi kriisin syistä on EU:n pyrkimys pakottaa Ukraina valitsemaan idän ja lännen välillä. Kriisiytymiseen vaikutti myös EU:n itälaajenemisen sotilaallinen ulottuvuus. Euroopan unioni on näin ”rappeutunut instituutiosta, joka suunniteltiin voittamaan konfliktilogiikka, instituutioksi, joka ylläpitää sitä uusissa muodoissa”.

Keskeinen tekijä sodan syttymiseen on Sakwan mukaan USA:n eliitin keskuudessa vaikuttava ”sotapuolue”, joka ei usko globaalin talousliberalismin riittävän turvaamaan Yhdysvaltain hegemoniaa. Venäjä merkittävänä itsenäisenä vallankäyttäjänä ei kerta kaikkiaan sovi tälle Obamankin hallintoon pesiytyneelle puolueelle.

Sakwan EU:n ja USA:n valtaapitäviin kohdistama kritiikki ei tietenkään merkitse sitä, että hän uskoisi Venäjän ja Ukrainan erilaisten valtaryhmien olevan viattomia konfliktiin. Kysymys on vain siitä, että emme elä satujen ja fantasiakirjallisuuden mustavalkoisessa maailmassa. Se pahuus, jonka tiedostaminen on meille tärkeintä, löytyy myös omasta leiristämme.

Richard Sakwa:

Frontline Ukraine, Crisis in the Borderlands.

I.B. Tauris, Lontoo 2015, 297 s.