Esittävä taideKirjoittanut Jari Tamminen

Kosmista kauhua ja genre-teatteria

Lukuaika: 2 minuuttia

Kosmista kauhua ja genre-teatteria

Sanoinkuvaamaton kauhu sopii hyvin teatteriin – se näet voi olla myös silmin näkemätöntä.

Cthulhun kutsu on järjestyksessä toinen Aarne Lindenin ohjaama teatterisovitus H. P. Lovecraftin teoksesta. H. P. Lovecraft (1890–1937) oli yhdysvaltalainen kirjailija, joka mullisti kauhukirjallisuusgenreä. Hänen kirjoittama Cthulhu-mytologia on sittemmin ujuttanut lonkeronsa kirjallisuudesta elokuviin ja peleihin, sarjakuvista kuvataiteeseen ja musiikkiin. Vaikka Lovecraft ei suinkaan keksinyt kauhukirjallisuutta, voi häntä hyvinkin pitää Edgar Allan Poeen rinnastettavana uranuurtajana, joka on vaikuttanut laajasti perässään seuranneiden tuotantoon.

Cthulhu-mytologia rakentuu lyhyistä novelleista ja tarinansirpaleista, joissa Suuret Muinaiset vaikuttavat ihmisten eloon. Muinoin tähdistä saapuneet, jumalten kaltaiset olennot uinuvat iäistä untaan maan povessa ja odottavat tähtien asettuvan oikeaan asentoon herätäkseen ja syöstäkseen maailman tuhoon. Perusmeno siis. Lyhyistä tarinoista ja novelleista muodostuva kokonaismytologia ei rakennu yksittäisten ihmisten ympärille, ja tarinat päättyvät poikkeuksetta siihen, että päähenkilö ajautuu hulluuteen tai kuolee, ja usein sekä-että.

Teoksina Lovecraftin kirjoitukset ovat kestäneet aikaa varsin hyvin pois lukien niihin sisältyvät rasistiset elementit, joista viime vuosina onkin käyty vilkasta keskustelua.  Säilyvyyteen on epäilemättä vaikuttanut kirjailijan päätös olla juurikaan kuvailematta Suuria Muinaisia – mikäli joku niitä kohtaa, on seurauksena poikkeuksetta edellä mainittu hulluus ja/tai kuolema. Ratkaisu jättää verrattoman paljon tilaa mielikuvitukselle, ja lukija voi peilata ajankuvaan kulloinkin sopivia kauhuja tarinoihin.

mainos

Tämä yleisön mielikuvitukseen varaan rakentuva kerronta helpottaa myös teatteriohjaajan tehtävää – tehostespektaakkelille ei ole tarvetta.

Vaikka katsojalta ei edellytetä mittavaa Cthulhu-tietämystä saattaa ainakin pinnallinen tuntemus aiheesta olla tarpeen Tikkurilan teatteriin suunnatessa. Kolmesta erillisestä osasta koostuva ja lähes yksinomaan kertojaäänellä kerrottu Cthulhun kutsu -novelli ei myöskään ole Lovecraftin teoksista helpoin sovitettava teatterilavalle. ja ohjaaja-dramaturgi Aarne Linden on joutunut kirjoittamaan paljon dialogia, joka perustuu alkuteoksen kuvailevaan, jopa kuivaan tekstiin. Ratkaisu johtaa väistämättä massiiviseen tekstimäärään, ja ajoittain esitys huojuukin narratiivisen ähkyn rajalla. Näyttelijät vuorottelevat kuitenkin sulavasti roolihahmon ja kertojaminän välillä, ja kokonaisuus toimii.

Haittaa ei ole myös ohjaajan päätöksestä vaihtaa päähenkilön, toimittaja Francis Thurstonin, sukupuoli. Riina Nieminen suoriutuu Frances Thurstonin roolista moitteetta.

Riisuttu lavastus sopii Lovecraftin kirjoitusten tyyliin – suurimmat kauhut syntyvät omassa alitajunnassa ja lonkerohirviöt sekä verikekkerit voidaan jättää verhon taakse. Uskaltaisinkin väittää, että lovecraftilainen kerronta on omassa elementissään juurikin pienellä, jopa hieman klaustrofobisella lavalla. Tähän Tikkurilan teatterin tilat entisen vernissatehtaan ullakolla tarjoavat ensiluokkaiset puitteet.

Kun hulluus iskee, on meno sen mukaista. Jengiä lakoaa ja tolkun hiventä ei touhussa ole.
Kun hulluus lopulta iskee, on meno sen mukaista. Jengiä lakoaa ja tolkun hiventä ei touhussa ole.

Maailman teatterilavoilla Lovecraft-sovituksia nähdään tasaisin väliajoin, mutta kyseessä on kuitenkin suhteellisen marginaalinen ilmiö. Suomessa on nähty 2000-luvulla joitakin Lovecraft-sovituksia, joista kaksi Tikkurilan teatterissa. Lindenin ohjaama Charles Dexter Wardin tapaus sai ensi-iltansa vuonna 2013 ja Cthulhun kutsu marraskuussa 2015. Marraskuussa 2015 Oulussa puolestaan päästiin katsomaan Matti-Pekka Heikuran ohjaamaa ja dramatisoimaa versiota Lovecraftin Temppeli-tarinasta. Mainitsematta ei myöskään tule jättää Circus Maximuksen vuonna 2003 Koko-teatterissa esitettyä Charles Dexter Wardin tapaus -sovitusta.

Kauhu on genre, joka on viime aikoina nostanut profiiliaan – scifin ohella – myös suomalaisista elokuvaproduktioista puhuttaessa. On jopa alettu laajemminkin puhua näihin alalajeihin viitaten genre-elokuvan buumista. Olisiko seuraavaksi vuorossa genreteatterin buumi? Tässä yhteydessä onkin nostettava esiin Lovecraft-sovitusten ohella myös vuosi sitten Teatteri Toivossa pyörinyt Orson Scott Cardin scifi-teokseen perustunut Ender’s Game -sovitus.

Buumista ei ole vielä tietoakaan, mutta ainahan sitä saa toivoa. Ja jostain senkin on alettava.

Aarne Linden: Cthulhun kutsu.

Tikkurilan teatteri, näytöksen 14.2. saakka.

4444